Yöpilviä ja pilvibingoa

31.07.2022

Kävin pienellä kävelylenkillä kurkkimassa mahdollisia yökkösiä eli valaisevia yöpilviä. Hieman 23 jälkeen näkyi ensimmäinen yökkösvyö ja illan pilvibingo tavallisten pilvien suhteen käynnistyi.

Säätiedotus oli muuttunut päivän aikana ainakin viisi kertaa. Kävelin kotiin katsomaan sää- ja pilvikarttoja. Laitilan kohdalle näyttäisi pilviin aukkopaikkaa, mikäli puolen yön aikaan virtauksen suunta kääntyisi luvatusti. Se jäisi nähtäväksi. Pakkasin tavarat, suikkasin pusun aviomiehen poskelle ja tein mitä ilmiökuvaajan pitää tehdä, eli kadota silloin tällöin yksin yöhön kulkemaan omia polkujaan.

Ajoin ensin avoimeen maastoon miettimään illan strategiaa ja kuvauspaikkoja. Kirkasta yöpilvi vyötä oli tarjolla alkuun koillisen sekä luoteen suunnilla. Pian niiden alueiden havaitsemisen jälkeen huomasin zeniitissä yöpilviltä vaikuttavaa kamaa. Otin dokumenttikuvat ja siirryin jälleen kännykälle plaraamaan nyt jo aavistuksen hermostuneena pilvikarttaa yökkösten kirkastuessa silmissä. Turjake sentään, taas samaa taistelua tavallisten pilvien kassa kuin viime kesänä.

Vaihdoin suosiolla paikkaa, koska avointa taivasta oli enää kappale etelässä sekä luoteessa. Ne ilmansuunnat olivat etualattomia ja kamalia sommiteltavia. Ajaessa tuli hieman päästeltyä jo ärräpäitä, miten yökkösten eteen voi lipua justiin niiden kokoinen tavallisista pilvistä koostuva lautta?! Miten?! Seuraavaksi tein stopin Untamalassa. Jälleen pilvipeite antoi kuin kujeillen hieman periksi koillisen puolesta lyöden samalla vaihteeksi lännen ja luoteen umpitukkoon. Tilanteet vaihtuivat taivaalla solkenaan ja osa yläpilvistä liikkui todella nopeasti. Pääosin taivas näytti todella tukkoiselta, mutta pilvipeite koostui sellaisista kavereista, jotka mielellään hajaantuvat aamuyön tunteina, niinpä en antanut periksi.

Lopulta luovutin, kun enää kaakko sekä etelä näkyivät, siinä kohtaa ne olivat ainoat ilmansuunnat missä ei näkynyt yökkösiä. Whipii. Leuka rintaan ja autolle, kohti uusia pettymyksiä. Ympäri suomen tuli hienoja havaintoja kirkkaista yökkösistä. Joopa joo, kivat muualle, nauttikaahan nytten.

Hitto miten kirveli. Käänsin auton pettyneenä ympäri ja lähdin ajamaan kotiin.

Kotimatkalla sattui jotain yllättävää. Bambi loikkasi tielle ja tuli testattua auton jarrut. Onneksi lisäpitkät näyttää hyvin sivulle ja ehdin näkemään eläimen, muutama sekunti myöhemmin havista ja reagointia niin olisi kolissut. Kaikesta tästä säpinästä oli se hyöty, että pysäytin auton, vilkaisin ympärilleni ja taustapeiliin. Mitä ihmettä? Taivas kirkastui taas? Missä välissä se sen ehti tekemään? Nyt auto parkkiin ekaan mahdolliseen paikkaan ja kamera ulos.

Kun sain auton ähistyä uudestaan parkkiin peltotielle oli vastassa ihan juutaksen kirkkaat yököt, jotka tulivat näkyville muiden pilvien takaa. Näkynyt yöpilvi näytti hyvin erikoiselle ja kuvio tutulle, vaan missä olen nähnyt vastaavan...? Huomio kiinnittyi kirkkaimman vyön kohdalle, jossa näytti olevan rypäleitä eli taas sellaisia "mini-mammatuksia". Onneksi keulalla oli zoomillinen linssi joten sain yökköjen yksityiskohtia paremmin talteen. Eikä siinä ollut vielä kaikki. Samassa snaijasin, tässä yöpilvessä on samaa kuviota kuin näkemieni rakettilaukaisujen yhteydessä näkyneissä "pilvissä". Ei, se ei ehkä ole sattumaa tai mielikuvituksen tuotosta, näitä yhteyksiä on jonkin verran tutkittu maailmalla. Jumalattoman upeaa joka tapauksessa!

Kun lännen puolen pilvilautta lipui kohti koillista ja Poria, sen takaa paljastui sikamainen hohto. Ohhoh. Ilmankos alue oli oudon valoisa. Yökkösiä, vaan ompa metka taivaalle syntynyt kuvio, ihan kuin Pacman... Jep, ilmiselvästi aivot väsähtivät.

Yhden aikaan lähti päikkäreistä huolimatta pää hyytymään ja sommitteluja eikä kameran arvoja ei tahtonut tulla mieleen. Ajatus ikäänkuin jumi tyystin. Samassa vieressä olevalta pellolta lähti liikkeelle jokin. Yön pimeydessä se vaikutti elefantille, mutta oli närkästyneistä pärskäyksistä päätellen kauris. Ei tätä öistä äänimaailmaa enää edes muista, kun on kesän baanannut silkassa valossa. Noh, tapahtuma piristi hetkeksi ja mietin mitä eläin ajatteli "eikä! taas toi ihminen on kävelyllä täällä meidän ruokapöydässä"?

Kahden aikaan silmät painoivat n. 1,5 tonnia, yökköset kirkastuivat edelleen ja tuntui että silmäkulmassa on jo sepeliä. Hoin että "jaksaa jaksaa" ja siirryin autoineni ja kameroineni hieman lähemmäs kotia ja sänkyä. Siksi toiseksi normipilvet olivat jälleen yökköjen edessä joten siirtyminen kannatti.

Tämä oli taas yksi niistä öistä kun kotiin ei vaan sittenkään pääse vaikka hilkulla jo olisikin. Seuraava jumitus seurasi parisataa metriä kotoa pilvien taas väistyttyä ja yökköjen kirkastuessa hitto uudestaan. Käyntiin pyörähti tuttu kuvio, auto parkkiin, jalusta ja nainen ulos, kamera kaulaan roikkumaan ja jalkaa toisen eteen, mars sommittelemaan.

Avautuva maisema oli näes niin uskomaton ettei mitään järkeä. Yöpilvien varjot piirtyivät taivaalle ja maalaismaisema kylpi kevyessä yöpilvimäisessä hohteessa. Ihastelin taivaalla aavemaisina hohtavaa hyvin kirkasta yöpilven kohtaa ja pyörin ympyrää hiljaisella kylätiellä ottaen välillä kuvia. Kyllä vypit eli valaisevat yöpilvet osaavat olla maaginen näky, kuviot muistuttivat paikoin salamointia.

Lopulta silmät oli niin täynnä rapakiveä, että normipilvien heilahdettua jälleen kiusaamaan näkyvyyttä päätin lähteä kotiin. Aamu valkeni myös tasaisesti valon määrän kasvaessa hävittäen yöpilviä taivaalta, joten olisi ihan aikakin käydä nukkumaan (tässä kohtaa vilkaisin pitköstä aikaa kelloa)... 3.15!! Jaaha, kotia kohti ja hyvällä omallatunnolla. Meni vähän...heh, myöhään?

Olipahan taas huikaiseva kokemus, nyt kannatti jäädä pelaamaan pilvibingoa!

Yökköset kirkastuvat vielä ja näkyvät ainakin pari viikkoa ennenkuin aikaikkuna meitä ajatellen menee kiinni. Kannattaa ehdottomasti käydä yöllä katselemassa ympärilleen, jos on aikaa ja jaksamista. Allekirjoittanut tetsaa vaikka väkisin nyt pari yötä, jos pitkästä aikaa on vieläpä selkeää, niin huikeita yökkö näytelmiä on viime aikoina ollut!

Tiedä vaikka tänä vuonna napsahtaisi reposet ja yököt pitkästä aikaa samaan kuvaan, se jos mikä on tavoittelemisen arvoista ja tänä kesänä se sattaa jopa olla mahdollista!.

-TTT

Luo kotisivut ilmaiseksi!