Juokse, villi lapsi

08.01.2023

Seuraavana päivänä olisi jälleen botox-pistosten aika uudessakaupungissa, joten ilta sujui rauhallisesti, Kävin kävelyllä (siis liukastelemassa) ja ajattelin saunoa ennen pakollista hikoilutaukoa, mikä pistosten jälkeen aina koittaa. 

Illan revontuli ennusteita vilkuilin syrjäsilmällä,- ylimääräinen kuviokellunta pimeässä jäätiköllä ei nyt nappaisi luoteistuulen läimiessä päin näköä, olosuhteet illan repokytistä ajatellen olivat sanalla sanoen kamalat. Yökötiyök. Noh, arvot eivät näyttänyt hyvältä ja Kuu mollotti melko kirkkaana, joten lähtökohdat ei olleet oikeasti järin hääppöiset.

Kului pari tuntia. Saunasta tultua kaverilta oli tullut Sastamalasta viesti, reposia oli ilmaantunut sittenkin taivaalle. Ohoh. Kuivattelin tukkaa hetken ja katselin samalla tyhjästä vironneita maltillisia taivaan tulia ikkunasta. Bz kuitenkin kääntyi plussalle ja reposten tanssi koki odotetun hyydähdyksen. Jätin pädin auki pöydälle ja avasin Porin Karhukameran, se saisi jälleen toimia tänä iltana silminäni. Viestittelin juuri kanssakyttääjän kanssa, kun kameroissa alkoi tapahtua, bz-arvon  ollessa edelleen plussalla. Mitä ihmettä nyt? Yleensä kyseisen arvon pötkötellessä noin hengettömänä plussalla ei tapahdu meillä etelän taivaalla yhtään mitään. 

Pohjoisessa olevissa all sky-kameroissa kaari nousi, kirkastui ja siirtyi kuvassa kohti etelää ja siinä kohtaa nousi joku muukin vieterinä tuolista ylös. Samassa Porin Karhukamerassa näkynyt stabiili tuplakaari kirkastui alaosastaan ja siinä kohtaa meikäläistä vietiin eteiseen ja aika lujaa. Laitoin viestiä eteenpäin, nyt ulos. Luvassa olisi tulia.

Pukeutumiseen tuntui kuluvan pieni ikuisuus vaikka todellisuus oli ihan jotain muuta, nyt tapahtui ehkä kaikkien aikojen pukeutumisennätys. Kun pääsin pihalle, näin pohjoisen puolella metsän yläpuolella korkeita pilareita. Haparoidessani kuvausreppua muistin samassa erään toisenkin seikan (hitto vie!) kamerassa on väärä linssi, joten en lähtenyt vaihtamaan optiikkaa, vaan luotin kännykkään ja näin ollen löysin itseni heti pinkomasta kohti avointa peltoa lailla Vireenin. lähdin siis kuvaamaan käsivaralta revontulia kännykällä, miettikääs hieman miten vehkeet ovat päivittyneet vuosien varrella...

Pellolle meno oli hieman haastava, koska liittymää sinne ei näin talvella ole. Oli vain oja, jonka penkat olivat silotettua jäätä ja joka oli ihan kutkaleen liukas. Vauhtia oli tässä kohtaa kerätty jo reilusti, joten ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin hullutella ja ponnistaa tiellä levänneiden kahden sepelisirun päältä hyppyyn yrittäen tähdätä ojan pohjalle. Onneksi hangen rippeet pohjalla kantoivat ja pysyin pystyssä. Hullu, hullumpi, revontulikuvaaja. Ja muuten pohjalla käytiin :P

Ei saisi sitten pimeässä ikinä sinkoilla näin, muistakaas muut se jatkossa, minäkin yritän. Tosin puolustukseksi sanottakoon, että näkymät palkitsivat juoksentelun/ säntäilyn/ ryntäämisen / kaiken sen hössötyksen ja viitisentoista minuuttia oli ihan nättiä, pientä repostelua, jota tuli seurattua tyytyväisenä. Ja ennen kaikkea tuli rentouduttua, ajatuksiin ei mahtunut seuraavan päivän botox polikäynnin puolikastakaan. Ja se inhottava luoteistuuli muuten jäi autiotalon taakse nalkkiin!

 Luonnonilmiöt, tässä on jälleen yksi syy miksi rakastan niitä!

-TTT

Luo kotisivut ilmaiseksi!