Dyynien tarina

05.04.2021

".. tai sitten meillä on tässä ihan uusi revontulimuoto"

-Pirjo, kuvien valintaryhmä, 7.10.2018

Mikä uusi revontulimuoto? Mikä ihmeen kuvien valintaryhmä? Jotta saan saatettua Teidät lukijat kartalle tapahtumista, niin pääsemme käyttämään aikakonetta- hypätkäähän ihmeessä kyytiin! Ja tervetuloa matkalle.

7.10.2015 Kolmen ihmisen siluetit erottuvat vasten tummenevaa, joskin vielä vaaleaa taivasta. Yht'äkkiä horisontissa olevasta valosta huolimatta taivaalle piirtyy kirkas revontulikaari. Tätä iltaa on odotettu. "Nyt se alkaa" kiljaisivat repokytisläiset niin, että lähitienoo raikui.

Ja niin alkoikin, eräs hurjimmista ja kauneimmista revontuli näytöksistä koskaan sekä uskomaton matka revontulien kiehtovaan maailmaan ja niiden tutkimukseen päätyen mukaan tieteelliseen paperiin saamalla samalla nimikkeen, jota voi kantaa ylpeänä - "kansalaistieteilijä/citizen scientist".

Ensimmäinen dyyni-ilta

Revontulikaari alkoi vahvistumaan silmissä, se näytti tempoilevan kohti zeniittiä. Se oli erikoisen näköinen venyessään yläosastaan. Samassa kaaren luoteen puolen reunaan ilmaantuu raitoja. Alapilviä. Ei voi olla totta. Ei nyt. Vaan nuo alapilvet eivät liikkuneet juuri ollenkaan. Ne myös noudattivat venyneen kaaren muotoa myötäillen sitä ja sen liikettä. Mitä ihmettä? Samassa koillisen puolella näkyivät myös selkeät raidat sekä valitettavan tuttua, varmasti oikeaa pilvikuitua. Kuidut menivätkin sikin sokin raitojen päälle vaikeuttaen havainnointia sekä kuvaamista. Vaihtelimme viestejä muiden harrastajien kanssa, ja kaikilla piirtyi kennolle samaa kuviota, raitoja tai pikemminkin dyynejä.. Sekä valitettavaa pilvikuitua.

Näytöksen aikana ei tullut jäätyä miettimään mitään enempää vaan keskityin kuvaamaan jänniä muotoja ja huudahtelemaan riemuissani kommentteja muiden kanssa kaikesta näkemästäni. Repo asiaa alettiin ihmettelemään monen ihmisen voimin seuraavana päivänä Taivaanvahdissa. Samana päivänä tulivat myös vanhempani käymään kylässä. Armottomina revontulidiggareina he halusivat nähdä kuvia revontuli näytöksestä. Kun räpsäytin näytölle kuvan raita repolaisista, niin isäni tokaisi "nuohan ovat kuin hiekkadyynit yyterissä merenpohjassa tai siinä rannalla" No niinpä olivat, olipa osuva ilmaus. Voi isä kun olisit tiennyt, että kokonainen uusi revontulimuoto saisi nimensä sinulta! Isäni kysyi lähes samaan hengenvetoon, että olivatko dyynit alapilviä, he kun olivat ihmetelleet Harjavallassa näytöstä katsellessa samaa. Jouduin vastaamaan, "en tiedä, ehkä se saattaa selvitä jonakin päivänä, jos joku innostuu asiaa tutkimaan". En olisi villeimmissäkään unelmissa kuvitellut matkaa, joka tästä alkoi.

Dyynit tapetilla

Revontulien täyteisen yön jälkeen aamulla moni oli ihmetellyt dyynejä kuvissaan ja seuraavina viikkoina dyynejä puitiin Taivaanvahdissa https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/43679 Peussan Mikon toimesta, mutta jotenkin masentavan ja pilvisen marraskuun koittaessa koko asia alkoi unohtumaan, eikä kukaan juuri jaksanut tai ollut kiinnostunut tutkimaan aihetta sen enempää, niinpä ilmiö painui aallonpohjaan noustakseen kunnolla pinnalle kolme vuotta jälkeenpäin. Tähän väliin mahtui elämässäni paljon tapahtumia, surua omien vanhempien poismenon johdosta ja iloa sekä toivoa erikoisissa muodoissa, joista yksi oli revontuli bongarin oppaan teko. Dyynejä ihmeteltiin säännöllisen epäsäännöllisesti niiden ilmaantuessa repos näytöksiin vielä muutaman kerran. Kukaan ei ottanut vaan dyyni palloa vastaan, silloinkaan. Mutta sitten kaikki muuttui. Kaikella on tosiaan taipumus nivoutua lopulta yhteen ja kaikki liittyy kaikkeen kuten saimme myöhemmin huomata -ja tuskaliaan moneen otteeseen! Miten bongarin opas ja kuvien valintaketju sitten taas liittyy dyyneihin? Jälleen starttaamme aikakoneen ja palaamme alkuvuoteen 2018.

Operaatio bongarin opas

Revontulikyttääjien Facebook ryhmässä esitettiin paljon kysymyksiä revontuliin liittyen, joten perustajajäsen Teemu Saramäki pyysi Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professoria Minna Palmrothia liittymään joukkoon. Pian huomattiin, että samat kysymykset kiersivät kehää pompahtaen esiin aina uudelleen. Se, mitä asialle olisi järkevää tehdä olisi kirja, jossa vastattaisiin harrastajien revontulista syntyneisiin kysymyksiin.

Kirjaprojekti nousee siivilleen

Bongarin oppaan tekijöinä olivat Minna Palmroth (Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori), Jouni Jussila (Oulun yliopiston entinen revontuli tutkija ja tietokirjailija) ja Markus Hotakainen (tiedetoimittaja ja tietokirjailija). Minua pyydettiin mukaan työryhmään yhdessä seuraavien harrastajien kanssa: Karri Pasanen, Matti Helin, Emma Bruus, Minna Glad ja Teemu Saramäki. Kirjan kuvitus hoidettiin revontulikyttääjien Facebook ryhmästä. Saimme listan erilaisista revontuli muodoista mitä penkoa kovalevyjen uumenista.(tämä samainen kokoonpano jatkoi lopulta kirja projektista dyyni työryhmäksi) Kuva-haasteesta alkoi vimmattu töhinä Laitilan suunnalla. Tietokone raksutti yömyöhään asti ja muotoja tallentui raweista jiipekeiksi eteenpäin lähetettäviksi. Ihmettelin välillä dyynikuvia, mihin kategoriaan ne kuuluvat, vihreisiin revontuliin vai diffuusin harsoon? Tiedustelin asiaa kuva puolta hoitaneen Jussilan Jounilta ja sain jatko-ohjeet laittaa dyynit tulemaan nimellä Minnan "xx", mikä nostatti itselle hymyä huulille - ehkei tieteen tekeminen aina olekaan ihan vakavaa puuhaa. 

Valikoituja kuvia

Kirjan kuvia alettiin valitsemaan Helsingissä, jonne lähdimme Helinin Matin kanssa yhdessä. Luonnollisesti dyynejä tuli ihmeteltyä myös ajomatkalla Helsinkiin. Kuvia valitessamme jälleen ihmettelimme raitoja, mutta aika oli kortilla ja kirjan deadlinella kiire, joten asiaa ei jääty ihmettelemään taaskaan sen enempää vaan "move on" liike tapahtui jälleen kerran. Pikkuhiljaa, kuin varkain kuvien valintaketjun tiimi hitsaantui kokoon. Jäimme monasti vaihtamaan kuulumisia, ihan muistakin asioista kuin dyyneistä tai ylipäänsä revontulista. Ryhmään on tullut toivoteltua juhannuksia, jouluja, onnitteluja ja joskus osanottoja. Jaoimme surut ja ilot. Porukka tutustui toisiinsa pikkuhiljaa ja yhteisiä muitakin keskustelunaiheita syntyi. Elämä soljui eteenpäin, dyynejä tutkittiin, kuvia etsittiin ja teorioita lenteli.

Sattumaa-onko sitä?

Kirjan julkistamistilaisuutta vietettin 4.10.2018 Tiedekulmassa, Helsingissä. Julkaisun yhteydessä oli myös televisio haastatteluita ja muutakin median luomaa kohinaa. Ryhmämme oli innoissaan asiasta ja kirjan julkaisemisen jälkeen kuvien valintaketjun messenger-viesteissä kävi armoton pulina. Sitten tapahtui mystinen asia. Dyynit palasivat Laitilan taivaalle-kuin tilattuina, vain muutama päivä kirjan julkaisemisen jälkeen!  Tuona eeppisenä aikakirjoihin jäävänä iltana 7.10.2018 Maan ilmakehä sai tuntea nahoissaan, kun Auringosta syöksyneet hiukkaset kiisivät maapallon ohitse yli seitsemänsadan kilometrin sekuntinopeudella. Lopulta nuo hiukkaset pääsivät virittämään yläilmakehän happi- ja typpimolekyylejä ja saivat aikaan yhden parhaista revontulinäytöksistä vuosiin ja samalla käynnistivät uskomattoman tapahtumaketjun. Jotta fiilis säilyisi mahdollisimman autenttisena käytän suoria lainauksia illan kuvien valintaryhmän messenger ketjusta.

MH=Matti Helin MP=Minna Palmroth JJ= Jouni Jussila MG=Minna Glad  PK=Pirjo Koski TS= Teemu Saramäki KP= Karri Pasanen

On 7.10.2018, kaunis syys iltapäivä. Kuvien valintaketjun messenger ketjussa otetaan luonnollisesti puheeksi ilta. (Tuon päivän fb-ketju revontulikyttääjissä on hauska; yli 200 kommenttia ja vielä tunteja pimeään! Ilmassa oli siis suuren urheilujuhlan tuntua.)

MH: Tämän yön ohjelma taitaa olla selvillä (Viittaus aurinkotuulen arvoihin)

JJ: Sama taitaa olla ohjelma kaikilla!

TS: Tänään olisikin hyvä päivä aloittaa kytistely.

MH: Kolme vuotta sitten oli kyllä komea ilta.

MH: Tuo oli muuten juurikin se yö kun näkyi niitä outoja laineita.

JJ: muuten, noiden laineiden synty olikin vielä selvittämättä.

PK: ai niin, tää oli se juttu. Mutta ei ollut laajista vielä silloin, harmittaa näin jälkeenpäin. Pitikin muuten kysyä niistä raidoista tässä välissä, olisko ne olleet alapilviä? .. tai sitten meillä on tässä ihan uusi revontulimuoto, heh..." Tässä kohtaa tunsin itseni hieman höpsöksi. Menköön illan hermostuneen löpinän ja odotuksen piikkiin. Vai menikö? 

Tässä välissä keräsin kuvausvarusteet ja ajoin autolla kuvauspaikalle parin kilometrin päähän Laustin kylään. Ajomatkalla puhelin alkaa kilisemään kun parkkeerasin autoa peltotielle. Autolta jatkoin reippaasti marssien kohti suota, puhelimen kilistessä jo vimmatusti. Vireenimäiseen juoksuun (eli todella rivakasti etiäpäin) se matkanteko lopulta meni, revontulten syttyessä samalla taivaalle kuin napista painamalla....ja puhelin huusi tässä kohdassa jo hoosiannaa. Nyt on jollain oikeasti asiaa. Äkkiä vauhdissa kännykkä pois taskusta ja huomaan kuvien valinta ketjussa ihmisten pillastuneen.

MH: @Karri Pasanen kertoi, että revontulikaari näkyy jo

KP: Kyllä

Tähän väliin pysähdyn hengästyneenä, katson jostain syystä zeniittiin ja näen linnunradan poikki kulkevan punaisen kaaren. Herttinen, Sar-kaari on paikalla! Lähetin kommenttia eteenpäin.

Ketjussa: 

PK: Sar!!!

JJ: Onnittelut!!

Samaan aikaan viestitin (multitaskingia parhaillaan) myös Matin kanssa what's upilla. Keskustelu ketjut illalta olivat hauskoja..

PK: Klo 20.37. "laineita, just niitä mistä puhuttiin"!

M.H:" Its sarja!!! " eiku ota ssrja" eikun siis "sarja"

PK: jjjuujuu, koko ajan""

Klo 22.01 olin kirjoittanut "Huh, ehtii vetämään henkeä" Ilman yhtään kirjoitusvirhettä, peräti. Sarjaa siis kuvattiin kovasti, koko ajan ja onneksi kuvattiin. Sillä välin kuvien valintaketjussa...

MH: Uskomatonta, mutta ne laineet ovat taas taivaalla!

MG: Laineet näkyy Kuopionkin länsitaivaalla - ja se SAR! Uskomatonta!

JJ: :0

MH: @Minna Palmroth!!

PK: dyynejä täälläkin lännessä! Ei voi olla totta!

MH: ota kuvasarjaa!!

Dyynit olivat siis viimein palanneet. Siitä illasta lähti eteenpäin uskomattomin projekti, johon minulla oli suuri kunnia päästä osallistumaan. Itse tapahtuma yönä huhkin kuin heikkopäinen heiluen ympäriinsä kuvaten ja samalla yrittäen sommitella jotakin järkevää etualalle kuviin, kun joka puolella tapahtui, aivan sama minne katsoi. Tuona yönä tuli muuten säntäiltyä viisi kilometriä ilman, että huomioin edestakaisin olevaa matkaa autolle... Seuraavana päivänä alkoi kuvatun materiaalin tarkastelu ja kuvien valintaketjussa keskustelu kävi kuumana. Lisäksi Taivaanvahdin arkistosta löytyi uusia öitä, jolloin uutta revontulimuoto kanditaattia on esiintynyt, 24.10.2017 ja 13.10.2017.

Havaintotulva

Tässä vaiheessa kuvia ja havaintokertomuksia alkoi olla jo niin paljon, että Minna Palmroth koki parhaaksi tehdä yhteenvedon siihen saakka tulleista havainnoista ja mahdollisuuden lisätä aiheeseen kuuluvia kuvia ja linkkejä. Emma duunasi meille jaetun mediakaavion Excel- taulukoineen, johon ne saattoi lisätä ja samalla tallentaa. Tässä välissä Minna pyysi ryhmästään tutkijatohtori Maxime Grandinia liittymään joukkoomme, joten iki-ihana ja valloittava Maxime liittyi tiimiimme. Maxime analysoi dataa dyyneistä ja niiden analysoinnissa käytettiin Johannes Norbergin valmistamaa tomografiadataa sekä Ari Viljasen valmistamaa magnetometridataa. Maxime kehitti dyynien korkeuden laskemismenetelmän. Tapahtumat seurasivat toistaan ja välillä meininki oli kuin toimintaelokuvasta. Matkan varrelle ennen julkaisua sattui mm. toinen tutkijaryhmä, jotka kuulemamme mukaan tutkivat uutta revontulimuotoa! Seurasi todella hermostunutta odotusta. Minkä muodon perässä tutkijat he nyt ovat? Dyynit vai jokin muu? Tutkijaryhmän käyttämä Hankasalmen all sky -kamera oli dyynien puolelta taivaalta pilvien peittämä, eikä mahdollisesti "kilpaileva" ryhmä huomannut pilviraoista kurkkivia dyynejä. Hiukan myöhemmin tuli huojentava tieto koskien "kilpailevaa" tutkijaryhmää, he suuntaavat tutkimuksensa muihin revontulimuotoihin kuin dyyneihin. Huh helpotusta, joten saimme rauhassa keskittyä olennaiseen eli jatkamaan dyyni aiheen parissa. Jälleen ketjussa keskusteltiin.

MH: Varmaankin hyödyttää, kun on reaaliaikaista tietoa sekä kentältä että mittalaitteilta?

MP: Joo, on aivan kriittistä tämä

MH: Se on uusintapainoksen teko bongarin oppaasta edessä :D

MP: Olispa muuten aika cool saada tästä paperi! Heti kärkeen citizen science hehkutuksen jälkeen!

Niinpä...Tämän jälkeen keskustelu alkoi vellomaan innokkaan vilkkaana, dyyni kuvia ja havaintoja kertyi tusinoittain. Jälleen löytyi yksi dyyni yö lisää. Seuraavaksi alkoi löytymään lisää dyyni havaintoja Virosta. Ja Ruotsista. Mutta näitäkin haviksia tärkeämpi asia löydettiin: kuvia 7-8.10.2018 näytöksestä, jotka olivat otettu eri paikkakunnalla samanaikaisesti ja samaan ilmansuuntaan. Alkoi jännittävä etsintä...löytyisikö tismalleen samoilla kellonajoilla otettuja kuvia? Ne olisivat olennainen osa tutkimuksen alkua, koska yhtenä ongelmana oli määrittää revontulimuodon korkeus. Jälleen kuvien valintaketjussa kävi kuhina.

MP: Heips, erinäisten yritysten ja erehdysten kautta mittailin nyt niistä kuvista revontulen korkeutta. Tässä on nyt sellainen harmi homma, että pitäisi pystyä tunnistamaan juuri sama rakenne revontulesta, ja sitten mittaamaan sen etäisyys kiintopisteestä. Opin nyt kiintopisteiden välisen mittailun, ja olen melko varma, että saan oikean tuloksen kun lasken kahden kiistattoman kiintopisteen välillä. Pike löydätkö sä samaan aikaan otetun kuin tuo Ruoveden kuva?

...tässä kohden hivuttauduin kohti tietokonetta.

MG: Mun kuvissa näkyy n. 3 minuutin ajan tuo sama M:n muotoinen laskos, joka on Ruoveden kuvassa koivun takana. Samanlaiset säteet saattaisivat olla klo 20:35. Toivottavasti niiden kuvaaja Rami Valonen ilmoittaa saman ajan kuvalle...

...sillävälin pemmastin jo vimmatusti tietokoneella.

PK: etsin just materiaalia dyyneistä. Olen haahuillut Sar-kaaren parissa aina 20:37 saakka. Sen jälkeen olen kääntänyt kameraa, mutta koilliseen. Klo 20:40 "kuvaaja näyttää tulleen viimeinkin järkiinsä" ja olen suunnannut kameran kohti länttä. Tuosta kellonajasta eteenpäin on materiaalia parilta minuutilta. 20:42 olin siirtänyt kameraa (luojan tähden MIKSI ?) ja kuvannut pohjoiseen. 20:44 eteenpäin löytyy taas dyyni materiaalia siihen asti, kunnes 20:46 Sar on vienyt huomion. 20:50 löytyy peräti seitsemän kuvan sarja, jossa dyynit ovat hajoamassa. Toivottavasti saitte jotain selvää... Noh. Ryhmä oli oppinut vuosien aikana Pike-Suomen loistavasti.

MG: Mahtavaa! Sun kuvat täydentää hyvin tapahtuma kertomuksen aukkoja, jotka multa oli jäänyt. Sitten jos meillä olisi vielä täsmälleen samalta aikaa hyvä kuvapari.

MP: No voi hitsi, että Pikellä ja Minnalla ei siis sitten ole samalta hetkeltä. Saitko @Matti selville milloin se Ruoveden kuva on otettu?

MH: "Moro, revontulikuva on otettu 20.40 ja linnunratakuva klo 21.40. Olin sattunut ottamaan kännykällä kuvan samaan aikaan revontulikuvan kanssa, ja siitä sain ajan.

MP: Nyt jos Pikellä on klo 20:40, niin siinä on sitten match - ja kuvassa näkyy yksilöiviä rakenteita. Mikä muuten tässä on valotusaika? Sehän on tavallaan se aikaresoluutio.

Selasin kuumeisesti kuvausaikoja. 20.37...ei...20.40. 59! Vielä valotusaika... Mätsi! Ei voi olla totta!

PK: Mulla löyty mätsi sen Ramin kuvan kanssa sama aika, sama suunta. 20.40 otettuja kuvia on kolme. Peräjälkeen. Olen näköjään ottanut sen sarjan...

MH: Eli nyt jos vertaa näitä kahta ao kuvaa, Piken 20:40:59 ja sen Valosen kuvaa, niin tuossa kaaressa on kolme mutkaa laskettuna lännestä, ja tokassa mutkassa lännestä katsottuna on molemmilla kuvaajilla pilarit ja sen eteläpuolella on dyyni rinteitä. Näkeekö teidän silmät samoin? Ja sanoisiko ne, että dyynit näyttäisi olevan kaarta pikkuisen korkeammalla?

MH: Onko tuo säde sama yksityiskohta?

PK: Matti, kyllä nuo taitaa täsmätä.

MP: Se voisi olla, se on niistä pilareista itään molemmissa. (Tässä välissä piirrettiin kuviin kohdat)

MH: Eli punaisella merkatusta alueesta alaspäin seuraava, lyhyempi, dyyni on sama?

PK: Mun silmään on ainakin sama.

MP: Molemmissa se on 7. aalto lännestä (?)

MH: Saman dyynin kohdalla oleva tähti (Matti lisää kuvia ryhmään.)

MP: Helkkari soikoon Matti ihan loistava löytö!!

MH: Tarkistakaa nyt heti. Stellariumilla, Laitilan tähti Laitilan koordinaateilla, Ruoveden taas omillaan. Ja siis Arcturus on Ruoveden tähti.

MH: .. Katsoinko oikein, että Laitilassa ko. laineen korkeus on noin 17 astetta ja ruovedellä noin 7?

MG: Oliko teillä dyynit vain idässä, vai huomasitteko lännenkin puolella jotain?

PK: Idän ja lännen tapahtumat ovat näköjään ovat olleet melko samaan aikaan. Kaaren reunassa on ikäänkuin ne aallot.

KP: Täytyy kyllä sanoa, että melko huikeasti sattui kirjan julkaisu, mediajutut ja nyt tämä ilta!

MP: Nyt kyllä moukan tuuri soi aika monelle...

MG: Mun kameraparka ei saanut dyynejä tämän paremmin kuvattua, mutta tuosta käy selville, miten ne olivat asettuneet. (lisää kuvan ryhmään)

MH: Toi on hyvä!

MG: Tämä oli klo 20:34, ja laineet pysyivät ainakin 20:57 asti.

JJ: ne näkyivät nuo laineet itse asiassa täältä pohjoisestakin käsin!

Siinä samassa tajusin kuvanneeni 5/7 Suomessa näkyneistä dyyni revontulista. Alkoi jäätävä kehitys urakka ja masiina pyöri jälleen pitkälle aamuyöhön. Aloitin koko urakan käymällä läpi ensin itse ottamani kuvat, kehittämällä ja nimeämällä ne yksitellen. Kuvia on n. 2500 joten aikaa kului. Sillä aikaa Matti starttasi netissä varsinaisen salapoliisi työn mahdollisten uusien sekä vanhojen dyyniöiden selvittämiseksi. Oman materiaalin valmistuttua siirryin avittamaan Mattia etsintöihin netin syövereihin. Useimpina öinä kaaduin sänkyyn vasta kahden maissa. Hommassa alkoi olla oikein tekemisen meininki. Työt jakaantuivat ryhmässä sujuvasti eikä kukaan puurtanut yksin. Jokaisella oli oma erityisalueensa. Ryhmässä oli todella mahtava "me-henki". Uudet kuvalliset löydöt maailmalta tsemppasivat meitä eteenpäin. Emma tietotekniikka guruna loi ryhmälle jaetut muistiinpanot eli arkiston. Kaikki löytämämme havikset linkkeineen pysyisivät näin yhdessä ja samassa paikassa ja hyvä niin, koska sillä välin Matti oli tehnyt ihan jäätävän esityön, haviksia oli kertynyt hurjasti. Ja siitä homma sitten jatkui ylä- ja alamäkineen aina jännittävään julkaisu hetkeen saakka. Alkuun tuntui, etten itse löytynyt mitään arkistoitavaa uutta havaintoa dyyneihin liittyen. Sitten, kun hakusana viidakko alkoi hipomaan mielikuvituksen rajoja, eteeni avautui yhtäkkiä vanhoja kuvia, joissa heti toisessa olivat dyynit! Nopeasti kirjaus mediakaavioon ja tieto siitä messenger ketjuun. Sitten kytkeytyi joku flow-tila päälle ja lisää havaintoja alkoi löytymään kiihtyvällä tahdilla. Sitten Matti löysi jännittävän mätsin.

MH: No niin. Skotlanti. 20.1.2016, sama yö kun esim Kaarinassa näkyi dyynejä. (lisää kuvan ryhmään)

PK: Noihan ovat ihan selkeetäkin selkeämmät!

MP: Tämä naulasi, hyvä @Matti!

PK: tuli mieleen, 4.11.2018 oli hyvin samankaltainen ilta.

MP: Hyvä Pike! Tässä on tosi hyvä verrokkieventti, tosiaan samannäköistä.

Jälleen jatkoimme sitkeästi eteenpäin. Lopulta pääsimme siihen pisteeseen, että dyynit olivat paperilla ja valmiina eteenpäin lähetettäviksi.

Julkkarit vai ei?

Paperin julkaiseminen ei ollutkaan yhtään itsestään selvää.. Agu Advancesista oli kaikilla lopulta paras fiilis ja se valikoitui julkaisija ehdokkaaksi. Vaan yksi asia oli unohtunut, ilmiöllä ei ollut virallista nimeä. Ryhmässä syntyi keskustelu nimistä. Minna Glad muisteli, että olin puhunut dyyneistä jo aiemmin, vuonna 2015. Matti muisteli, että jo vuonna 2015 isäni oli kutsunut repomuotoa dyyneiksi. Olin pyörtyä, kun muut olivat nimen "dyyni" kannalla.

Päästä nimeämään isän mukaan revontulimuoto oli niin uskomaton kokemus, ettei sitä täysin pysty kuvailemaan. Fiilis oli niin kertakaikkisen hassu, että koko asian käsittäminen vei oikeasti hetken jos toisenkin. Tässä välissä työt dyynien parissa jatkuivat ja homma eteni lumipalloefektin lailla. Paperi alkoi valmistua, sitä oikoluettiin urakalla. Ja monta kertaa. Sitten oli aika lähettää paperi ja Emman sanoin "ei auta kuin nojautua taaksepäin, ottaa mukava asento ja matkustaa mukana". Jännittäminen alkoi virallisesti, meneekö pienen, suomalaisen tiimin tutkimuspaperi läpi maailmalla vai ei? Onko kyseessä todellakin uusi revontulimuoto? Onko väitös liian kova? Olemmeko tehneet mahdollisesti turhaa työtä vai ei?

... We are the champions

Aikaa kului. Paperin käsittelyn status ei tahtonut muuttua. Odottamisesta tuli jokapäiväinen asia. Olin kuvaamassa linnunrataa ja ulkoiluttamassa kameraa pilvisen jakson päättymisen kunniaksi, kun puhelimeni alkoi värisemään taskussa. Ensin kerran, sitten toisen ja kolmannen. Jollakulla on oikeasti asiaa. Neljäs värähdys. Muistan ottaneeni kännykän taskusta. Puhelin oli täynnä saapuneita viestejä. Avasin ensimmäisen, joka oli Matilta ja sisälsi kaksi sanaa. "läpi meni".  Pidätin hengitystäni ja avasin messengerin, joka sisälsi 63 lukematonta viestiä. Siinä vaiheessa muistin taas hengittää, mutta kädet hikosivat, sydän pyrähti laukkaan ja vatsa täyttyi perhosista, jotka kaikki halusivat lentoon yhtä aikaa. Tankkasin samaa riviä uudestaan. Läpi. Meni. Teksti ei muuttunut miksikään. 

Meidän tekemämme paperi julkaistaan. Dyynit lähtivät maailmalle. Olo oli sanoinkuvaamaton. Ajoin kotiin, korkkasin viskin, etsin juutuubista soimaan Freddie Mercuryn kappaleen "we are the champions", otin pädin ja liityin mesessä juhlineeseen joukkoon.

Julkaisu häämöttää

Takana oli 1,5 vuotta hiljaisuutta aiheesta. Se sujui kanssa harrastajien kysymyksiä paeten ja tehden taustatyötä tiimissä. Paperimme etenemistä tarkkailin Wileyn sivuilta, niitä tuli vilkuilua muuten useaan otteeseen...Wiley kirjasi aina, missä kohtaa paperin käsittely oli menossa. Toivoin, että joskus netissä lukisi jonakin päivänä "ready to publish". Ryhmämme palasi taas sorvin ääreen käyttämään hyödyksi odotusaikaa ja etsimään uusia kuvia dyyni repolaisista. 17.1 2020 jännitys tiivistyi. Julkkarit olisivat kuulemma kuluvan viikon ma tai ti. Tunnelma oli katossa ja hyörinä valtava, ehdimmekö saamaan kaiken materiaalin tutkimusta varten valmiiksi? Ja sitten julkaisua siirrettiin. Seuraava ulostulopäivä olisi 29.1.2020. Saimme jälleen lisäaikaa dyynien hiomiseen ja hermoja testattiin jo ihan urakalla.

Vielä viimeinen käänne

... Sitten AGU julkaisi juttumme etuajassa. Olimme jo toivotelleet mesessä hyvät yöt ja olin laittamassa laitteita kiinni kun Maximelta tuli viesti, dyynit löytyvät jo julkaistusta materiaalista. Seurasi hirveä paniikki ja selvittely, mitä seuraavaksi? Päätimme olla hissun kissun, koska eihän kukaan löydä moista uutista AGUn syövereistä, eihän..? Ja jännitys hipoi vuoren huippuja, jälleen kerran.

Let's rock and roll

Heräsin ennen kellon soittoa. Ihme, sillä ehdin nukkumaan vain 4,5h. Kahvit olivat valumassa ja kisastudiota viritettiin eli laitteet käyntiin ja jaettu mediakaavio (eli arkisto) auki. Seurasi lähes hysteeristä googletusta nimellä dyynit. Sydän pamppaili, kädet hikoilivat, toivottavasti sitä ei löydy, kuten ei löytynytkään. Raportoin tiedon ryhmään, jossa se otettiin huojentuneena vastaan. Ja sitten samassa se oli siinä, uutinen julkaistiin AGUn sivuilla. Heti perään tykitti sovitusti saman uutisen Helsingin yliopisto. "Kan­sa­lais­tie­teen avul­la löy­tyi uusi re­von­tu­li-il­miö" ja sama englanniksi.

Siinä se oli fiiliksen ollessa lähes kaoottinen sekä epäuskoinen. Apua. Nyt se tapahtui! Siitä lähti sellainen humu, kohina ja ryöpytys, ettei mitään määrää.

Roolini dyyni-työryhmässämme oli olla arkiston täti, joten lupasin kirjata uutisten linkit Emman väsäämään jaettuun excel-taulukkoon. Kirjasin neljällä eri laitteella uutisia joita vaan tuli ja tuli, koko ajan uusia. Revontuli harrastajien maailma suorastaan räjähti käsiin ja aamupuurostani muotoutui brunssi. Onnitteluja alkoi satamaan joka puolelta.

Totuttuun tapaan kävin ohimennen vilkaisemassa repoarvoja space weatherin sivustolta. Klikkasin linkin auki ja siinä etusivulla oli ottamani dyynikuva!! Se olotila, mikä uutisen ja kuvan näkemisestä seurasi oli sanoinkuvaamaton. Yht'äkkiä yksikään ulkona valvottu ja värjötelty yö ei tuntunut turhalta. Yksi suurimmista unelmistani on ollut päästä Space Weatherin etusivulle. Illalla tuli jymyuutinen, Chris Ratzlaff liittyi Fb ryhmäämme eli revontulikyttääjiin. Chrisin nimi oli todella tuttu, häneltä on netissä valtavasti toinen toistaan upeampia revontulikuvia ja nimenomaan dyyneistä, kuvattuna vain maailman toiselta puolen. Siinä kohtaa tuntui huikealta. Alberta Aurora Chasers -ryhmästä tulvi onnitteluja Suomalaiselle, pienelle tiimille. Päivällä oli revontulikyttääjissä niin kova karnevaalitunnelma ettei mitään järkeä. Täytin tehtävääni arkiston tätinä täyttäen mediakaaviota, jokainen julkaistu uutinen piti yrittää kopata.Tiistai aamuna ensimmäisinä uutisina oli päivittynyt space weather dyynikuvalla ja australialainen(!) sanomalehti, joka myös oli noteerannut uutisen!

Join aamukahvia ja luin uutisia, olon ollessa hieman pöllämystynyt yöunien jäädessä vähiin. Mese sekä sähköposti kilisivät ja helisivät toisenkin päivän putkeen ja fiilis oli edelleen kuin loppumaton luokkakokous, yhtä humua. 48h julkaisusta dyynit olivat päässeet maailman johtaviin medioihin kuten, BBC Word, BBC, the Guardian, El Mundo, Vanguardia ja Tagesshack. Netti oli pullollaan dyynejä ja yöunet edelleen hyvin vähissä. Silmäpussit alkoivat saavuttamaan kesäisiä yöpilvikuvaus-mittakaavoja eli mallia panda.

Uutisviidakko

Juuri kun sain mielestäni "viimeisen uutisen" tallennettua arkistoon, niin päivitin koiruuttani sivun. Niitähän löytyi lisää! Sitä rataa jatkui päivä myöhäiseen yöhön saakka. Ensimmäisen julkaisun jälkeen netti oli pelkkää revontuli dyyniä. Tähän asti oli löytynyt jo sata julkaisua. Arkiston puoli kävi kuumana ja välillä tallensimme päällekkäin samoja uutisia.Yksi ihminen ei olisi kyennyt mitenkään enää hallitsemaan tilannetta ja olin enemmän kuin kiitollinen tiimiläisille uutisten keruu-urakasta. Nopeasti sukelsimme takaisin nopeasti päivittyvän uutisvirtaan. Oli kivaa ja sanoinkuvaamattoman jännittävää seurata reaaliajassa, miten juttu ampaisi eteenpäin ja mitä vauhtia se eteni.

Kolmannen vuorokauden iltana olo oli melkoisen ryytynyt. Olin halunnut pysytellä tapahtumien hermolla, tavallaan seurata lapsosen kulkua maailmalla ja se vaati pitkiä päiviä. Voimat alkoivat pikkuhiljaa hiipumaan, oli aika levähtää hetki eli ottaa time out. Isän kuolemasta oli tuolloin päivälleen neljä vuotta. Tunteet alkoivat nousta pintaan, mutta samalla olo oli oudon huojentunut. Uusi revontulimuoto on todennettu ja kantaa komeaa nimeä sekä repostelijat ympäri maailman ottivat sen omakseen. Lepohetken jälkeen tunteeni seestyivät, ja huomasin ajattelevani, että mitä muuta harrastaja voi enää toivoa? Kovin kauaa ei lepohetki eikä lievä melankolia taaskaan kestänyt. Revontulia tutkiva japanilainen tutkijaryhmä tarvitsi tutkimuksiin muutamaa kuvaa... tuli olo "kuis tuntuu, että taas mennään"

Dyyniefekti

Dyynien kulku jatkui maailmalla paisuen globaaliksi ilmiöksi. Pääsin antamaan ensimmäisen haastatteluni kuvineen ja kertomuksineen Englantilaiseen nettilehteen. Lukijoita oli haastattelulla /lehtijutulla oli 65000 ja moinen määrä huimaa jo päätä!

31.1.2020 Helsingin yliopiston mediaseurannan mukaan hommasta tuli viraalihitti ja lisää uutisoijia ilmaantui. BBC radio ja pääsivu, BBC world live, CNN pääsivu, NPR, Saksan pääuutiset, jenkkilän ja kanadan kansalliset mediat riehaantuivat, ja niidenkin nettisivuille ilmaantuivat dyyni uutiset. 

17.2.2020 dunes- nimellä tehty haku tuotti 27 miljoonaa osumaa Googlella. Lehdistötiedotteen kattavuus oli tuolloin yli 2,5 miljardia! Uskomatonta, mutta noin joka kolmas maailman ihmisistä on lopulta tietoinen dyyneistä...!! National Public Radion (vain yksi artikkeli siis) oli jaettu 33 900 kertaa. Kontaktihenkilömme Helsingin yliopistolla kertoo, ettei ole koskaan nähnyt vastaavia numeroita. Uutisen julkaisseita maita on liuta. Venäjä, USA, UK, Kiina, Singapore, Australia, Espanja, Ruotsi, Norja, Brasilia, Vietnam, Italia, Ranska, Kanada, Saksa, Romania, Moldova, Belgia, Irlanti, Hollantia, Arabia, Indonesia, Japani, Nigeria... Jälkeenpäin ajateltuna tämä koko tapahtumaketju oli ihan uskomaton ja melkein paikoin yliluonnollinen, vai olinko sattunut vain olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan?

... eikä tässä vielä kaikki...!

Myöhemmin vielä saimme tietää saavamme mielettömän arvostetun Stella Arcti palkinnon, minä, Mikko Peussa, Matti Helin sekä Minna Glad. Kyse olisi kerran elämässä saatavasta tunnustuksesta. Olin täysin ällikällä lyöty kun kuulin Stella Arcti - palkinnosta ensimmäisen kerran.

Stella Arctin palkintojenjako tapahtuma pidettiin netissä komeana päivänä, 5.12.2020. Vielä palkintojenjako päivänäkin mielessäni kimpoili kysymyksiä: olenko ansainnut tämän kaiken, olenko tehnyt tarpeeksi töitä, nähnyt vaivaa? Yht'äkkiä yksikään pellolla jäädytyt hetket tai hyytävät retket eivät taaskaan tuntuneet turhilta. Palkintojen jakamiseen tuntui kuluvan ikuisuus, monen monta live tapahtumaa jouduttiin perumaan koronan vuoksi.

...Ja koko ajan piti muistaa olla hiiskumatta Stellasta. Tuli deja-vu tunne jälleen, tämäkin homma sujui jo rutiinilla, koska juuri olimme hissukseen pari vuotta dyyneistä, - ei mitään uutta auringon alla, siis. Joka tapauksessa tilaisuuden deadline painoi päälle ja piti vielä tehdä diaesitys, (ja opetella uuden ohjelman käyttö siinä sivussa...), miettiä siihen tekstit, etsiä/kehittää sopivat kuvat, vastata lehdistötiedoiteitteen kysymyksiin, lähettää promokuva "muolimalle" ja iik, - kirjoittaa muulle ryhmälle lupaamani puhe. Puolitoista viikkoa meni aivan liian nopeasti, välillä tein hommia jälleen ympäri vuorokauden ja kiiruuksi veti, mutta sain kaiken valmiiksi. Palkintojenjako tilaisuus päätettiin viettää netissä hyödyntäen zoom-nimistä appia. Edellisenä iltana reenattiin niin maan reippaasti yhteydenpitoa, mutta silti jännitysmomentti nimeltä netti ja sen toiminta oli olemassa. Stella Arctin kunniakirja piti tulostaa tilaisuuteen, koska posti ei löytänyt perille ennen H-hetkeä, ei sitten millään.

Suuri päivä

Kisastudioon suurelle päivälle saimme tekniseksi vahvistukseksi vielä Ojanperän Juhan aviomieheni lisäksi. Pojat pystyttivät studiota jämerällä tahdilla viipottaen edestakaisin olohuonetta niin kovan puheen pulinan säestyksellä, etten ehtinyt vielä tuolloin kunnolla jännittämään, keitin vain kaffia, väistelin vain lukuisia piuhoja ja sinne tänne sinkoilevia ihmisiä. Eniten hirvitti edelleen hieman toisaikainen netin toimivuus. Lopulta kuitenkin olimme onnellisesti kaikki yhdessä ja samassa paikassa ja tilaisuus saattoi alkaa. Jännitykseni oli alkanut ollen paikoin megalomaanista. Omaa vuoroani palkintojenjako seremoniassa odottaessani sisintäni moukaroi aikamoinen tunneryöppy. Isän ja äidin kuolemat, bongarin opas, dyynit, revontulimuodon löytyminen ja nimeäminen, stella arcti tunnustus... tämä kaikki kävi niin kovin nopeasti.

Hetkeä ennen omaa diaesitystäni tuli kovan luokan flashback ja sillä samalla sekunnilla seisoin muistoissani isän vierellä Lapissa kuusivuotiaana katsomassa ensimmäisiä revontuliani. Kristallin kirkkaina mieleeni palasivat lukuisat tähtikirkkaat Kullaalla vietetyt kuulaan kylmät talviset yöt sekä heinäkuiset järeät Pyhäjärven ukkoset, jota olimme olleet yhdessä katselemassa. Siinä kohtaa taistelin kyyneliä vastaan eikä juuri sillä hetkellä olisi tullut ääneen puhumisesta mitään. Onnistuin jotenkuten räpeltämään itseni kokoon diaesityksen puolivälissä. Silti tuntui, että ääni värisi hieman. Olisin niin toivonut, että isäni olisi voinut olla läsnä tilaisuudessa ja ikävä oli kova. Silti olo oli onnellinen ja jollain ihmeen tavalla helpottunut. Itse tilaisuus meni kivasti, netti toimi pätkimättä, jännitys hävisi ja oli ennen kaikkea mukavaa nähdä ihmisiä. Fiilikset netissä ihmisillä olivat jotakin aivan käsittämätöntä. Saimme päälle ihan käsittämättömän juhlahengen ja draivin joka jatkui seuraavat pari vuorokautta.

Ursan tiedottaessa uutisesta tapahtui nk. dyyniefekti (:D), eli uutinen lähti leviämään vimmatulla vauhdilla ympäri nettiä. Oli jälleen hämmästyttävää seurata jutun kulkua maailmalla. Tuntui, että ihmiset ottivat uutisen omakseen ja epäilemättä aiheeseen nimeltä "korona" oli ryydytty täysin.

Uutisen julkaisun jälkeen alkoi saapumaan viestejä kännykkään, sähköpostiin, messengeriin, watsuppiin, kaikki sähköisen median paikat täyttyivät iloisista ihmisistä ja onnitteluista. Alberta Aurora f-book ryhmään ilmaantui onnittelut sitkeille suomalaisille ja tuntui uskomattoman upealle saada kokea näin kollegojen tunnustusta. Aikamoinen matka on kuljettu ja ainakin saman verran on edessä tiettömiä taipaleita ja uusia seikkailuja. Lopussa kuuluu aina kiittää joten lainaan tähän loppuun kappaleen Stella Arctin puheestani.

"Kiitokset dyynitiimille, teidän kanssanne työskentely opetti, mitä ryhmätyö on parhaimmillaan, mihin kaikkeen voidaan pystyä, kun kaikilla on sama päämäärä sekä into tutkia uusia asioita ja sanoja periksi antaminen ei tunnettu. Dyynit olivat varsinainen palapeli, joka ei olisi selvinnyt ilman ryhmätyötä. Jokainen meistä toi osia sen kokoamiseen ja on ollut kunnia saada olla siinä mukana. Kiitokset myös kanssaharrastajille ainaisesta tuesta, liittyy se sitten tekniikkaan tai toverihenkeen, ystäville jotka ymmärtävät loputtomia kytiksiäni ja aviomiehelleni, joka antaa vaimon viipottaa ympäriinsä yö toisensa jälkeen. Kiitokset isälle ja äidille, että johdatitte minut luonnonilmiöiden maailmaan"

We are the champions, my friend. Kaikki on aina mahdollista, ellei sitä osoiteta mahdottomaksi. Aikakoneeni pysähtyy nyt tähän hetkeen ja kyydistä on nyt kohtalaisen turvallista poistua, kiitos kaikille jutun lukeneille :)

Pst. mikäli jollakulla lymyilee kovalevyllä, valokuvissa tai dioissa dyyneillä näyttäviä revontulia, niin tarjotkaa ihmeessä tutkijoille auttavaa kättä ja käykää raportoimassa ne "Taivaanvahti" - nimiselle sivustolle. Terv. dyynitiimin arkistontäti :)