Kohtaamisia kesäyössä

Tie aukeni edessäni, olin viimeinkin reissun päällä monen viikon tauon jälkeen. Niin sanottu kultainen hetki (golden moment) pakotti ajamaan auton parkkiin heti alussa ja ottamaan pari maisemakuvaa talteen.

 Valokuvauksessa kultainen hetki on vähän auringonnousun jälkeen tai vastaavasti ennen auringonlaskua, jolloin päivänvalo on punaisempaa ja pehmeämpää kuin auringon ollessa korkeammalla taivaalla. Kultaista hetkeä kutsutaan joskus myös "maagiseksi tunniksi". Kultaisen hetken jälkeen jatkoin matkaa hitaasti näkymiä ihaillen, kunnes kaksi tienvierustan peuraa myöhemmin hölläsin kaasua entisestään. Uudelle kuvauspaikalle ajaminen kestäisi stoppeineen jonkin verran, mutta mikäs on kiire valmissa maailmassa kesäiltana?

Tämän illan kohteena oli autiotila jota ajattelin hyödyntää myöhemmin syksyllä revontulien kanssa. Ja avot, paikka oli just niin nätti kun kerrottiin ja tosi rauhallisessa ympäristössä. Tänne kyllä kannatti ajaa. Pittoreskit rakennukset huusivat seurakseen myös laajakulmaa sekä yökkösiä ja lähialueen metsä oli kutsuva kuin mikä! Tänne täytyy tulla myös sieneen myöhemmin.

Lähdin kävelylle pelloille, jotka levittäytyivät ympäristöön viistosti talon eteläisellä sekä läntisellä puolella muun osion rajautuessa metsään. Kuvasin kaikessa rauhassa Kuuta talon vieressä ja sommittelin talon kulmalla kasvavaa syreeniä kuviin, kun rastaat alkoivat metsänrajassa selkäni takana mekkalaa. Jatkoin Kuun taltiointia autiotilan päärakennuksen kanssa, kunnes havahduin tuntemukseen, että selkäni takana on jotain ylimääräistä. Pikemminkin aistin liikettä, en niinkään kuullut sitä. Käännyin hitaasti ympäri ja näin ketun, joka jahtasi ilmeisesti myyrää lähestyen samalla viistosti minua. Seurasin ketun etenevää hyppelyä sänkipellolla. Sitten kettu vilkaisi minua syrjäsilmällä. Jaahas, ihminen bongattu. Pysyin liikkumatta. Hyppely ja loikinta jatkui ja sain seurata ketun saalistusta aina siihen saakka, kun tulin ahneeksi ja yritin nostaa kameraa ja säätää sen asetuksia. Hetki meni rikki, mutta sain pari ruutua itse söpöläisestä. Ihania ja nämä öiset kohtaamiset eläimien kanssa. Mitenköhän lähelle kettu olisi tullut mikäli olisin vain seissyt paikoillani?

Kotiin ajellessani kurvasin Laustille, ajoin auton tutulle peltotielle, ja samassa Mitsun keulan edestä pomppasi ajovaloihin ylös iso rusakko. Jestas miten hyvin ne maastoutuvat lyhyeenkin ruohikkoon. Päästyäni ulos autosta pyysin pupsilta anteeksi öistä häiriötä. Ei vissiin haitannut, koska pupu jäi hengaamaan lähelleni pitäen vain pienen ihmisraon. Siinä me sitten meditoimme yhdessä pellon pielessä, tällä kertaa en kaivanut järkkäriä ja sirpaloinut hetkeä. Yökkösiä ei näkynyt joten hyvästelin pupun joka turpakarvat väristen ja suuret korvat heiluen toivotti hyvää yön jatkoa -tai siis näin minä sen tulkkasin. Päätin jatkaa matkaa kotiin, unimaa alkoi houkutella.

Muistatteko muuten ne "hirvipillit" joita myytiin autoihin joskus? No niitä ei tarvitse jos omistaa Mitsun, nääs sen aavistuksen kulahtaneet ( eivät ole edes vaihtokunnossa) takajarrut päättivät alkaa tutun konsertin, johon kuuluu paljon erilaisia ja pahuksen kovia ääniä. Mitsun huikeaan äänirepertuaariin kuuluu mm. suoraan kauhuelokuvasta olevat "skriik-skreek-squeek" soundit. No eikös ylämäessä just ennen kotia jarrut päättäneet alkaa ääntelyn, ja niiden seurauksena tien vieressä rauhassa einestä nauttinut peura sai totaalisen hepulin, eikä siitä ei oikein ottanut selvää mihin suuntaan se poistui, vaikutti että vähän joka puolelle…Pyysin anteeksi mielessäni eläimeltä, tosin lievästi kyllä syntynyt tilanne tuppasi hymyilyttämään. Olisitte oikeasti nähneet sen peuran ilmeen…

Ja minkä vuoksi kaikki allekirjoittaneen omistamat autot osoittautuvat persoonoiksi kerta toisensa jälkeen?

-TTT