Kuutamokeikka

"hei, mentäisiinkö katsomaan kuunnousua kuuanvuorelle" - lausahdus aviomieheltä sai täyden kannatuksen, innostuin ajatuksesta ottaa kamerareppu selkään ja suunnistaa pienimuotoiselle kiipeilymaratonille Kalannin Kuuanvuorelle. Saisi ainakin liikuntaa, raitista ilmaa ja bonuksena tulisi samalla sanoen upeat näköalat.

Kuuanvuori on Kalannissa sijaitseva 50m korkea kallion nyppylä jonka silkasta kvartsiitista koostuva huippu on vastustanut kautta ikiaikojen jääkautta sekä kemiallista rapautumaa ja se on ainoita korkeampia kohtia maastossa Laitilan alueella. Kuuanvuori onkin seudun korkeimpia kallioita.

Uusikaupunki.fi sivusto tarjoaa paikasta seuraavanlaista infoa: "Uudenkaupungin vesitornit, kirkot, korkeimmat kerrostalot ja Yaran (ent.Kemiran) tehtaat hahmottuvat horisontista helposti. Kerrotaan lisäksi, että huipulta olisi voinut nähdä jopa 7 kirkon tornia, mutta nykyään puusto on kuitenkin kasvanut sen verran ettei näin montaa tornia pysty enää näkemään. Kallion laki on aina houkutellut ihmisiä tarkkailemaan maisemia ylhäältä käsin, ja jotkut ovat jättäneet pysyvän jäljen käynnistään kalliokirjoituksin. Mm. yhden kalliokirjoituksen mukaan maaherra S. af Ugglas on vieraillut paikalla 1797" (S. af Ugglas on Kalannin Männäisten kosken äärellä v. 1741-1813 toimineen rautaruukin yksi omistajista)..."

Eli lyhyesti: kannattaa muuten käydä hieman kauempaakin. Vuoren päälle nousee useita patikointireittejä joita hyödyntämällä ei pääse eksymään.

Ajomatkalla Kalantiin kiinnitimme huomiota komeaan siitepölykehään auringon ympärillä. Ajoimme alun suunnitelmista poiketen suoraan Kuuanvuorelle ja jätimme auton parkkiin parkkipaikalle. (Mitenkä se aurinko muuten aina tuntuu laskevan ihan hillittömän nopeasti, kun ei ole vielä edes kuvauspaikalla!)

Maailmanlopun inisijät vauhdittivat mukavasti meidän kiipeämistä ja yhdessä upean auringonlaskun sekä hyttysparven kanssa saavutimme lopulta kallion huipun... Kuvaamaan saikin sitten alkaa samantien. Auringonlasku oli todella kaunis ja siitepölykehä kruunasi sen. Että voi käydä satumainen tuuri, juuri kun kuvauspaikka on jyhkeä, tulee kaikkea mukavaa nähtävää ja kuvattavaa. Kerrankin näin päin! Oikeasti!

Välillä ohitsemme viuhahti jokin lintu useampaan otteeseen, se paljastui jälkikäteen lehtokurpaksi. Kiitokset meidän lintumestarille J. Kylänpäälle, se oli todella onnistunut tunnistus tosi "epämääräisistä" tuntomerkeistä huolimatta...Jotenkin jännä tämäkin kokemus, ei ihan jokapäiväistä. Ehkäpä se pyydysti hyönteisiä meidän elävien hyönteis houkuttimien avulla, en tiedä?

Kun oltiin siitepölykehästä ja lehtokurpan näyttävistä ohi lennoista toivuttu, alkoi näkymään epäilyttävästi yöpilviltä* vaikuttavaa kuitua kaakon suunnalla. Ja eikös sitten samassa hässäkässä noussut myös kuu ja hieman "väärästä" suunnasta. Syntyi sellainen varpusparvi-efekti kun singottiin miehen kanssa kameroiden kanssa eri suuntiin...

Epäillyt yöpilvet olivat aluksi kaakossa melko lähellä zeniittiä (ajattelin ensin niitä lentokoneen jättövanoiksi) joten otin parit kuvat ja jatkoimme kuun nousun ihailua ja kuvaamista.

Silmä kuitenkin etsiytyi samoihin kuituihin aina uudestaan. Lahjomaton kameran takanäyttö kertoi että kuidut eivät liikkuneet ja lisääntyivät ja lisäksi sinertyvät hyvää vauhtia. Kotvan päästä olin varma, että näkemäni kuidut olivat varmasti valaisevia yöpilviä ja niitä oli tarkemmin katsoen kaikkialla, eikun hälyä nettiin kollegoille ja kuvaamaan. 6/8 taivaasta oli tuolloin yökköjen peitossa.

Koska olimme vuoren huipulla ja hyvin pienen sellaisen, kuvakulmat alkoivat kättelyssä loppumaan, Kuuanvuoren laki on ehkä vähän ahdas kahdelle kuvaajalle, joten hyvässä hengessä päätettiin laskeutua alas ja suunnistaa autolle sekä miettiä toista paikkaa kuvaamisen kannalta.

En ole muuten tullut Kuuanvuorelta ikinä noin nopeasti alas loppupätkää. Ihan meidän laskeutumisen lopulla alkoi kuulumaan viereisistä puista "vuhvuhvuh" - ääntelyä joka vaan kiihtyi meidän edetessämme polkua. Olen koittanut opetella tunnistamaan pöllöjen ääniä ja tämä ääni kertoi, että nyt on viirupöllö on läsnä. Me olimme viirun mailla, todennäköisesti sillä oli pesä lähettyvillä, se mahdollisesti yritti kertoa haukahtelullaan meille kyseistä asiaa. Kunnioitimme Viirujen mahdollista kotirauhaa pistämällä tossua rivakasti toisen eteen ja poistumalla alueelta. Varoiksi vedimme huput siinä metsätiellä päidemme suojaksi. Joka vuosi saa lukea lehdistä, että kuvaajilla ja pöllöillä on ollut saikkinoita. Tämä kaikki tapahtuu osittain ehkä siksi, ettei kohdehenkilö välttämättä tiedä olevansa pöllön reviirillä kuten nytkin pääsi käymään.

Ja minkähän ihmeen vuoksi me onnistumme tulemaan vuorelta joka kerta alas hieman eri kautta kuin olemme menneet...? Kartturointi-ongelmia? Oli mitä oli, niin on pääasia, että päästiin alas hämärässä ilman haavereita. Eikä saatu kiukkuista pöllöä niskaamme...

Siinä metsätiellä rinnakkain autoa kohden hölkätessämme mietittiin back up- suunnitelmaa ja paras ilmoille horjahtanut idea oli ajaa Kuuanvuorelta Kalannin Kallellan risteykseen peltoaukeille Uudenkaupungintien kupeeseen. Matkaan siis!

Pärrättiin jalka soikeana Kalantiin ja herrajestas miten kirkas yöpilvi vyö oli vastassa lännen puolella. Kuvattiin Kallelassa hetki, jonka jälkeen hivuttauduimme lähemmäs Laitilaa ja pysäytimme peltoaukealle ennen kotia- yököt olivat tässä kohden 8/8 taivaalla. Olisi varmasti ollut vieläkin komeampi näytös pimeällä! Kotiin päästyä näkyivät aaltomaiset rakenteet hyvin kellon käydessä kahta yöllä. Oli kyllä todella harvinaisen upea ehtoo sekä yö. Tästä se yöpilvi kausi sitten pyörähtää kunnolla käyntiin! Nyt se kesä alkaa!

Yön Vyppeihin eli Valaiseviin yöpilviin tästä 

Superkuu-yöpilvi-hässäkkä terveisin kesästä riehaantunut täti eli

-TTT

') Valaisevat yöpilvet ovat vaaleita kuitumaisia, väriltään valkeita tai sinertäviä pilviä. Ne muistuttavat untuvapilviä, mutta esiintyvät noin 82 kilometrin korkeudessa ylemmässä ilmakehässä mesopaussi-kerroksessa. Pilvet saavat valonsa Auringosta, vaikka maanpinta on varjossa ja hämärä. Valaisevien yöpilvien paksuus on 0,5-2 km ja ne muistuttavat rakenteeltaan untuvapilviä. Pilvialue voi kattaa jopa miljoona neliökilometriä eli kolmen Suomen pinta-alan verran. Valaisevat yöpilvet ovat hienojakoisen pölyn ympärille tiivistyneitä vesijääkiteitä, pilvien aines on peräisin ehkä meteoreista ja tulivuorenpurkauksista. (lähde: wikipedia)