Kriisiapua
Jokaiselle kuvaajalle lienee tuttua käydä aika ajoin kuvauksellisesti aallonpohjassa ja tuntea olotilaa, ettei mitään tule mitään vaikka miten ähertäisi, tavallaan tulee ehkä eräänlainen kuvauskriisi, kenellä se sitten ilmenee mitenkin. Siinä kohtaa pitää kriisittömän aina muistaa jeesiä kaveria.
Näimme siis "kriisi" - teeman puitteissa pitkästä aikaa hyvän ystäväni kanssa ja päätimme lähteä yhdessä testaamaan hänen uutta kameraansa. Täytyy kyllä sanoa, että itseäni kiinnosti suunnattomasti tuon pienen Canonin suoriutuminen tähtikuvauksesta. Siinä meidän kahvia juodessamme pötköttivät keittiön pöydällä rungot vieretyksin, Canonin 6D täyskennoinen mörkö ja siro 90D croppi. Oli niissä kokoeroa!
Nautimme kahvit, paransimme maailman (valmista tuli!) ja tutustuimme kameraan, kävimme lävitse pimeä kuvauksessa käytettävät yleiset asetukset ja mietittiin, että minne mennään ja pääsemmekö lähtemään minnekään, - Laitilan tienoo oli vielä tuntia aiemmin ollut kietoutunut alapilviin ja pakkasusvaan joka sirotti hukkavalon mm. kaikkialle taivaankannelle.
Aloitimme koko homman marssimalla naapurin pellolle, jossa otimme pa-indeksin eli piha-alue indeksin koskien pilviä varsin tujakassa alkavassa kylmänkosteassa rannikon pakkasessa. Ruuvasin kaverille oman laajakulman kiinni ja täytyy sanoa, että piirsi 90D kyllä pöyhkeän hyvää laatua jo takanäytöltä katsoessa. Yläilmoissa tuulet riepottivat alapilvi lauttoja kappaleiksi pikkuhiljaa ja tähtitaivas alkoi lipumaan näkyviin. Tästähän saadaan täydellinen testi-ilta!
Koska ystäväni on ulkoilmaihmisiä, ei pureva pakkanen häntä säikäyttänyt, itseäni sen sijaan arvelutti ulkoilu hyisissä olosuhteissa lähinnä kolmoishermon kivun mahdollisen aktivoitumisen pelon vuoksi. Vain muutama päivä aiemmin lääkärit operoivat taas suustani kipupuolelta sekvesterin pois Turussa suusairauksien klinikalla. Sekvesterejen synnyn syy on tuntematon ja voin kertoa, että se laittaa miettimään kaikennäköisiä mörköjä jatkuvalla syötöllä. Itselläni alkoi siis olemaan sairastelu tinki niin sanotusti täynnä eli korvien väli alkoi ylikuumenemaan kipuilusta ja stressistä, hammaslääkäri-yliannostus on nautittu ja seinät kaatuvat päälle! Tuohon tilaan löytyy yksinkertainen lääke: lempitekemistä, ajatuksia sen avulla muualle ja hyvä ellei paras seura ainakin hetkeksi. Mikä on oikeasti parempaa tekemistä, kuin lähteä yhdessä koeajamaan uutta kalustoa tähtitaivaan alle?
Hirveästi ei siis tähtien tarvinnut meitä matkaan houkutella, kirkastuva ilta on suuri poikkeus näin marraskuussa. Menohaluja löytyi meiltä kummaltakin niin ei siinä enempää neuvoteltu, vaan ajateltiin lähteä tupla tai kuitti-asenteella käymään Pyhärannassa. Näkyisi sitten tähtiä tai ei, siellä on kuitenkin hukkavaloa linnunradan suunnassa vähemmän kuin tässä kylillä missä kuvaamisesta ei tule enää yhtään mitään...ihan kivaa, että joulu tulee, mutta tuo valomäärä on kuvottava...plääh, juu, lopetan narinan aiheesta tähän.
Suoritimme sään vaatiman kunnon pynttäytymisen ja sitten pyörimme sulavasti topattuina autoon ja huristelimme Pyhärantaan. Hyvä, ellei loistava päätös!
Perillä emme enää meinanneet uskoa silmiämme eli meiltä siunattiin jälleen pienellä rannikon ilmaston järjestämällä ihmeellä. Usva sekä alapilvet haihtuivat silmissä ja linnunrata tuli näkyviin aivan poskettoman upeasti. Hiisi vie, täällähän ollaan ihan linnunradan laidalla!
Kuvaustoverini osoitti urheiluhenkeä ja kuvasi linnunradan omalla kittilinssillään. Sen erittäin loistava tarkennus suunnitelma (tarkenna Jupiteriin) meni täysin metsään, koska se samperi ei näkynyt kuvaus paikkaamme (sijaintimme oli liian alhaalla metsän rajassa), joten seuranneesta suorituksesta täytyy kyllä nostaa hattua. Ystäväni, joka ei ole koskaan kuvannut pimeässä tarkensi hänellekin uuden objektiivin niin kohdilleen kun olla ja voi hyödyntäen pelkkää orionin tähdistöä! Propsit ja rispektiä, jumankaare!
Mitenkä ihmisistä sukeutuu mun seurassa aitoja pimeässä kuvaajia?
Elämän ensimmäisen linnunradan kennolle piirtymisen riemu on joka kerta ilahduttavaa seurattavaa vierestä käsin ja tuli kyllä niin heitettyä yläfemmat pimeässä kun ystäväni ruutu valmistui! Siinä se oli, linnunrata, kuvattuna omalla uudella kameralla ja kittilinssillä! Mikä kuvauskriisi, kenellä ja, missä ja minne se meni,-ei tule nimittäin ikävä!
Seuraavan tunnin ajan uppouduimme sommittelun ja valotuksien maailmaan ja tuli treenattua sitä kuuluisaa etualaa. Omituista kyllä-oli aivan rikkumattoman hiljaista! Normaalisti meidän välillä käy jäätävä pulina, mutta nyt ei kuulunut mitään muuta kuin sulkimien raksahduksia, satunnaista ähinää tai "saako laittaa valoa" kysymyksiä....
Oli kyllä kaunista ja voi hitto miten tyytyväinen olen ystäväni kuviin ja omiinkin, linnunrata näkyi kyllä ihan mielettömän upeasti. Oli kyllä oikein hyvän mielen reissu, tälläistä on jo kaivattu ja kavalat, alati nurkan takana vaanivat sairaudetkin unohtuivat ja kipu jäi taka-alalle. Eikä me edes onnistuttu sähläämään mitään erikoista, joka sinällään on jo huomionarvoinen seikka....!! Olemmeko tulleet vanhoiksi vai mitä? Jestas, loistava suoritus, hyvä me :D
Kalusto selvisi kylmänkuuraisesta look-a-like-Siperia testistä hyvin ja 90D suoriutui hienosti. Sain ilon jälkikäsitellä muutaman sillä otetun kuvan ja kyllä tuli hyvää laatua, kohinan pysytellessä varsin maltillisissa lukemissa. Pätevä, mukava ja näppärä pikkuinen kamera kääntyvällä takanäytöllä, suosittelen mikäli ei täyskennoa tarvitse. Oli niin ketterän oloinen, että kelpaa revontulikuvauksiinkin!
(Kertomuksen kuvat on jyrätty kokoon tutusti Irixillä, koska tämä on blogi eikä kamera-lehden testi...)