Ehjäksi jälleen

Ehjäksi jälleen

Perjantaina illalla oli pakko käydä katsomassa josko blogiin saisi sunnuntaille jonkin kivan kertomuksen ja tarkoitus oli bongata eläinratavalo vielä, kun se näkyy.

Rakastan liikkumista silloin, kun normaalit ihmiset nukkuvat, yöt ovat mun aikaani. En varmaan edes osaisi elää normaalissa päivärytmissä, mutta onko kaikkien pakko?

Ajoin Pyhärantaan eräälle kallio alueelle. Ajaessa stereoista kajahti ikivihreä hitti "ghostbusters", joten väänsin hetkellisesti volumea kaakkoon ja jatkoin myhäillen matkaani. Viikko on ollut ihan hässäkkää eikä vain ilmojen puolesta ja olisi todella hienoa päästä tuulettumaan rauhassa. Perille päästyä olikin fiilis korkealla.

Perillä minua odotti myös "hiljaisuus" eli kaupungin taustahälinä jäi pois ja edessä oli kevätyön ihanat äänet, kurkia, joutsenia, pöllöjä. Edessä siinsi ainakin muutaman tunnin ulkoilu ja omaa aikaa. Imaisin keuhkot täyteen raikasta ilmaa, ilta saattoi alkaa.

Mulla hiljaisuus ja sitä myötä hiljentyminen toimii osana kirjoittamista. Osa teksteistä muotoutuu jo maastossa, nimenomaan silloin, kun olen yksin liikkeellä. Tässä kohtaa introvertit ystäväni nyökyttelevät kilvan, he tietävät tarkalleen, mistä on kyse. Extrovertit miettivät, että mistä se nyt taas jorisee..? Näin erilaisia me olemme.

Kävelin autolta puolisen kilometriä metsätietä ja suuntasin kohti alueen korkeinta palkkaa. Kävellessä hangen ja jään pinnan rikkoutuessa tunsin itseni norsuksi posliinikaupassa ja ajattelin, että ainakin kaikki eläimet kuulevat, että liikkeellä on ihminen, sen verran kovaa meteliä tuli askelista.

Eräs suosikki hetkistäni luonnossa on se, kun hämäränkaari antautuu pimeydelle ja näin keväisin myös eläinratavalolle. Niinpä seisoin hiljaa ja odotin rauhassa taivaan tummumista ja tähtien syttymistä ollen siinä hetkessä.

Lopulta tuttu ilmiö aloitti kevätillan ehkäpä viimeisiä kertoja, toveri eläinratavalo sai estradin haltuunsa. Otin muutaman ruudun eri asetuksilla ja kas vain, taivaalla oli sittenkin jotain ylimääräistä joka oli tuttuun tapaan - punaista. Todella matalalla horisontissa näkyi revontulikaari jolla oli jälleen punainen yläosa ja kun klikkasin kännykältä all sky kamerat auki, oli sama peli nähtävillä joka kamerassa eli ilta oli täydellinen kopio vuorokautta aiemmin koetusta. Noh, ei se auta kuin toivoa, ettei eläinratavalo vallan häviä punaisuuteen. Loppujen lopuksi punainen sopi kuviin kuin nenä päähän, tuli astetta erilaisemmat eläinratavalo kuvat!

Vaihdoin hieman paikkaa, sommittelin uudestaan, kun samassa lähimetsän takana suon suunnalla rytisi. Mitä ilmeisemmin liikkuja oli hirvi tai peura, jotakin suurempaa joka tapauksessa. Toivottavasti ei villisika, joita alueella on paljon.

Kuvaus alueen halki menee ristiin rastiin liikennöityjä eläinten polkuja ja äänen perusteella mahdollinen hirvi oli n. 150 m minusta etelään matalalla suolla, jonka jää ei enää kantanut. Pimeässä eläimen liikkuminen kuulosti sarjalta pieniä "räjähdyksiä". Sitten kävi mielessä, että eläin ei tainnut haistaa minua. Hmmmm, mahdollinen tilanne voi olla pian päällä, nyt täytyy rikkoa hiljaisuus. Tuossa kohtaa on kohteliasta ilmoittaa vastapuolelle olevansa todella paikalla, niinpä vihelsin.

Tuli hiljaista hetkeksi ja sitten rytinä jatkui ja samalla läheni. Voi turskatti, latasin "kovat piippuun" ja aloin pitämään kovempaa ääntä, paukautin jopa kädet yhteen, mistä ei kohmeisin käsin irronnut juuri lätsähdystä enempää eikä se tuottanut mainittavaa tulosta.. Hetkeksi aikaa rytinä ja töminä loppui, alkaakseen melkein heti uudelleen.

Seisoin siellä kalliolla melkolailla satimessa ja mietin, ettei kuvaaminen yöllä pimeässä ole ehkä "tervein" harrastus, mutta paljon se antaa. Nytkin tulee elämystä "isolla kädellä" vai pitäisikö ennemmin sanoa "neljällä jalalla"?

Hirvi ehdokas kuitenkin jatkoi rauhallista kulkuaan töminästä päätellen ohitseni pimeässä ja tuli jälleen hiljaista. Taputtele ihminen mitä taputtelet, minä kuljen tästä.

Jatkoin kuvaamista, hätäkös tässä. Parin ruudun jälkeen ajatus kahvista ja hetken lämmittelystä hiipi mieleeni. Jospa pitäisin hetken päästä tauon ja jatkaisin sen jälkeen?

Olin menossa autolle kahville ja lämmittelemään, tai siis-niinhän minä siinä hetkessä luulin. Autoon istuessani sitten tulin vanhasta tottumuksesta katsoneeksi Ulvilan Karhukameraa ja revontulia ja hetkonen....todellisuudessa termari lenteli autoon takaisin ja spurttasin uudelleen kohti kuvausaluetta. Se siitä kahvitauosta...juostessani tuli mieleen oma, etelän revontuli kyttääjien ryhmä, onkohan kukaan antanut hälyä sinne ja onneksi oli, niinpä tungin puhelimen takaisin povitaskuun.

Tiesin, minne oli mentävä reposet nähdäkseni ja nostin kevyen hölkän, kohti kallioita ja korkeaa kohtaa. Pelkäsin että reväytän juostessa tyyliin munuaisen tai nilkan mutta ehei-mäen päälle pääsi varsin hyväkuntoinen ihminen. Teki mieli jäädä takomaan rintaa kuin Rocky-nimisessä leffassa vaan ei siinä ehtinyt, koska reposet...

Jestas mikä olo, tuo mäki on ollut mulle aina vihollinen nro 1 etenkin varusteet niskassa. Voitte kuvitella fiiliksen, kun pääsin huipulle kohtuu hengästymättä, talven kuntokuuri on tosiaan tuonut tulosta. Reposet olivat varsin maltilliset, vyö ja säteitä, mutta kiva pieni yllätys ja jälleen todella muhkun punaisella yläreunalla!

Pupuja tuli väisteltyä kotimatkalla ja Laustilla otin vielä pit stopin, join ne kahvit viimein kuunnellen hiljaisuutta ja puron solinaa, tarkkailen aivan mahtavaa tähtitaivasta ja hyvin matalalla ollutta revontulikaarta.

Kiitos luonto, olen ehjä jälleen.  

-TTT

ps. Jatketaan kytistelyä, vielä on muutama viikko aikaa reposille ja eläinratavaloa saa kuvata pilvettömillä alueilla keskiviikkoon, kunnes kuu päättää ilmiön tämän kauden näkymisen.