Operaatio Verneri

Heräsin yöllä 17.8.2022 salamatutkan piippaukseen. Hetken aikaa keräilin itseäni ylös sängystä, jonka jälkeen tepsuttelin alakertaan, puin vaatteet päälleni ja kävin ulkona. Lännen puolella mereltä näkyi välähdyksiä pilvimassan takaa ja kuului etäistä jyrinää. Eipä auta kuin lähteä käymään ulkona, ehdin sentään nukkumaan ruhtinaalliset kolme tuntia. Ukkonen olisi reilusti etuajassa.

Perille kuvauspaikalle päästyäni tarkensin ukkostavaan pilveen ja istuin mukavasti tuolissa ottaen välillä kuvia. Samalla tunsin, miten öinen jopa viileä tuuli kylmäsi paljaita nilkkoja... paljaita mitä? Tosiaan, olin lähtenyt niin vauhdilla, että sukat unohtuivat pukea jalkaan....Kömmin ylös tuolista ja peiton uumenista hakemaan autosta vara villasukat. Eivät olleet muuten yhtään liikaa vaikka lämpötila oli +24. Kun käännyin autolta ympäri, välähti eteläisessä ilmansuunnassa elosalama. Lännen solu siirtyi salamoimaan pitkin rannikkoa kohti poria ja hyvästelin sen haikein mielin, nyt katse sen sijasta etelään!

Pilviä oli melkoisesti liikaa, mutta otin etelän suunnan seurantaan, suuntasin ja tarkensin kameran ja aloin katsomaan säätutkaa. Mereltä oli tulossa oli pieni, mutta todella kiukkuinen solu joka salamoi taukoamatta. Varsinainen ärrimurri. Pilvipeite hieman rakoili ympärillä, joten päätin jäädä hetkeksi, sänky saa odottaa. Onneksi autossa oli "survival bag" joten otin fleecepeiton, välipalapatukan, vettä ja käperryin aurinkotuoliin keräksi. Taisin nukahtaa, nimittäin heräsin aivan armottomaan pamaukseen ja maiseman valaistumiseen ja siihen tosiasiaan, että aamu jo valkeni.

Seurasi tyyliin herätys komppaniassa "kukamitämissä" ja pomppasin jalkeille melkein kaataen kameran, veden ja välipalan lennellessä mikä minnekin. Samassa havahduin todellisuuteen eli siihen, että en ole sängyssä kotona vaan pellolla ja ympärillä alkaa salamoimaan enemmissä määrin. Kuka yllätti ja kenet? Missä välissä tuo salamoiva härpäke saapui? Miten kauan olin nukkunut?

Onneksi kaikki oli valmiina, ei muuta kuin virrat päälle ja kuvaamaan. Paitsi että kännykän langaton laukaisin oli tyhjentänyt patterinsa... Noh, kännykkä jalustalle ja koko paketti täysin manuaalille eli oikeaan käteen kännykkä jalustalla lightning appi auki, sormi laukaisimelle ja vasemman käden jatkeena oli canon jossa oli salama triggeri valvomassa taivasta. Sitten odotin.

Seisoin siinä kädet sivulla, kun räjähti ja paukahti ja painoin automaattisesti kameroiden laukaisimia. Painotus on sanalla "siis ihan helvetillinen jysähdys" ja tuntui kuin joku olisi töytäissyt lantioon, korvat menivät täysin lukkoon ja hetken kuului tasainen "piiiiiip". Herranjumala mikä potkaisu.

Salama tuntui koko kehossa ja tukka nousi pystyyn sähkön tuoksuessa kaikkialla. Sitten nousi ajatus: tallensiko kamera? Seuraava ajatus: miten lähelle se löi? Lisää ajatuksia: tarttisko perääntyä ja ookko nainen varma, että tiedät, mitä olet tekemässä? Vastaukset, joo, liian lähelle ja tarttis ja en ole enää. Samassa räsähti uudestaan, repivä, tuttu ääni raastoi korvia, töytäisy tuntui tällä kertaa selässä. Siinä kohtaa otin jalustat kameroineen tiukasti kainaloon ja poistuin ladon suojiin. Liika on liikaa.

Sähkön hajua leijui kaikkialla ja askeleitani höysti jatkuva jyrinä, pauke ja välähtely. Samassa joku käänsi yläkerrassa vesihanan päälle ja olin onnellinen ladon tarjoamasta suojasta. Seurasin settiä ladon uumenista, mutta vesisade haittasi aika paljon. Toisaalta, empä tiennyt millainen uintireissu olisi tulossa myöhemmin...! Seurailin siinä vielä tovin myrskyn menoa. Jyske laantui pikkuhiljaa joten starttasin auton ja suuntasin kotiin juomaan kupin kahvia ja sammuin sänkyyn herätäkseni parin tunnin päästä jälleen, mutta tällä kertaa aviomiehen tilannetiedoitukseen "huomenta, täällä ois kahvia ja tulossa olisi yksi kappale ukkostavia alueita, mutta sulla ei oo vielä kiire". Mahtavaa palvelua ja oikein yhteistyötä vaikka mies on selkäpotilaana edelleen.

Myrskytutka näyttikin kireää rintamaa,, solua solun vieressä saapuman etelästä. Join kahvit, söin ja pakkasin kuivuneet tavarat.(Maastojakkarassa oli muuten sellaset pari senttiä vettä, onneksi huomasin tyhjentää sen ennen autoon pakkaamista. Ja se oli ollut sentään sisällä ladossa...)Sitten oli aika kerätä rohkeuden rippeet ja suunnata takaisin ladolle. Perillä pystytin kuvausvälineet, otin kuivan jakkaran ja istuin alas. Netti kuoli jälleen puhelimesta joten olin omien silmien, aviomiehen ja kavereiden neuvojen varassa. Hyytävää. Hitsin Honor ja sen kuuluvuusongelmat. On kyllä toisaikainen puhelin, voi jumalaare.

Istuin jonkin aikaa ja kuuntelin lähestyvää rintamaa. Se ei näyttänyt pahalle koska alapilvet estivät näkyvyyttä, mutta jyrinät olivat kumeita karjahduksia. Tämä myrsky todella teki tiettäväksi, että on tulossa. Karjahdukset ja jyrähdykset herättivät vatsanpohjaan tunteen, jota ei ole ollut hetkeen, tunne oli odotuksen sijaan jopa ohutta pelkoa. Jotain todella isoa oli jälleen tulossa jo toistamiseen vuorokauden sisällä. Auton radiosta kajahti Metallican "fuel" ja käänsin volumet kaakkoon keräten rohkeuden rippeitäni.

Sitten jyrähti kumeasti lähempänä. Muu luonto ympärilläni hiljeni tyystin, Metallican jyrätessä stereoissa edelleen. Luonto pidätti hengitystään, samoin minä ja lähtölaskenta ukkoselle alkoi. Mitä seuraavaksi tapahtui oli puhtaasti "from beyond" - kamaa. Ensimmäisen salaman iskiessä kamerat piirsivät pelkkää viivaa. Seuraava samoin. On se nyt jumankauta....Tienoo tärisi salamoiden iskiessä kilvan ja pommittaessa Salon peltoaukeaa. Ilman täytti otsonin käry, pauke, rätinä ja jylinä.

Seuraavaksi oli ohjelmassa vesisade jollaista en ole kokenut ennen. Kamera oli n.12m pitkän ladon keskellä, auton takana matalalla jalustalla ja kastui. Vesi löi ladon oviaukosta sisään, seinät raot vuosivat. Toinenkin jakkara kastui, siihen olisi voinut istuttaa kultakaloja reissun jälkeen.

Sitten heräsi tuuli. Se löi täydellä raivolla ladon oviaukosta sisälle. Mietin, että syöksyvirtaus se tästä puuttui. Siinä samassa kuului repivä ääni ja lato tärähti. Koko paikka valaistui sisätiloja myöden. Ladon oviaukolla seistessä tuntui tuttuakin tutumpi tönäisy, joka oli nyt aika paljon voimakkaampi. Nyt löi lähelle. Korvat humisivat hetken.

Jos taivas voi vielä revetä enemmän, se teki niin. Ladon lattia tulvi sekunneissa ja vesi nousi. Tuuli painoi latoa täydellä voimalla ja vettä satoi sisään suuresta oviaukosta vaakatasossa ja sitten kuului pelottava "skriiik" katolta. Ei jumal... kestäisikö paikka?

Lato tärisi ja narisi tuulen voimasta, se huojui tuulen kurituksessa. Siinä kohtaa katsoin parhaaksi mennä autoon sisälle. En ole arkalasta kotoisin, mutta itsesuojeluvaisto puuttui peliin ja ehkä ihan syystä. Istuin viisi pahinta tuulista minuuttia autossa ja nautin välkkeestä joka oli tauotonta. En kuitenkaan ollut nähnyt vieläkään pahinta. Etelän suunnalla kuvauspaikkaa kohden sijaitsi maatila sivu rakennuksineen ja seurasi myrskyn viimeinen potku. Samalla puolella löi massiivinen salama, ja hetken taivaalta satavan tulta, tanner tömähti ja pari minuuttia iskusta löivät ensimmäiset lieskat tilan suunnalta. Ei pyhä jysäys, se sytytti tulipalon.

Otin puhelun hätäkeskukseen enkä ehtinyt edes kunnolla asiaani sanoa, kun nuori miesvirkailija rupesi neuvomaan miten myrskyn aikana kuuluu toimia ja kehotti yhteen ja samaan hengenvetoon "pikkurouvaa lähtemään kipin kapin sisätiloihin, kun siellä on niitä myrskyn silmiä ukkostamassa taivaalla ettei käy tädille nyt vallan hassumaisesti". Jaa, yleispätevä vinkki, mutta kohdallani kuolleena syntynyt. Ystäväni tietävät tässä kohdassa mitä tapahtui. Siedän kaikkea muuta nimittelyä paitsi tuota "pikkurouvaa" joka vielä sanotaan lässyttämällä.

Sekunnissa kasvoi sarvet päähän ja totesin myrkyllisesti rauhallisella äänellä, että "tää pikkurouva on kuule ollut yön just töissä kuvaamassa myrskyjä kuten viitenä aiempanakin vuonna, pikkurouva on myös tehnyt yhteistyötä FMI:n kanssa myrskybongauksessa ja tulen myrskybongari perheestä. Ja siksi toiseksi, ne eivät ole mitään myrskyn silmäkkeitä vaan soluja jotka hitto soikoon aktivoituvat ukkostamaan, ei me eletä missään urbaanissa legendassa"

Tuli muuten hiljaista toisessa päässä.

Tuumasin, että olisin vaan tehnyt ilmoituksen, että Laitilan Sorolassa salama sytytti juuri rakennuspalon, ei mulle tarvii luennoida miten myrskyssä pitää käyttäytyä, koska mä teen elantoni näistä kavereista....

Lopputulema oli se, että keskeytin chasen, koska palokaasut saapuivat ja ilmavirtaus pukkasi kaiken savun suoraan kytispaikalle. Kaikki ukkosäksöni oli ajautunut kauas, jäljellä oli enää satava mössö joten ajoin onnellisena himaan ja valmistautumaan illan repo rientoihin.

Mutta hah, - pikkurouva in my hairy ass!

-TTT