Herätys, ukkostaa!

10.07.2022

Aikomus oli 4.7.2022 lähteä erästä satavaa aluetta vastaan, yöukkonen ja salamointi kelpaisi aina. Sateiden ja alati vaihtuvan pilvitilanteen vuoksi jäin kiertelemään ihan huudeille Laitilaan.

Ajoin tuttuun paikkaan ja heti huomion vei kaakosta nouseva korkea pilvi, siellä oli konvektiota näköjään jonkin verran. Samassa huomasin saapuneen viestin mesessä. Eräs kaveri bongari kysyi, olenko passissa johon vastasin että "joo". Kannattaisi kuulemma kytistellä ukkostelua tovi jos toinenkin.

Ei kulunut kuin hetki niin huomasin valaisevia yöpilviä lännen suunnalla. Voi himputti, kun saisi samaan kuvaan ukkospilven, salaman ja yököt! Toistaiseksi ainut ongelma oli yökköjen suunta versus ukkosen suunta ja ei niin kovin aktiivinen pilvi, se ei napsutellut vielä aktiivisesti.

Kävelin keskelle peltoja. Kuvailin hetken yökkösiä kun silmäkulmassa välähti. Sama pilvi, mitä olin seuraillut taisi aloittaa näytöstä. Ajoin auton tavaroineen varoiksi ladolle sateensuojaan. Pystytin jalustan ja kameran ja välke kaakossa alkoi. Myös pieni, kaiken kastava tihku alkoi. Onneksi kuuntelin etiäistä sateesta, tutkaa en ehtinyt syynäämään sen kummemmin.

Harmillisesti sadeseinämät blokkasivat salamointia mutta muutama aika järeä kuva tuli. Hämärtyvän sinertävässä kesäyössä näyttäytyi komea, majesteetillinen, korkea pilvi jolla oli vaaleanpunainen yläosa ja jonka sisuksissa salamoi.

Tein päätöksen lähteä herättämään aviomieheni Riku. Ennen kotona käyntiä ja "herätkääs" - operaatiota otin muutaman kuvan sormet ristissä kaakon ukkospilven suuntaan, yöpilvet olivat levittäytyneet myös siihen suuntaan. Samalla pilven sisällä välähti. Ei ole todellista, jäikö jäikö kennolle? Pidätin hengitystäni ja siinä se oli. Valaisevat yöpilvet ja kalevantulet!

Lopulta tutkassa alkoi näyttämään sille, että kahdelta tulee jysähtämään päälle salama bileet. Meillä on aviomiehen kanssa tosiaan soppari, jos jotain yllättävää on tulossa, yöunet saa ja pitää katkaista. Niinpä hyppäsin autoon, kotiin saavuttua laitoin kahvit tulemaan ja herätin miehen.

Päästiin lähtemään tosi nopeasti ja ei ehditty olemaan kauaakaan paikoillamme, kun solut alkoivat välkkymään, kaakossa, pohjoisessa ja lännessä. Välillä satoi ja rankasti, syöksyvirtaus pyyhki ylitse. Meno oli kuin baabelin torilla ja suoja enemmän kuin tervetullut.

Aamulla kuuden aikaan ukkonen loittoontui niin vauhdilla, että oli pakko luovuttaa, kunto yksinkertaisesti loppui. Päikkärit oli jääneet kummaltakin ottamatta, uni painoi liikaa. Hyvillä mielin käytiin kyllä nukkumaan, mutta seuraava päivä oli koomaileva laiskiainen - fiilis.

Kiitos ystävälleni Matiakselle loistavasta määritelmästä joka sopii valvottujen öiden jälkitunnelmiin...yleensä vertaan itseäni pandaan, mitä tulee tummiin silmänalusiin. Voisikohan nuo kaksi kuvausta yhdistyä?

Terveisin,

TTT, tätä nykyä myös koomaileva panda.  

Luo kotisivut ilmaiseksi!