Linnunradan lumoissa

Joulupäivän ilta kutsui joulupöydässä syödyn mätön sulatukseen. Kävimme päivällä lenkin ihan huikeissa maisemissa Rikun kanssa ja siitä se ajatus sitten lähti muotoutumaan iltaa kohden. Nyt tarvittaisiin kirkasta taivasta, kuvaus suunnitelma oli kerrankin valmiina.

Ei tarvinnut montaa kertaa kysyä iltalomaa, aviomies taisi sittenkin nähdä silmistäni hehkuvan innostuksen. Kehveli on herkistynyt tässä yhteisten vuosien varrella lukemaan aika hyvin vaimon ajatuksia.

Illalla pakkasin kinkkukalarosolli-ähkyssä tavarat ja uuden uutukaiset akut kameraan sekä Rikulta lahjaksi saamani otsavalon, ja pääsisin kokeilemaan kestääkö tarvikeakku ja uusi otsavalo miten pakkasta. Hieman hirvitti lähteä, elohopea putosi auringonlaskun jälkeen mukavasti -10, joka on raja, jossa allekirjoittaneen kasvot helpolla kipuilevat ja Focuksen takajarrut saattavat jäätyä umpeen, kuten kävi viime vuonna. (Kotiin ajettiin väkisin tuolloin, tosin renkaan kustannuksella)

Jarrujen perkeleet eivät tahtoneet aueta edes kotipihalla vaan autoa sai vekslata edestakaisin ennen kuin pyörät pyörivät kohti illan seikkailua. Varhokylään ei yleensä talvella pääse edes lähelle ja liittymä on huonossa paikassa kaivaa parkkipaikkaa ja yleensä aurojen jälkeen niin korkeilla valleilla ympäröity ettei lähelle ole asiaa. Nyt kävi satumainen tuuri, kun edellinen lumikaaos suli pois ja pönkätkin olivat tyystin hävinneet. Puhdistin takajarrut paikan päällä niin huolella kun sain ja pistin sormet ristiin. Pois tultaisiin joko omin avuin tai hinausautolla.

Nyt kuitenkin auto oli parkissa ja edessä oli ainakin tunti aikaa haahuilla upeassa metsässä. Suunnistin päivällä kuljetuissa jäljissä kohti tykkypuita ja talvista satumetsää! Liikenteen vähäkin ääni haipui pois matkan taittuessa syvemmälle maastoon, lumi narahteli jalkineiden alla ja vaimensi kaikki ympäristön muut äänet kuulumattomiin. Kun seisahduin lumisten puiden alle katsoakseni tähtiä, oli rikkumattoman hiljaista, kuin olisin yksin koko universumissa! Sammutin otsavalon lähes ajatuksella hipaisten. (ihanaa, kun nappulat toimii ja ei tarvitse pelätä, että osia putoilee hankeen...)

Seisoin tovin metsässä ja annoin silmän tottua ympäristön valoon, jota oli yllättävän paljon, kiitos lumelle. Lähistöllä liikkui hirvi tai peura ja raskaat askeleet ohittivat minut pimeässä parinkymmenen metrin päästä kulkien aluetta ympäröivän suon reunalla. Ympärilläni levittäytyi huikaisevan kaunis, luminen puusto tähtitarhoineen ja hiljaisuus oli hirven mentyä jo melkein käsin kosketeltavaa. Hengitys höyrysi ja kidepilvet tanssivat pimeydessä ympärilläni.

Linnunrata näytti laskeutuvan puiden joukkoon ja samassa vilahti musteensinisellä, talvisella yötaivaalla myös pitkä, ohut tähdenlento. Pakkasin toiveeni matkaan mielessäni ja lähetin sen maailmankaikkeuteen, josko se vaikka huomioitaisiin.

Havahduin liikkeelle, koska etelän puolen pilvet näyttivät nyt sille, että saattaisivat tulla häiritsemään Linnunradan kuvauksia, niinpä pistin rivakasti tossua toisen eteen ja suunnistin syvemmälle ikihonkien maailmaan. Orion oli edelleen pilvien peitossa, joten se ilmansuunta jäi nyt sommitteluista harmillisesti pois. Onneksi pääosan esittäjä Linnunrata näkyi. Karhunvartijoiden eli seurani nimikkotähti Arcturus iski silmää talvisella taivaalla, ilmakehä oli epävakaa ja ilmassa oli kosteutta, jonka vuoksi tähdet näyttivät tuikkivan voimakkaasti. Lähdin ripeästi liikkeelle, tuikkiminen tietää yleensä sitä, että Linnunradan paras näkyvyys menetetään parin tunnin sisällä.

Pysähtelin vähän väliä kuvaamaan uskomattoman kauniita maisemia. Lumiset puut olivat taipuneet luokille polun yläpuolella ja välillä hupulle ropisi tavaraa. Talvisesta kauneudesta ei meinannut saada millään tarpeekseen vaan kuljin ihastuksesta mykkänä puiden runkojen lomassa.

Lopulta tupsahdin metsäreitiltä kallioille ja louhinta-alueelle ja askeleet kuljettivat kohti päivällä katsomaani paikkaa. Kallioilta aukenivat upeat näkymät ja jalanjäljet sopivat hyvin jääden etualalle kuvaus elementiksi ja lopun tajunnan räjäyttämisen hoitivat lumen pehmentämät kalliot ja käkkärämännyt, jotka kumartelivat kilvan kulkijalle lumikuormien alla. Napsin kuvia aivan haltioissani. Voi että miten kaunista!

Seuraavaksi kävelin autolle kyselemään Focuksen vointia ja avasin melko hyvin jäätyneet jarrut. Pirskatti sentään, pakkanen kiristyi -13. Päätin käydä vielä ottamassa pari kuvaa, jarrut aukenivat kuitenkin, joten aikaa olisi vielä hetki eli ainakin puoli tuntia. Tekstasin kotiin, että kaikki oli ok ja jarrut aukenivat ainakin äsken ja että jatkaisin iltalomaa vielä hetken jos sopii. Aviomies tietää, miten paljon rakastan kulkea välillä yksinäni ja lupasi hoitaa saunan päälle ja kinkkuakin olisi kuulemma vielä, eikä kaikki after eightikään ole "ihan vielä" lopussa. Voi mahtavuutta!

Niinpä löysin itseni jälleen lumiselta polulta. Hauskaa, kun lumi muuttaa ihan tutun maiseman täydellisen erilaisen näköiseksi ja tutut puut kallioineen muodostivat vesilätäkön kanssa jumalaisen satumaisen maiseman, jota kävin sommittelemaan kuviin.

Linssi oli vielä niukin naukin puhdas, olin sen verran laiska, että päätin selvitä ilman lämmitintä tämän reissun. Oli ihan hitsin vaikeaa lopettaa kuvaaminen ja tallustelu lumisessa ihmemaassa, mutta pakkasen kiristyessä entisestään takkatulen lämpö, sauna ja kinkku (hankitallustelusta tuli nälkä taas, perhana :D ) alkoivat huutelemaan seireeninomaisesti luokseen sekä edellisenä iltana telomani olkapää hihkui myös kylmäpussia ja lepoa. Kuuntelin vielä hetken ympäristöä, pöllöt olivat heräilemässä ja huhuilivat välillä ja jostain kantautui peuran närkästynyt turskahdus.

Hyvästelin talvisen ihmemaan haikeana ja suunnistin kohti kotia. Untamalassa oli pakko pysähtyä ja ottaa sumusta ja linnunradasta vielä kuva muistoksi. Uskomattoman kaunis reissu, näitä maisemia on niin kovin harvoin, oli todella upeaa päästä nauttimaan niistä ajan kanssa kerrankin tähtitaivaan näkyessä. Tosin kotiin palaaminen joulukinkun vierelle oli ihan mukavaa myös.

**

Tähän loppuun seuraa tärkeä tiedonanto: tästä illasta eteenpäin kirjoitan ja julkaisen blogia kaksi kertaa kuussa entisen neljän sijaan. Syynä Hortonin päänsärkyjen episodejen pahentuminen, kohtauksista palautuminen vie terää pois kirjoittamisesta eikä levon määrää oikein voi korostaa. Seuraava blogi tulee ulos helmikuun toisella viikolla.

Uusin tarina "operaatio eläinratavalo" on Ursan Tarinoita taivasalta-blogi on myös julkaistu, sinne pääset tästä.

Kirkkaita taivaita ja voikaa hyvin! Käykää bongaamassa komeettaa jos voitte! Mekin kävimme :)

-TTT