Tulikettujen yö

Eilistä blogi tekstin loppua lainatakseni "toivottavasti tästä illasta saa pienen kertomuksen ja pari kuvaa"... hei oikeasti nainen, ole jatkossa varovainen toiveissasi. Pari? Tarkalleen 919 ja kertomus on mallia "novelli". Mennään!

Eiliset, 13.-.14.3 koetut kovanluokan revot aiheuttanut CME saapui tyylikkäästi jo päivällä ja hermoilimme porukalla Etelä-suomen kyttääjissä jaksaako setti iltaan, ilmassa oli siis suuren urheilujuhlan tuntua. Parin kaverin kanssa stressattiin illan säätä myös puhelimitse. Odotukset olivat kaikilla korkealla, arvot kovat ja aikaa pimeän tuloon aivan liikaa. Kuudelta aloin laittamaan kamppeita kokoon iltaa varten, keitin kahvia, kuumaa mehua ja tein voileipiä.

Olimme kytispaikalla aviomieheni Rikun kanssa jo puoli kahdeksan jälkeen. Jo heti autosta ulos noustuamme vaalealta taivaalta alkoi näkymään revontulia, pilareita sekä vyötä. Olimme paikalla ihan ajoissa, mutta kiire tuli silti. "ei sitten juosta, täällä on liukasta ja epätasaista". No eipä... Lopputulema oli että kaksi ihmistä etenee pellolla ravia niin paljon kun kintuista lähtee revontulien tahdittaessa taustalla askelia.

Revontulivyö oli tuolloin alkuillalla jo korkealla ja itäiselle taivaalle ilmaantui erikoinen, venynyt läiskä, josta sukeutui kaari joka lähti venymään poikki taivaankannen. Etsin vaistomaisesti Sarria sen joukosta. Hyvin dyynimäisesti venynyt kaaren yläosa oli myös jännittävän näköinen ja polttoväli loppui heti kättelyssä. Samassa myös lännen puolelle ilmaantui vihreä alue, joka lähti venymään ylöspäin. Lopulta molemmat vihreät alueet yhdistyivät zeniitissä kaareksi, mutta koronaa ei syntynyt.

Sai silti pyöriä ympyrää kameran kanssa ja hihkua urakalla. Korkealla taivaalla kiemurteli ja tanssahteli revontulivyö. Lännessä erottui pitkään ihan selkeä, vaaleanpunainen emittoitunut, sumuinen alue, joka näytti todella erikoiselta, samantyyppinen, mutta heikompi oli nähtävissä helmikuun eräässä repos setissä. Samalta alueelta nousi korkea Stevemäinen säde / pilari, joka oli vaaleanpunainen ja pysyi paikallaan lähes koko kolmen tunnin aktiivisen näytelmän ajan. Erikoinen ilmestys sekin.

Reissu oli sujunut tosi rauhaisasti joten tässä kohtaa oli korkea aika alkaa sekoilemaan, unohtaa turvallisuus ja sännätä kameran eteen, ottaa selfie ja pudota seuraavaksi hitto jään lävitse veteen...onneksi oli nopeat refleksit ja hyvät vettä hylkivät kengät, koska toinen jalka humahti jään lävitse ihan iisisti... sitä vajoamista seurasi hirveää kikattamista, huitomista ja naurua. Jälleen upposin pellolle, eihän se ole reissu eikä mikään jos ei edes kerran jalkine koeta hörpätä vettä "kuivalla maalla" kuvatessa...

Lopulta näytelmä hieman hiipui ja rauhoittui (tämä tilanne siis kolmen tunnin päättömän non-stop huitomisen jälkeen) Odottelimme tovin jos toisenkin, mutta kaari pysyi rauhallisena. Hieman oli jo nälkä ja jano. Kävelimme autolle ja söimme eväät, joimme kahvit ja katseltiin hieman tilannetta. Asumme lähellä kuvauspaikkaa joten kävin heittämässä väsähtäneen miehen kotiin ja kävin itsekin kääntymässä kotona- vain todetakseni, että mittarit näyttää sille, että minä lähden pikaiseen käymään vielä ulkoilemassa, oli nimittäin visio eräästä kuvasta. Sieppasin kädenlämmittimiä mukaan ja syöksyin takaisin maastoon. Pikkuisen venahti tämä kakkosreissu, -allekirjoittanut könysi lopulta kotiin kolmelta yöllä. Hupsista.

Ajatuksena oli käydä sommittelemassa rauhallinen kaari pariin kuvaan. Tosi rauhallinen... sanotaanko että tämä näytelmä lähti liikkeelle hieman varkain. Alkuun vaikutti, että meno pysyy maltillisena ja on verrattavissa maalin kuivumisen tarkkailuun, mutta sitten alkoi tapahtua. Jokaisella säteiden vennolla pyyhkäisyllä kaaressa tapahtui virkoamista ja se nousi ylemmäs ja ylemmäs ja yht'äkkiä koko repostelu räjähti käsiin. Tuli kuulkaa kiire käännellä kameraa. (Viime kerralla yhtä kiire on ollut etelässä v. 2015) Tämä kaari hyöki Utsjoen malliin suoraan silmille eikä normaalista etelän ujoudesta ollut tietoakaan.

Samassa zeniittiin syttyi revontulikorona, joka oli alkuun ihanan hidasliikkeinen, mutta se oli vain revontulien taktinen harhautus kuvaajaa kohtaan, näes hetken kuluttua taivaalla hulmusi ihan infernaalisen kokoinen ja värinen ota-koppi-jos-saat-ähäkutti korona kuin hamekankaat naisten käsissä Stockan hulluilla päivillä. Joka puolella leimusi, välkkyi (hetkonen, siis mitä?) ja ylimmästä kaaresta näytti satavan revontulisäteitä alas taivaalta.

Seurasi hirveää räpellystä kameran kanssa, jalusta oli päässyt jäätymään minimikorkeuteen jotenka jos joku olisi nähnyt liikehdintäni pellolla, niin se joku olisi todennäköisesti soittanut valkotakkiset hakemaan eukkoa "vähän lepäämään". Liikehdintäni oli kuin jokin omituinen soidintanssi. Kumarrus syvään, niiaus ja takanäytöltä kuvan tarkastus. Veri menee päähän, horjahdus ja hupsista... Kameran säädöt piti löytää nopeasti käsikopelolla ja jälleen seurasi kumarrus, niiaus, niskojen venäytys kun piti katsoa suoraan ylös, auts ja taas samat moovit alusta uudestaan ja välillä pyörin ympyrää ja hihkuin innoissani. Korona sykki taivaalla ollen ihan infernaalisen näköinen. Muuttelin kameran säätöjä, hyörin ympyrää pellolla. Yht'äkkiä hiljaisuuden rikkoo kova pamaus ja jäälautta, jolla seisoin, putosi pari senttiä alemmas, jostain syystä päästin ilmoille perinaisellisen "iiiiik" - huudahduksen...ja samassa kuin kutsuhuutoon vastaten idän puolella kulkevaan repovyöhön syttyy huikean korkea pilari. Eipäs huudella revontulien aikaan turhia!

Siinä kohtaa oli leuka oikeasti polvissa ja suu auki. Luulin jo oikeasti nähneeni jo kaiken vaan ei, samassa tuli pieni, luova tauko repolaisten funderatessa seuraavaa moovia, ja sitten alkoi sykkiminen ja vilkunta. En ennen ihan ole näin älyttömässä mittakavassa nähnyt vastaavia discovaloja. Koko kaari vilkkui, sykki, alkuun hitaasti, sitten nopeammin... ja nopeammin. Seuraavassa hetkessä taivaalla näytti olevan vierekkäin kaksi kaarta, jotka vilkkuivat ja sykkivät. Vihreän vaaleanpunaisen aallokko pyyhki taivaankantta. Luulin välillä näkeväni unta, koska meno taivaalla vaikutti ihan Utsjoen kamalta. Valaistus alkoi muistuttamaan ihan kunnollisia strobovaloja. Räpsyttelin silmiäni, voiko tälläistä edes olla?

Keräilin leukaani ylös nilkoista minne se oli jo valahtanut ja toivoin että jää kestää, nyt ei voisi liikkua. Oli fiilis että seuraavaksi nimittäin lähtee vielä enemmän... ja muuten lähti. Samassa vilkunta ja sykkiminen muuttui niin, että sykintä näytti lähtevän liikkeelle alimman revontuli kaaren (niitä oli tuolloin taivaalla kolme) alta ja etenevän siitä hyökyaaltomaisesti kohti zeniittiä jatkaen siitä edelleen kohti etelää, kulkien rauhallisen koronan (jaaha, taas se on siellä!!) lävitse. Koetin ottaa kuvia sykkimis- ja vilkunta vaiheesta, mutta sykintä oli todella nopeaa ja ainut mikä tallentui, oli se, että reposet näyttävät kuvissakin, noh, sykkivän vaaleanpunaista valoa... yritin tässä kohtaa säästää selkääni ja säätää jalustan jalkoja mutta tuloksetta, ne olivat syväjäässä. Niinpä jatkoin omituista soidintanssia kuun valossa.

Lopulta näytelmä hiipui ja taivaalle jäi ympäriinsä tanssivia himmeitä suttuja, nää taisi nyt olla niitä chorus-aaltoja. Kello oli jo puoli kolme (herranjestas, minne se aika taas meni!?) ja alkoi hieman päivä tuntumaan, itse asiassa väsytti hirveästi. Huh, enää ei kyllä jaksa ja tuskin ihan vastaavaa settiä enää tulee, mietin. Kyllä nyt on yöunet ansaittu ja kotio kehtaisi lähteä tämän kuvallisen saaliin kanssa mainiosti.

Aloin irrottamaan kameraa jalustalta ja sehän ei irronnut siinä kohtaa kuin piti, mitä ihmettä? Sytytin otsavalon. Joo, oli kova keli, mutta että näin kova...uskollinen kamerani oli kuin olikin jäätynyt kiinni jalusta levyyn. Ähräsin hetken, sain kameran sulatettua irti sekä samalla jäädytettyä sormeni. Seuraavaksi irroittelin maahan jäätyneen jalustan irti koipi kerrallaan :D Kaikki, myös reppu oli jäässä tai kuurassa. Musta reppuni olikin muuttunut yön aikana valkoiseksi.

Pakkasin tyytyväisenä tavarat ja lähdin taittamaan matkaa kuun valossa kohti autoa, jonne oli taivallettavaa reilu puoli kilometriä. Varusteet ja väsymys painoivat ihan kiitettävästi lopussa. Ihailin autolle tarpoessani reposia, joita oli edelleen joka puolella, siellä sun täällä. Älytöntä ja uskomatonta, siis wau mikä yö!

Koettu adrenaliinipaukku oli niin kova, ettei nukkumisesta tullut kotiin päästyä ihan heti mitään, kertasin vielä illan pääkohtia mielessäni ja kirjoitin mielessäni tätä kertomusta ja olin niin sanoinkuvaamattoman onnellinen ettei mitään järkeä!

Illan huippukohtiin riehuvien revontulien lisäksi meni ilveksen ääntely, joka kuului todella selvästi kuulaassa yössä. Myös majesteetillinen huuhkajan baritoni ilahdutti yön kulkijaa. Hu-huu kaikui kumeasti aavalla pellolla jäiden paukkuessa kilvan taustalla ja tulikettujen tanssiessa taivaankannella. Näitä öitä soisi useamminkin, mutta näin kovan luokan näytelmät ovat harvinaista herkkua näin etelässä. Upeaakin upeampi kokemus joka ei kyllä unohdu helpolla.

Pakkasta oli muuten -4 ja kädenlämmittimiä kului illan aikana pari, mutta linssi säilyi kuurattomana! Kaikki kunnia siis Hankkijan kädenlämmittimille!

Tänään ehkä uudestaan, hieman heikommilla ennusteilla? Jaksaako sitä vanha enää... no jaksaa jaksaa :) Lyödäänkö vetoa, että jos bz-arvo laskee niin täällä alkaa vauhdikas pakkaaminen! Nyt ei vaan passaa enää putoilla jäihin, koska nilkka muistuttelee eilisestä vajoamisesta. 

-TTT

ps. tästä pääset katsomaan eiliset reposkuvat. Uusimmat ovat edelleen nurinkurisesti viimeisinä, koska manuaalisesti ne ovat niin hankalia siirtää, että tällä kuvamäärällä tulee harmaita hiuksia jos hommaan ryhtyy. Pitänee ehdotella webnodelle päivitystä asiaan :)