Avara luonto-jakso

Eilisen illan sää oli sanalla sanoen Upea. Tuumasta toimeen ja tavarat autoon iltasella, suunta kohti Seppälän kylää. Teki mieli maastoon katsomaan tähtiä, uutta kuvauspaikkaa sekä kuun nousua ja ehkäpä myöhemmin repolaisia. 

Kiitoksia saharan pölylle pilvet ovat olleet viime päivinä kovin punertavia, samoin kuu. 

Perillä Seppälässä oli sellainen meteli ettei mitään järkeä. Joutsenet huusivat kilvan pelloilla. Töyhtöhyyppäkin mahtui jo mukaan ja mustarastas harjoitteli sävelkuvioita läheisessä pajussa. Päivällä nähtiin Kaivolassa kiuru, kyllä se kevät sieltä tulee. Kaikkein eniten odottamani äänet olivat myös ilmaantuneet mukaan- kurjet. Äänimaailma oli siis varsin täyteläinen. Tästä eteenpäin ei olekaan ulkona hiljaista hetkeä..

Odotin pimeää, ihailin tähtitaivasta ja kuuntelin muuttolintujen ääniskaaloja ja joutsenten siipien valtaisaa läiskettä keskeltä peltoa. Lännen puolella viipyili hämäränkaari ja eläinratavalon kiilamainen muoto alkoi hahmottumaan taivaalle. Pikkuhijaa tähtiä -ja valitettavasti myös pilvikuitua ilmaantui lisää. En kyllä voi uskoa kirjoittavani tätä, mitta pilvet luovat joskus kuviin ihan uskomattomia elementtejä kuviin, niin kävi viime yönä, kun sain kopin tänne blogiin uskomattoman pinkeistä cirruksista, jotka täyttivät taivaan hetkeä ennen... no niitä hitsin revontulia.

Samalla alkoi kuu kurkistelemaan metsän yläpuolella. Pikkuisen karvasteli, että 400mm objektiivi oli kotona, mutta nyt olikin tarkoitus seurata kuun nousua ja ihailla maisemia eikä räpeltää kameran kanssa. Kuu oli järeän punainen ja se pilviharso, mikä kuun ympärille sijoittui, oli verenpunaista. Hulppea kuunnousu, täytyy myöntää.

Lopulta ajoin parkkiin eräälle toiselle pellolle ja jäin tarkkaamaan matalalla lepäävää revontuliharsoa. Uskomaton, uskomattomampi, kevätpäiväntasaus. Vaan ne pilvet tässä kohtaa... nyt ne haittasivat. Pikkuhiljaa cirrukset kaappasivat pohjoisen taivaan ns. haltuunsa.

Kuun valossa näin ympärilleni ihan äärettömän hyvin ja annoin katseeni levätä ympäristössä. Mietin tätä blogitekstiä ja vajosin ajatuksiini. Se tunne, kun huomaat ettet ole pellolla yksin... Yhtäkkiä vieressäni olevasta lätäköstä särkyi jää ja näin kuunvalossa hahmon vieressäni...mikämikämikä... Jänis! Hitto soikoon! Kääk! Sydän, voisitko palata rintaani takaisin, kiitos. Rusakolla ei ollut mitään kiirettä, tai sitten se ei ollut edes huomaavinaan minua. Katselimme pupun kanssa tovin tähtiä, lopulta se loikki pois, kiireettä. Nämä öiset kohtaamiset eläinten kanssa ovat hauskoja, harvemmin niille tulee paniikki, johtunee pitkälti siitä, että jos on itse hiljaa ja rauhassa, mikäs kiire siinä ympäristössä olevilla sitten on?

Viime yön cirrukset olivat komeita ja kuun valossa vaaleanpunertavia, todella ovelan näköisiä. Olkaapas hyvät, tällä kertaa saaliina oli erittäin hyvän ja rentoutuneen mielen lisäksi maisematähtikuva niillä pahuksen taivaan täyttäneillä cirruksilla.... Ja hieman ennen nukkumaanmenoa ihailin Porin Karhukamerasta näkyneitä repolaisia. Ei aina homma osu niin sanotusti ihan kohdalleen.

Tämän illan plänä on selvillä, illalla on tiedossa retki, mikäli sää pysyy näin selkeänä. Ajattelin tiedustella josko puoliso jaksaisi lähteä mukaan katselemaan tähtiä, eläinratavaloa, linnunrataa, ehkäpä repolaisiakin, koska kevätpäiväntasaus on maagista aikaa, sehän nähtiin taas eilen.... nolla-arvoilla saatiin kp-3 tulet.

Tähyillään tähtiä ja vähän vielä repolaisia,

TTT