Kesäterässä

29.05.2022

Päivälle oli ennusteessa ukkosta, mutta keskemmälle suomea, meille läntiseen suomeen se tarkoitti näyttäviä ja kuvattavia pilvimuodostelmia eli kytistä pitkästä aikaa!

Nautittiin kahvit naapurin kanssa, suunniteltiin räsymaton kuosia ja seurattiin samalla pilvitilanteen kehitystä. Alapilvet tukkivat jälleen taivaan joten kiirettä ei ollut. Aikaa vierähti tovi jos toinenkin. Kahvin jälkeen taivas aukeni hetkeksi paljastaen upeat ja pitkät cirrus luokan pilvet sekä koillisen puolen satavan nauhan kaukaiset huiput ja se näky sai kuvauskynnyksen ylittymään, jätin räsymaton idean tekeytymään ja lähdin baanalle.

Kyllä huomaa, ettei ole ollut reissun päällä hetkeen. Järkkärin käteen saatuani totesin ekaksi että kappas- akku on loppumassa. Sattuuhan näitä, mutta sitten huomasin, ettei objektiivissa ole ND-filtteriä kiinni, vaikka päiväsaikaan sen pitäisi olla. Sillä kun saa pilviin kerralla kurvit kohdalleen ja samalla himmennettyä aukkoa (eli vähennettyä valoa) ilman f-lukeman suurentamista joka johtaa pölyn näkymiseen kennolla ja kuvissa. Mutta sen olisi suotavaa olla paikoillaan (krhöm!) kun tilanne on päällä.

Eli tilanne oli se, että filtteri pitäisi kiertää kiinni objektiiviin mielellään hyvin nopeasti vielä kun pilvet ovat passelisti ja maisema kylpee just sopivassa valossa...? Samassa huomasin, että kamerassa on vitkalaukaisin käytössä ja se tahtoo sanoa, että pitäisi mennä valikkoon ja räplätä kameran asetuksia. Siinä menee viimeistään sommitelmat harakoille ja pilvet karkaavat. Avasin auton oven ja laskin järkkärin etupenkille ja otin esiin kännyn. Eiköhän se maisema tälläkin tallentune! Ehdin saamaan muutaman nätin ruudun ennen alapilvien tuttua paikalle ilmaantumista.

Hävettää myöntää, mutta olin suoraan sanottuna täysin kesäterässä kameran asetusten suhteen. Tai sitten olen tullut muuten vaan vanhaksi :P Joka kerta, kun pimeäkuvaus kausi loppuu ja valoisa alkaa, tulee sählättyä jotain. Yleensä normisählinkiä on se, että luonnonilmiön alkaessa kiinni on väärä putki ja ainakin kameran asetukset on päin honkia.

Nyt kävi tuuri, nämä pilvet tallentuivat paremmin kännyn laajakulmalla. Joskus on hyvä kokeilla kantapään kautta. Tapahtukoon se nyt ennemmin kauden alussa kuin keskellä kiivainta ukkos tykitystä. Niin juu ja muistakaa tyhjentää joskus kameran muistikortti. Ja ladatkaa niitä akkuja!

Kirjoittaja kokee olevansa kaikkien aikojen kesäteräisin ilmiökuvaaja.

-TTT

Luo kotisivut ilmaiseksi!