Järisyttävä ukkosyö

21.08.2022

Katsoin päivällä ukkosmalleja sekä ennusteita. Puolen yön jälkeen arvot suosisivat merellä etelän puolella ukkosen syntyä ja siitä se toivon mukaan jaksaisi siirtyä rymyämään mantereelle. Päätin lähteä käymään maastossa, vaikka edellisyöt painavat suorituksissa, mutta kun elokuun yöt ovat vaan aivan liian koukuttavia kulkea.

Aloin kuvausretkeni Pyhärannasta, jonka edustalla salamoi satava alue tiheään ja jossa taivas oli valitettavasti melkoisen tukossa. Komeasti välkkyi yli tunnin verran, mutta alapilvien rötkäleet salamoivan alueen suunnilla eivät antaneet periksi eikä maisema avautunut kuvauksellisesti just yhtään. Repos arvot olivat aika ok, mutta niitä ei näkynyt, niinpä istuin alas miettimään ja lepäämään hetkeksi, oli nimittäin infernaalisen kuumaa ja kosteaa, +24 astetta ja keskellä yötä. Ötököiden ja tuulen vuoksi oli pakko pitää hupparia yllä joten kuuma tuli helpolla.

Otin vissystä ryyppyä, kun puhelin ännähti. Aviomieheltä tuli viesti, että etelän suunnalla merellä lähestyy Suomea tiukasti salamoiva rintama, joka olisi Laitilassa n. kahden aikaan yöllä. Päätin ajaa Pyhärannasta takaisin Laitilaan, siellä voisi ehkä kuvata kauimmin ja sateensuoja oli olemassa. Kävin kodin kautta, jossa keitin tujut kahvit mukaan. Vähän edelliset yöt tuntuivat kropassa, mutta ei auta, nyt pitäisi tosissaan skarpata, yöukkosten kausi alkaa kohta olemaan taputeltu.

Ajoin Sorolan peltoaukeille lähestyvää ukkosta vastaan, mutta ahtaalla peltotiellä kääntyminen olikin...vaativaa. Tie oli päivän sateista johtuen velliä ja tien reunoissa oli kantterit, joiden takana vaani toisella puolella pehmeä, vetinen pellon pinta ja toisella hyvin syvä oja. Varovasti veivasin autoa kieli keskellä suuta ympäri, kunnes ihan peruutuksen lopussa tunsin, että kuskin puolen takarengas upposi renkaan sutaistessa kerran ja auton vastatessa heti vajoamalla syvemmälle peltoon. Ei keletana. Tässäkö tää nyt olisi? Nyt ei auta hermostua vaikka mieli teki huutaa ja aika lujaa.

Pari perkelettä myöhemmin sain koottua itseni ja kytkin automaattilaatikkoon päälle pakko ykkösen, pistin sormet ja varpaat ristiin ja varovasti ensin pintakaasulla ja sitten vähän reippaammalla rykäisyllä sain auton nousemaan ylös pellosta tielle, kun samalla alkoi etelän suunnalla salamoimaan. Huh. Auto olisi nyt vetäytymis kunnossa, enää kamera ulos ja jalusta pystyyn. Kylläpä reissu taas alkoi haastavasti.

Salamoiden välähdykset seurasivat toistaan. Etäinen kaukainen murina sai vatsanpohjan kihelmöimään ja vatsassani pienen jännityksen kouraisun. Toivottavasti salamakuvia onnistuisi edes pari oli hartain toive...Niin ja olisi kiva päästä poistumaan pelloilta hengissä!

Kun salamointi alkoi ja kameran takanäytöltä näkyi ensimmäinen onnistuminen, olo oli sanoinkuvaamattoman riehakas, kuin lapsella karkkikaupassa! Salamointi oli ihan uskomattoman tiivistä, kiivasta ja mikä parasta-ei satanut! Flow-tila kuvaamiseen kytkeytyi päälle, nautin ja kuvasin.

Parhaimmillaan löi seitsemän salamaa rinnatusten, meno oli suoraan sanoen maailmanlopun meiningistä ja näkymä manalan porteille avautui silmieni edessä. Taistelutantereen yllä pellolla velloi paksu sumu, jonka salamat sävyttivät siniseksi. Sanalla sanoen uskomattoman kaunista,hypnoottista ja pelottavaa ja miettikää että kaikki kolme ovat samassa paketissa yhtä aikaa. Ryske ja jyrinä oli sanoinkuvaamattoman voimakasta ja edelleenkään ei satanut. Tiettekö mikä onnen ja riemun tunne valtasi kehon ja mielen kun huomaa onnistuvansa? Se tunne kantaa ja antaa pitkään, se on kuin olisi löytänyt luovuuden runsaudensarven.

Lopulta ukkonen oli liian liki eikä kuvaamisen jatkaminen olisi ollut enää turvallista (oliko se sitä nytkään?) koska salamointi alkoi levistyä ympärilleni ja lähestyvän sadeseinämän pauhu peitti alleen kaiken. Tavarat kasaan nopeasti ja jatkoille kohti puimurihallia. Auto vajosi uudelleen peltotielle joka alkoi tulvimaan ja mielessä kävi että nyt pois täältä ja nopeasti!

Jätin auton hallin ulkopuolelle ja juoksin kameran kanssa sisälle halliin. Kun pääsin perille, vajosin puimurin renkaan viereen sydän hakaten, jalkojen ollessa haudutettua spagettia, keitetty meinaan ei ole tarpeeksi vetelää. Nojasin päätäni puimurin renkaaseen ja vedin henkeä kerran jos toisenkin hikikarpaloiden ja sateen juostessa puroina hiuksista kasvoilleni, maiseman ympärilläni valaistuessa salamoista aina uudelleen ja uudelleen. Ukkonen moukaroi täysillä maisemaa ja rusikoi hallia, jonka sisällä olin ja keräsin voimia.

Lopulta nousin huterille jaloilleni pimeydessä ja tärisin adrenaliinista, joka edelleen pauhasi suonissa. Vihdoinkin tuli järeä onnistuminen kuvauksellisesti, ainakin toivottavasti. Taputin itseäni henkisesti hartioille,- hyvin hanskattu tilanne. Nyt nainen joudat kyllä nukkumaan, komensin itseäni lempeästi aamuviideltä. En laittanut hanttiin. Höyhensaaret kutsuivat seikkailijaa.

Aikamoinen yö, täytyy myöntää, tätä todella kelpaa muistella talvella! Myrsky sai jälkikäteen myös nimen; Mauno. Harvinaista herkkua on ollut myrskyjen suhteen, ensin Verneri ja sitten Mauno. 

-TTT

Luo kotisivut ilmaiseksi!