Jumissa

Kohti ukkoskautta mennään joten ajattelin julkaista vanhan, uudelleen (lue: korjatun version) kirjoitetun kertomuksen vuodelta 2018, kun ukkosrintama päätti jyrätä minut kertaheitolla viskoen niskaani vasamia oikein urakalla.

Homma alkoi 29.7.2018 iltapäivällä, ukkonen soluineen kulki Laitilan ohi, vai pitäisikö sanoa jotta pikemminkin se sipsutti koko paikkakunnan lävitse. Se saapui kovasti salamoiden, mutta oli kovin hiljaista ukkosta saapuessaan Laitilan liikennevaloihin ja kurvatessaan siitä kohti Euraa (Kyllä!! Jälleen se kutkale väisti Laitilan!)

Ajoin pettyneenä kotiin, söin, otin kahvia ja istuin ulkona saamassa mesessä vertaistukea kollegalta saman (missattu ukkonen) asian johdosta. Yht'äkkiä etelän suunnassa välähti ja samassa ukkostutkaan syttyi lännen suunnalle piste, joka kieli solun aktivoitumisesta. Mistä tuo nyt ilmaantui? Nyt liikkeelle, hopi hopi. Jos olisin tuolloin osannut lukea tutkaa hieman paremmin, olisin varautunut ukkoseen hieman aiemmin, mutta tehdessä oppii parhaiten.

Lähdin ensimmäisen väläyksen jälkeen heti kameran kanssa liikkeelle, havaintopaikkaan ei kestänyt ajaa autolla kuin pari minuuttia. Jäin miettimään autoa tai latoa pakopaikkana sateelta. Päädyin autoon ja kuvauspaikkana oli aukea, mutta suojaton tie. (toisaalta hyvä valinta tuo auto, koska lykkäsi heti kättelyssä syöksyvirtausta)

Loppujen lopuksi chase johti siihen, että ensimmäisen kerran jäin autoon jumiin, kun ukkonen kulki kyselemättä sen enempiä suoraan ylitseni. Ei ollut järin kaino tämä tapaus. Olin täysin kuvaamiseen ja edessäni tapahtuvaan salamointiin keskittynyt, kun ukonilma sivustasta yllätti. Huomioin kyllä, että tutkassa oli siinä suunnalla solu, mutta ei ollut sielläpäin tapahtumia tutkan mukaan hetkeen. Vanha solu sitten päätti sitten aktivoitua vieressä. Se leiskumisen ja salamoiden määrä oli hyytävä.

 Taivaanranta välkehti monesta kohdasta, salamoita näytti olevan parhaillaan kolme erillistä vierekkäin. Kalevantulet ja elosalamat välkkyivät sadeseinämän takana. Lähestyvä seinämä saapui sataen jylisten ja ensimmäiset pisarat putosivat auton pelleille, raskaasti ja isoja tippoja. Syöksyin autoon kun kovin sade alkoi ja seuraavaksi tuli rakeita.  Välke näytti uudenvuoden ilotulitukselta joka on lähtenyt lapasesta jo aikaa sitten. Raekuuro pommitti autoa, bang bang sanoivat pellit. Auto tuntui heilahtavan pari kertaa kun rysäytti salaman lähelle. Syöksyvirtaus osui myös autoon, se ei kestänyt kauaa, mutta silti tuntui, että farkku nousee ilmaan ja oikeasti, auto hitto vie heilui. Tuulilasin kautta näin taivaankantta kirjovat salamoiden leimahdukset. 

Sepä oli tämä ukkonen hieman äkäinen! Hieno homma!

Seuraavaksi lakkasi satamasta, joten vaihdoin paikkaa ja jäin seuraavaksi jumiin latoon seuraavan solun aktivoituessa. 40 havaitun ja lasketun salaman kohdalla ei enää pysynyt laskupää perässä. Seurasi toinen syöksyvirtaus jonka aikana valaisin suojanani olevaa latoa ja näin, miten vesi tursusi ladon seinisissä olevista pienistä koloista ja raoista vaakatasossa sisälle. Näky oli suoraan sanottuna infernaalinen, joka puolella oli pimeää lukuunottamatta discovälkettä ja jyrinää ja otsalampun valossa vettä sataa vaakatasossa latoon sisälle. Raahasin lopulta rankimman sadesession aikana repun kameroineen vihoviimeiseen nurkkaan ladossa, puin tavaroiden päälle sadeviitan ja kastuin itse. Joka puolella raikasi tykistötuli, kun ukkonen pisti parastaan ja lato, se hemmetti soikoon alkoi tulvimaan myös lattiatasolla. Lattialle kertyi keskelle monta senttiä vettä, "kuivaa" oli enää ladon sivustalla, paitsi että seinä vuoti kuin seula. Koko ajan kalevantulia, elosalamoita ja tavallisia salamoita risteili pimeässä ja ladon lautaseinien rakoset kirkastuivat vähän väliä. Voi hyvänen aika mitkä bileet!

Onneksi korvat säästyivät tällä kerralla, tajusin suojata ne kämmenillä lähimpien paukkujen kohdalla, kuulosuojaimet oli jälleen kotona. 2017 kesällä salaman iskusta kärsinyt korva oireili kovimpien paukkujen kohdalla. Kuvasin jälleen tutussa bunkkerimaisessa ladossa, jossa on betoniholvaus alaosassa, niin voitte kuvitella miten paljon se kertaa ääntä ja kaikua. Ja kun salamia mättää ihan viereen muutaman kerran niin kyllä se tanner vähäsen tärähtää. Lopulta tykistötuli hiipui, sade lakkasi ja kurkkasin oviaukosta ulos. Sateen jälkeen oli mielettömän raikasta ja osa soluista hajosi ja osa loittoni vaimeasti välkkyen pikku hiljaa kohti Lietoa.

Huh, sellainen yö tällä kertaa. Ajoin kotiin aivan ryvettyneenä, mutta onnellisena korvat tinnittäen.

ps. oheinen kertomus on julkaistu lyhyempänä versiona Zeniitin nettilehdessä 2018. Jutusta on nyt korjattu muutamia asia- sekä kirjoitusvirheitä. Toivottavasti piditte, koska ilmiöt ovat olleet ihan hieman työn alla tässä kuluvan huhti-toukokuun aikana. Toisaalta, all time-best reissut ja kuvat ansaitsevat päätyä blogiin.

Ja tämä kaikki ukkos ihanuus on vielä edessä tänä kesänä, ajatelkaas sitä!

-TTT