Latu auki-kuu halottaa!

26.12.2021

15.12.2021 kuun halottelu starttasi hieman etuajassa,-luonnollisesti ollessani vielä lenkillä. Maastosta käsin nähtynä se johti tahdin tiivistykseen ja sai nastakengät pureutumaan tienpintaan vähän äkäisemmin.

Lämpötilan nopea pudotus alas ja kosteus tekivät tepposensa ja pinnat alkoivat jäätymään silminnähden nopsaan lenkin aikana. Lähetin ilmatieteenlaitokselle vauhdissa raporttia- pinnat ovat jäisiä. Otsavalon valokeilassa leijailevat jääkiteet kertoivat myös halojen mahdollisuudesta. Viime aikoina on ollut mitä mielikuvituksellisimpia jääkiteitä ilmassa, jotka taas mahdollistavat erikoisemmat halot. Katselin kävellessäni uteliaana kuun suuntaan. Halorengas alkoi näkymään selvemmin, eli olisi syytä  suorittaa pieni tempon lisäys ettei koko setti karkaa. 

Liukastelin ripeästi kohti kotia, välillä piti hyppelehtiä ojanpenkereelle, koska nastatkaan eivät saaneet tien pinnasta otetta. Ja just liukkaimmalla pätkän alkaessa kuu alkaa halottamaan vielä vähän kirkkaammin. Ei yhdentähden mitä tuuria jälleen ajattelin ja liukastelin eteenpäin. 

Jalat sutien kurvaan Palttilantielle, viimeinkin pitoa, slip ja hups, asfaltin pinta on paikoin sileässä jäässä eli ei pito peruttu. Nyt varoen, lonkan murtumaa ei tarvita. Hiljennän kävelyyn, katson kohti kuuta jossa halonäytelmä on lähdössä vauhtiin. Silmä poimii heti 22 asteen renkaan sekä selkeän ysin. YSIN?

Ei hitto. Nyt latu auki. Ota vasen kaista penkereellä ja etene nainen.

"Havuja perkele"-mielialan ottaessa minut valtaansa etenin kohti kotia niin nopsaan kuin oli mahdollista ja edes enää turvallista tai järkevää. Takin vetoketju oli hirttänyt kiinni, en saanut kännykkää taskusta. Rynnistin meidän torpan eteiseen ja huusin aviomiehelle "apua, tuotko kamat, kuu halottaa"!? Luojan kiitos mies oli huudeilla ja kuuli hätääntyneen huutoni. Sain kameran ja jalustan käsiini nopeasti ja sitten vuolaiden kiitosten myötä poistuin jälleen takavasemmalle. Mahtavaa, pitkästä aikaa jotakin äksöniä ja liikettä ja sitten on näin -keleen liukasta! Miten aina käy näin?

Lipsuin ja ropisin takaisin kylätielle ja kylätieltä taituin juosten lähimmälle pellolle. Maanpinta oli onneksi jäässä, koska muuten siellä olisi tullut uitua...Oli todella liukasta ja välillä jää murtui jalan alta.

Silmin poimin 22 asteen renkaan, ysin eli Van Bujsenin renkaan sekä ylläsivuavan kaaren, mutta myöhemmin Taivaanvahti-nimisessä havaintopalvelussa ammattilaiset löysivät kuvistani myös allasivuavan ja 24 asteen halon, eli Dutheilin halon, joka saattaa näkyä vain kolme kertaa vuosikymmenessä. Dutheil kuuluukin harvinaisiin pyramidihaloihin.

Kuun halonäytelmät ovat joka kertaa niin kauniita, että ne pitää saada talteen ja tällä kertaa liukastelu-pyrähdykset osoittautuivat erittäin kannattaviksi uuden halomuodon ruksiintuessa kupongille! Ja koska en kertakaikkiaan halopäissäni osannut ajatella kuin pystykuvia, niin käykäähän kurkkaamassa kuvagalleriasta setin kuvat, blogiin kuva rajautuu rumasti. Kuvat päivittyvät hieman hassuun järjestykseen, eli uusimmat ovat viimeisenä. Ja juu, ollaan kysytty siitä, se on tämän sivuston ominaisuus :)

Jep, seuraavalla kerralla muistan ottaa ehkäpä myös vaakakuvan kohteesta....pahoitteluni vielä!

https://www.taivaantulientytto.com/halot/

Luo kotisivut ilmaiseksi!