Voimaannuttava kokemus

11.03.2023

27.2.2023 Illan reposarvot eivät olleet ihmeelliset, mutta jonkinsortin etiäinen kutkutteli laittamaan tavarat valmiiksi.

Iltapäivällä vielä olin kahden vaiheilla, lähteäkö jäätymään pellolle vai jäädäkö kotiin. Onneksi seikkailumieliala voitti. Tosin, illalla vilkaisu Porin taivaanvahtijaan eli Karhukameraan vahvisti sen, että baanalla tarvitsisi käydä kääntymässä, kameran välittämässä kuvassa alkoi näkymään jämäkkä kp- 3 lukemiin passaava revontulikaaren retale. Se jos mikä on oivallinen syy ulkoilulle.

Päivällä riehunut lumimyrsky aiheutti päänvaivaa, se oli tukkinut paikat ja aurausvallit vakkaripaikassa Laustilla nousivat huiman korkeiksi. Onneksi parkkipaikka autolle oli valmiina, -kiitos naapurin karjatilalliselle joka kävi tekemässä traktorilla lumityöt puolestani! Lunta oli nimittäin niin paljon tienpenkoilla, ettei lihasvoimin autolle tehty tilaa etenkään, kun verenpaineet sekoilivat trigeminuksen kohtauksen jälkeen huolella ja muutenkaan olotila ei ollut hääppöinen. Hyvä kun pystyssä taas pysyi ja pääsin edes pelipaikalle lapioimisesta nyt puhumattakaan!

Kun pääsin pellolle oli taivaalla jämäkkä revontulikaari joka eli laiskasti. Tarkkailin sitä syrjäsilmällä hetken, samalla kun tarkastin repoennusteet. Punaisella mentiin koko maassa, ei olisi pitkälti aikaa näytelmän alkamiseen. Otin kameran ja jalustan ja kipitin vähän pidemmälle pellolle ihmettelemään. Löydettyäni mieluisan paikan pystytin jalustan. Jos voi sanoa, että ajastus toimi niin nyt voi sanoa niin. Heti, kun kamera oli jalustalla, horisontti jotenkinpäin suorassa ja kuvaaja edes sinnepäin valmiina lähti revontulinäytelmä elämään.

Vaan mitä ihmettä näin kun käännyin kohti etelää? Selkäni takana oli pitkä, sykkivä läiskä joka yritti venyä kaaren muotoon. Ragda? Punaista ei kuitenkaan näkynyt, vain pelkkää vihreää, diffuusia pitkää läiskän omaista muotoa josta sukeentui vihreä kaari. Kaari on siis itsessään eräänlainen diffuusi revontuli, harrastajat tuntevat sen nimellä GDA eli Green Diffuse Arc. Otin seurantaan sen hetkeksi, mutta sitten lännen puolen aktiivisen kaaren diffuusiin osaan näytti syntyvän dyynimäistä rakennetta, joten käänsin kameran siihen suuntaan.

Kuvassa oikealla GDA eli green, diffuse arc
Kuvassa oikealla GDA eli green, diffuse arc

Ihan kunnon dyyneiksi ne eivät kehittyneet vaan aktivoituvat reposet työnsivät diffuusissa osassa olevat hailukat dyynit hajalleen ja dyynit ikäänkuin "purkaantuivat". Dyynihylly kyllä näkyi jälleen kerran-jos sitä voi siksi kutsua. Ja taas kuulin reposten ääntelyä, eli pauketta, pari kertaa kuului sellainen etäisesti tykinlaukausta muistuttava ääni. Nyt eivät paukkuneet louhosmonttujen jäät eikä pellollakaan jäätä näkynyt, vain tihti lumipeite peitti tienoota. Random äänten ainut syntymahdollisuus oli käytännössä revontulet.

Todella himmeitä dyynirakenteita oli nähtävillä pienen hetken lännen puolen kaaressa
Todella himmeitä dyynirakenteita oli nähtävillä pienen hetken lännen puolen kaaressa

Tämä ilta oli siitä niin metka, että just kun luulit nähneesi (ja kuulleesi myös!) aivan kaiken, taivaalla tapahtui jotain uutta. Aina uudestaan tuli sellaista settiä että ohhoijaa! Pää pyöri ympyrää ja silmät samoin, aikamoista.

Sitten seurasi lyhyt palautumisvaihe. Joka puolella oli silti toimintaa, kokonaan revot eivät hävinneet. Vedin henkeä hetken, mutta vain hetken näytelmän ohessa, kun samassa aktivoituva repovyö vaati huomiota nousten idän puolelta salamana halki taivaan zeniittiin työntäen repolaisten diffuusia osaa edellään niin, että revontulikaari näytti pullistuvan ja venyvän ihan luonnottomaksi. Otin valmiusasennon, entuudestaan tiesin, että pian mennään eli revontulinäytelmä starttaa.

Vilkaisin pään yläpuolelle-jaahas, alkaa hahmottumaan revontulikorona, mutta hieman erikoinen sellainen, lyhyillä skarpeilla säteillä- ikäänkuin sykkivät läiskät olisivat yksinään muodostaneet yksinään koko koronan. Lyhyitä sädekimppuja syttyi siellä ja täällä taivaan laella. Kuvasin vimmatusti hetken ylöspäin. Sitten taivaalla alkoi laajamittainen sykkiminen, se oli kuin lähtölaskenta. 3,2,1…ja toimintaa! Seurasi näky jota ei ihan hetkeen unohtaisi-idän suunnalta nousi ohut, rispaantunut revontulivyö suoraan ylöspäin levistyen taivaankannelle aktiiviseksi, tanssivaksi vahvaksi revontulivyöksi. Herranjestakset ja pyyt persikkapuussa! Mitä täällä tapahtuu?! Annoin kameran laulaa, ympärilläni oli ihan uskomattoman näköistä, koko taivas oli vihreä. Kotona koneelta katsottuna näytti hetken siltä, että koronalla on Steven yhteydestä tuttu picket fence-ilmiö kyljessä ja tässä kohtaa piti oikein livenäkin räpytellä silmiä, mitähän tuolla yläpuolella tapahtuu?

Sen jälkeen tilanne menikin täydeksi kaaokseksi. Joka puolella leiskui muotoja ja värejä. Ja punaista-sitä riitti! Kääntelin kameraa ylös, sivulle, takaisin ylös, sivulle, ei varjele nyt tapahtuu idässä jotain ja voi samperi, nyt lännessä ja hey macarena, etelässäkin näyttäisi olevan jotakin…teki mieli hihkaista reposille, että hidastakaas nyt hetkeksi, eihän täällä pysy enää etelän vetelä perässä. Ollaan totuttu ottamaan niin verkalleen!

Heti, kun näytelmä veti henkeä siirryin pellolla hieman toiseen paikkaan jotta etuala muuttuisi edes vähäsen ja kiitin mielessäni sadatta kertaa naapuria, joka oli parkkipaikan lisäksi lanannut pellolle kuljettavan baanan. Teki muutenkin hyvää liikkua välillä, koska pakkasta oli reilusti. Kädenlämmitin piti nippa nappa linssin puhtaana. Musta kamerareppu oli muuttunut aika päiviä sitten maaston väriseksi ja sitä sai etsiä tovin, jos lähti vaihtamaan paikkaa…

Pilvilautta alkoi työntymään Laitilankin ilmatilaan vieden lännen näkyvyyden mennessään, mutta samassa kaikki kaaressa tapahtuva äksöni näytti keskittyvän idän suunnille, joten kävelin vähän lähemmäs autoa ja pystytin jalustan uudestaan. Samassa läjähti idän horisonttiin jotain todella punaista, joka näkyi hienosti paljaalla silmällä. Alue joka kasvoi…ja kasvoi..ja kiipesi kohti zeniittiä ja lopulta punainen revontulimuoto venyi zeniittiin muodostaen osin punaisen revontulikoronan ja ehkä yhden upeimmista näkemistäni punaisista revontuliverhoista! Punainen näkyi oikein hyvin silmälle, enkä muista ihan hetkeen etelässä vastaavaa nähnyt, ehkä 2015 edellisen kerran, viime syksynäkin oli kyllä komeat, punaiset tulet mutta myös pilviä.

Punainen revontuliverho
Punainen revontuliverho

Sommittelin onnesta soikeana latoa punaisten tulien kanssa samaan kuvaan. Jälleen muistin isän kanssa ensimmäistä kertaa elämässäni kokemat lapin punaiset revontulet. Ne olivat juurikin tälläiset vastaavat roihut.  Samassa muistoissani seisoin katsomassa elämäni ensimmäisiä revontulia Suommu-tunturilla pitäen isää kädestä. Haikeus täytti mielen. Voi isä kun olisit hengissä, me olisimme nähneet nämä ehkä yhdessä. Ikävä oli jälleen kova.

Oudosti punaisten tulien ilmaantuessa tuntui taas, että joku piti seuraa minulle pellolla, ikäänkuin kumarainen hahmo olisi liikuskellut siellä täällä. Vai oliko kyseessä kuun ja revontulivalon eri voimakkuuksien tuottamat luonnolliset varjot maastossa, en tiedä. Hetken aikaa tuntui kuitenkin sille, että isä oli voimakkaasti läsnä ja se tunne lohdutti. En olisi koskaan reissuillani ypöyksin. Keskityin kuvaamaan punaisen revontulivyön kiemurtelua koillisen puolen taivaalla ja pidin kyyneleet kurissa. Oli niin kylmä, ettei passannut itkeä, kasvot jäätyisivät sekunneissa ja siihen ei ole kolmoishermon kanssa maastossa talvella varaa.

Olo oli kuin Liisalla ihmemaassa, joka puolella tapahtui ihan vimmatusti. Pöllöt ovat muuten heränneet. Huhuilu oli ihan maagista kuunneltavaa kaiken heilumisen ohessa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin tämäkin retki kääntyi kohti vääjäämätöntä pilvien sävyttämää loppua. Pakkasin tavarat ja kävelin autolle. Ajoin vielä kotikylän kautta ottamaan pari kuvaa, mutta en uskaltanut sammuttaa autoa, käynnistymisen kanssa oli jälleen sanomista. Mikäs siinä kylätiellä kuvaillessa hetken, kun oli ihan hiljaista. Etuala valostui parkeilla aika nätisti, ehkä tätä voisi hyödyntää myöhemmin kuvauksissa? Idea jäi kytemään alitajunnan laitamille ja sieltä se sitten kuoriutuu kun aika on,- kuten muutkin ideat.

Kaiken kaikkiaan oli ihanan vaihteleva ilta ja toimintaa niin helkkaristi ettei oikein tiennyt minne päin pitäisi kuvata. Harvemmin tällaista tulee etelässä eteen!

Kävin kotona niin kierroksilla kotona ettei rauhoittumisesta yöpuulle tullut mitään. Kertasimme ystävieni kanssa mesessä vielä illan tapahtumia miljoonatta kertaa ja Taivaanvahdin Emman kanssa tuli pulistua ja mietittyä, että mitä ihmettä tänä yönä oikein tapahtui ja mitä muotoja taivaalla tulikaan nähtyä ja oliko loppuillan ilmestys Tampereella STEVE vai suihkukoneen jättövana. Ihanaa nimittäin päästä tuoreeltaan kohkaamaan kavereitten kanssa kaikesta koetusta. Jättövana oli molempien yksimielinen ja lopullinen tuomio ja kello siinä vaiheessa jotain kaksi. Silmät alkoivat lupsumaan lupaavasti joten pesin hampaat ja valmistauduin nukkumaan. Lopulta väsytti niin peevelisti, että hinauduin sänkyyn ja ei kyllä ole muistikuvia pään osumisesta tyynyyn. Tipahdin alta aikayksikön ja kuljin revontulien täyttämään uneen jossa seisoimme isän kanssa katsomassa niitä punaisia revontulia. Aamulla pitikin miettiä, mikä koetusta oli totta ja mikä yön unien tuotantoa.

Fiilikset olivat katossa vielä seuraavanakin päivänä illan jäljiltä. Aamukahvi maistui silmät ristissä taivaalliselle ja aamutoimet sujuivat hyvin leveästi hymyillen. Jos jokin kokemus on voimaannuttava, tämä oli sitä. ( Ja ehtoolla olisi sama homma uusiksi ja päiväni murmelina käynnistyi- olin siitä ihan onnellisen tietämätön vielä tässä vaiheessa. )

Toka revontulien täyttämä yö löytyy Ursan "Tarinoita taivasalta" blogista. Kirkkaita taivaita :)

-TTT

Revontulikorona pään yläpuolella
Revontulikorona pään yläpuolella
Näkymä länteen
Näkymä länteen
Täti ja "dyynihylly"
Täti ja "dyynihylly"
Luo kotisivut ilmaiseksi!