Legenda herää

Viikolla sain tietää, että Varhokylän eeppisellä louhoksella räjäytettäisiin pitkästä aikaa. Se on paikka, josta koko meidän perheen kiviharrastus sai alkunsa vuonna bataatti ja kirves ja siellä on koettu uskomattomia seikkailuja vuosien varrella. 

Paikka, jossa olen vuosien aikana saanut harjoitella rauhassa sommittelua ja ilmiöiden kuvausta, ollut ilveksien ja susien kanssa maastossa, kohdannut naftavarkaat, villisiat, maannut kalliolla kesäisenä päivänä selällään ja tarkkaillut merikotkien lentoa. Tunnetkytkös alueeseen on siis valtava. 

Perjantaina aloimme suunnittelemaan hurjia eli Varhokylän räjäytyksen taltiointia, olisiko meistä kuvaamaan se? Kävimme Rikun kanssa paikan päällä ihmettelemässä kentän kokoa ja tapaamassa räjäytystiimiä. Homma alkoi näyttämään sen verran isolle tapahtumalle, että jäin miettimään vaihtoehtoa b joka oli backupin pyytäminen. Pitää kilauttaa kaverille, joka olisi niin seikkailunhaluinen (lue: pikkusen hullu), että haluaisi lähteä taltioimaan dronella räjäytystä. Eräs ihminen oli enemmän kuin sopiva hommaan, eli ei kauheasti tarvinnut houkutella. Tosin melkein heti sain Rauman päästä räjäytystiimiltä meseen viestin, että "nii, viime kerralla me muuten onnistuttiin pudottamaan kuvaajan drone". Sillälailla. Ei paineita.

Lauantain vietin hermoilemalla kentällä,- kun viimein hahmotin räjäytettävän kentän koon, se oli valtava. Kävin kuvaamassa kalliot ja heittämässä mielessäni haikeat hyvästit vanhalle paikalle. Kierroksella huomasin pari uutta saumakohtaa kalliossa, jotka saattavat sisältää uusia, löytymättömiä mineraaleja. Ja jännitys senkun nousee. Onneksi lauantaina oli niin hyvä sää, ettei hermoilemaan ehtinyt ihan urakalla vaan painalsin maastossa vailla huolen häivää.

Sunnuntaina sitten pukkasi heti aamusta skenaariota. Mielikuvissa drone paiskautuu paineaallosta jonnekin hemmetin vitikkoon, kallio räjähtää väärästä kohdasta, kamera ei tallenna, muistikortit kuolevat (luonnollisesti kaikki yhtäaikaa,) tai jotakin muuta, mitä? Päätin lähteä lenkille märehtimään yhdistelmää talvi, tekniikka ja huonohkot hermot.

Juoksumatolta ulos vilkaistessa lunta tuli ulkona edelleen vaakatasossa ja se toisi tulevalle päivälle jossei jännitys momenttia niin näyttävyyttä. Ehkä. Ensin räjähtää lumi, sitten jää ja kallio. Päivä päättyisi joka tapauksessa siihen, että kuvausalueeni tulisi räjähtämään jos ei nyt kaikkialle, niin hyvin levälleen. Tulevaisuuden kuvien etuala ainakin muuttuisi oleellisesti ja samoin kuvauspaikka. Toisaalta, tätä tapahtuu jos ei kuvaa omilla mailla, maisemat tuppaavat muuttumaan ja kylmä tosiasia on se, että rakennusteollisuus huutaa mursketta, harjusepelille ei löydy nykypäivänä katetta. Vähän silti kaksijakoinen tilanne eittämättä. Sitten taas kiviharrastajan minussa suorastaan huutaa ja janoaa uutta tutkittavaa. Räjäytyksessä on aina puolensa. Kuten totesin edellä, silti tämä on taas kaksijakoinen tilanne, mutta kuuluu toimenkuvaan.

Maanantai aamulla iski stressi; dronen kuskilta tuli viesti, että kuumemittari näytti tuskaisia lukemia. Sairastuminen se tästä puuttui. Tuli hieman epätoivoinen olo, jouduttaisiin menemään omalla porukalla ja turvautumaan maantason kameroiden videomateriaaliin. Aikaa deadlineen oli enää neljä tuntia. Tulin ajatelleeksi meidän laajaa kaveripiiriä ja syntyi ajatus, ei se ota jos ei annakaan. Kirjoitin "kuvaaja haussa" viestin messengeriin, lähetin sen bittiavaruuteen, ristin sormet, toivoin parasta ja istuin alas. 

Kului minuutti niin puhelin kilahti. Meidän tähtiyhdistyksen jäsen Petteri Ahonen ilmoitti haluavansa mukaan. Olimme enemmän kuin helpottuneita, nyt saataisiin alueelta kuvaa myös dronella. Mahtavaa! Pettymys vaihtui jännitykseksi ja aloimme innoissamme pakata tavaroita.

Puolen päivän aikaan palloiltiin kallioalueella ristiin rastiin ja kävimme katsomassa räjäytettävää kenttää. En muistanut miten mielenkintoista on kävellä aidolla miinakentällä, kun räjäytysaine on jo paikoillaan kalliossa olevissa rei'issä. Tästä tulee komeaa. Toivottavasti kamerat säilyy ehjänä. Porari kertoi kalliossa olleen kosolti lustia juuri niissä kohdissa missä odotinkin. Lustissa voi kasvaa vaikka mitä harvinaisia ree-mineraaleja, luonnollisia kiteitä ja taas jännitys ja odotus nosti päätään. Alueen maineen tuntien odotukset mineraaleista on varovaisen odottava, mutta katsotaan. Haaveilumme keskeytyi puhelimeni kilahdus, dronen kuski Petteri kilautteli tien päältä ja me lähdimme kävellen päätielle vastaan.

Seuraavaksi Petteri tutustui itse alueeseen, teki harjoituslennon ja sitten jäimme odottamaan räjäytystiimin ohjeita ja jännittämään tulevaa. Pidettiin nopea, taktinen palaveri ihmisten sijainnista räjäytyksen aikana. Osa tiimistä lähti pysäyttämään liikennettä ja lopulta kaikki oli valmista. Lähetin Petterin kuvaamaan sovittuun paikkaan, Rikun jäädessä paikan päälle kytkemään vielä kameroihin nauhoitukset, jonka jälkeen plänään kuului kaasuttaa autolla pois alueelta ennalta määrättyyn kokoontumispaikkaan. Starttasin focuksen Rikulle valmiiksi ihan vaan varmuuden vuoksi ja päätin kävellä naapurilouhokselle niin lähelle räjäytettävää aluetta kuin suinkin on turvallista ja jäin suunnitelman mukaisesti paksuimman puun rungon taa. Ajatuksena oli välttää pahin paineaalto ja olisi tarkoitus saada kuviin heti räjäytyksen jälkeinen pöly, joka leijuu louhoksen yläpuolella.

Hengailin puun takana kun jysähti. Koko tanner tömähti ja kaiku seurasi räjähdyksen kajausta. Paineaalto kulki kummaltakin puolelta puuta, voihan nenä mikä kokemus! Lopulta äänet kuolivat pois. Kuuntelin hetken, reitti on selvä. Lähdin metsän läpi louhokselle ja kävelin harhaan, kiertäminen maksoi kallisarvoiset 15 sekuntia. Suurin osa pölystä oli laskeutunut, mutta silti näkymä alas louhokseen oli aika infernaalinen. Samaan aikaan, kun saavun jalkaisin kallion huipulle, Petteri lentää dronella ylitseni. Koko louhoksen yläpuoli oli täynnä pölyä ja sumusäteet puskivat puuston lävitse, auringolla oli väripilviä. Otin pari kuvaa vauhdista, mutta pöly oli hajaantumassa. Tämän lähemmäs maailmanlopun tunnelmia ei enää pääse. Toisaalta olo oli myös surullinen, vanhaan ei olisi enää paluuta. Jotain pysyvää on hävitetty. Tässä kohtaa rationaalinen ajattelutapa pelasti tilanteen, ja huomasin miettiväni mitähän tuolta murskeraunioista voikaan mineralogisesti löytyä? Ja ennen kaikkea millaisia sommitelmia sieltä saisi kuviin?

Olin juoksemassa paikanpäälle, kun kuulin työmiehen huudon "täällä on metrin päässä kivi teidän kamerasta". En voinut mitään, jännittävä tilanne laukesi siihen, että pääsi ihan hirveä nauru. Hekotellen kiipesin loppumetrit mäen päälle ja käännyin katsomaan louhosta, joka oli muuttunut sepeliksi. Ja sitä isoa kiveä, joka oli laskeutunut metrin päähän kamerasta. Tarkemmin katsottuna oli niitä ropissut enemmänkin, kaikkien kameroiden ympärillä oli tuoreita kiviä. Toisaalta, mitä muuta voi odottaa 259 poratulta reiältä ja 8,5 t räjähdysainetta?

Homma jatkui dynylaatikoiden polttamisella (niitä ei saa hävittää jätteenä, vaan nekin luetaan räjähdysaineeksi ja on hävitettävä siksi polttamalla) Lieskat löivät louhoksen päällä ja savu nousi tunnelman ollessa lievästi jännittynyt. Pian Riku ja Petteri ajoivat louhokseen ja lopulta muukin porukka kokoontui yhteen ihmettelemään . 

Jännitys hipoi taivasta kun kuvaajat katsoivat kameroilta mitä oli tallentunut. Ensimmäinen meidän kameramme oli lopettanut nauhoituksen kesken kaiken ja samoin oli tehnyt toinen. Voi persimon, epäonnistuimmeko sittenkin? Osansa kameroiden tilttiin saattaa olla paineaallolla, joka oli melkoinen. Toinen kamera oli tehnyt myös tenän. Siinä kohtaa teki mieli pureskella kaivuria ja itkeä tirsuttaa, mutta hipsin Petterin viereen kyynelehtimään. Kun näin Petterin kuvaaman materiaalin, levisi hymy kasvoilleni, räjäytys oli tallessa! Samassa Riku hihkaisi, meidän kaksi muuta kameraa olivat tallentaneet materiaalia! Epätoivo vaihtui hymyn kautta riemuksi ja huomasin poukkoilevavani muun porukan ohessa ylös-alas silkasta onnesta. Me onnistuimme, louhoksen räjäytys on purkissa!

Seuraavaksi keräännyimme yhteen, koko porukka ahtautui katsomaan videolta koostetta. Miten kymmenen raavasta miestä voikaan mahtua noin pienelle alueelle? Helposti, kun on mielenkiintoista katsottavaa! Seurasi läjä aplodeja kuvaajille ja taisin vielä vähän hypähdellä riemusta. Kehuimme toisiamme kilvan suut vaahdossa, räjäytystiimi meitä ja me tiimiä.  Fiilikset olivat katossa ja jännitys oli poissa, täydellinen onnistuminen tilalla. Yhteenkuuluvaisuuden tunne oli valtava.

Tällä kokemuksella on hyvä jatkaa. Kuvaajat menivät mukavuusalueensa ulkopuolelle ja homma sujui. Ennenkaikkea päivä oli ihanan erikoinen!

Räjäytysvideo löytyy juutuubista. Videon kuvasivat ja koostivat Riku Poskiparta ja Petteri Ahonen. 

Aivan mielettömän upea suoritus molemmilta!! Kiitos blogin stillruudusta matkaa myös Rikulle :)

-TTT