Merkittävä reissu

Kävin katsomassa perjantai-iltana autoillen Laustin vakkari kuvauspaikkaa. Aurausvalli oli korkea ja kova, lapio ei siihen pystynyt, autoa ei saisi parkkeerattua. Mietin hetken vaihtoehtoja joita ei enää ollut ja kilautin lopulta naapurille avunpyyntöni.

Ajoin kotiin odottamaan iltaa, voisin yrittää ainakin käydä lähijärvellä. Jos siis jaksaisin. Jotenkin väsytti ja turhautti mm. kaikki. Olo oli ohutta alakuloa, koska botoxin teho on taas laantunut ja kolmoishermokipu on taas palannut sähköiskuineen joten fiilikset olivat sen mukaiset. Myös työvoimatoimiston järjestämä negatiivinen yllätys kirveli mielessä. Menetin pienen paikkani jälleen yhteiskunnassa, kiitos TE eli työnestämiskeskukselle ja kyllä-aiheesta tulee kolumni myöhemmin sekä tänne blogiin että sanomalehteen. Mutta voitte arvata, illan fiilikset eivät liihottaneet korkeuksissa.

Illalla kuudelta tuli viesti "moro, parkkipaikka aurattu Laustille". Ei toden totta ja jestas, pääsisin sittenkin liikkeelle! Mahtavaa! Kiitin naapuria lämpimästi ja ohut alakulo vaihtui pieneen, orastavaan odotukseen. No niin! Eläinratavaloa sitten metsästämään vaan! Valosaastetilanne pisti vähän jänskättämään, koska ilmiö on hyvin kranttu valosta. Noh, jäänee nähtäväksi miten näkyy. Join kahvit, odotin pimeää, sitten pakkasin vauhdilla auton ja säntäsin matkaan.

Päätin ensin käydä Särkijärveltä hakemassa jonkinnäköistä alkuvauhtia vaikkapa orionin muodossa, eläinratavalo muuten ei näkynyt sinne viime vuonna kertaakaan, koska mökeillä alueella on niin paljon valaistuksia.

Kun pääsin perille, ihmettelin hetken pimeyttä, ja että olenko tullut edes oikeaan paikkaan... suureksi yllätyksekseni melkein kaikista mökeistä oli ulko/ kausivalot pois. Jopas jotakin, ihmeiden aika ei ole ohitse. Sähkön hinnan kiipeämisestä on siis "hyötyä" meille ilmiö kuvaajille... niin tai näin, syntynyt tilanne piti hyödyntää.

Sytytin otsavalon ja ja etsin reittiä rantaan. Turvalliselta näytti, joten lähdin kävelemään tai oikeastaan uppoamaan sohjoon ja lumeen kohti otaksuttua vesirajaa ja sitten ei muuta kuin tavarat valmiiksi. Päätin ettei tämä ota jos ei annakaan, maisema on joka tapauksessa nätti joten otin kuvan. Silmälle ei näkynyt vielä mitään. Kuvassa takanäytöltä näkyikin yllätys, tuttu, kiilamainen valo, voihan kehveli!

Niinpä päätin odottaa hetken. Katselin tähtiä ympärilläni ja keskityin hengittämiseen ja meditoimaan sähköiskuja kasvoiltani pois. Tuuli oli yltymässä, illasta tulisi ulkoilun suhteen taas lyhyt mutta näillä eväillä niin sanotusti menin eli nautin tästä hetkestä. Mietin, että saanko etualalle soviteltua mitään ja näin jäiden kaataman penkin. Parempi se kuin ei mitään ja kuvaan se kieltämättä tuo sellaisen "hylätyn, kylmän uimarannan" - efektin.

Siinä taivastellessani itsekseni maailman menoa alkoi yllätykseksi eläinratavalo hahmottumaan silmällekin taivaalta, tosin vain vaaleana kajona. Olin ällistynyt asiasta, koska viime vuonna en onnistunut edes maaliskuussa sesongin ollessa parhaimmillaan koppaamaan sitä hukkavalon kasvun vuoksi tältä alueelta ja tässä se nyt kuitenkin taas oli. Merkillistä.

Hukkavalon kasvusta hieman; -en ymmärrä tätä ihmisten ilmasto paasausta ja jeesustelua sähkön hinnan johdosta, kun samassa lauseessa poltetaan jouluvaloista kausivaloiksi muuttuneita härpäkkeitä pihoilla hyvällä omallatunnolla, - sehän tunnetusti säästää energiaa.... ja tämä on siis satiiria jos ei joku ymmärtänyt. Herää kyssäri, eikö niitä valoja sitten viitsitä tai jakseta kerätä sieltä puskista pois joulun jälkeen? Jos jaksaa viedä, jaksaa myös tuoda, sanoi faija minulle aikoinaan, se on ollut hyvä yleis elämänohje. Mutta, kuten aina tämä on mun mielipide koska mun leipä on kiinni tuosta pimeästä. (Valitukset saa toimittaa minulle sähköpostiin kolmena kappaleena mutta minä en ehkä ignooraa niitä) ... no tämä tästä, mut pointti on se, että energiantuhlaus nykypäivänä vaan on pirun typerää ja ajattelematonta.

Särkijärveltä ajoin ihan fiiliksissä Laustille ja suureksi yllätykseksi eläinratavalo löytyi sieltäkin näkyen melkeinpä paremmin kuin Särkijärveltä, koska pihavaloja on Laustilla asuvilla tyypeillä melko minimaalisesti, vaikka valomäärä on kyllä kasvanut eli jouluvalot ovat sielläkin jätetty pensaikkoihin lintujen ihmeteltäviksi.

Tämä kuvausreissu kannatti tosiaan tehdä, koska nyt tiedän, että pystyn kuvaamaan tänä vuonna ratavalon myös hieman lähempänä kotia. Se on arvokas tieto. Bensan hinnan nousu alkaa vaikuttamaan pikkuhiljaa kuvaus reissuihin ja samalla koko elämiseen, kustannukset nousevat, tulot taasen eivät saa nousta kuten tuli jo todistettua te-keskuksen kanssa.

Mutta ettei mene narinaksi niin takaisin studioon eli pellolle, missä meinasi käydä hassusti. Lähdin "sooloilemaan" ja kävelemään traktorin jälkiä pitkin ja putosin polveani myöden uimaan.... tuli muuten kiire ylös ja kömpiä pimeydessä "kuivalle" maalle. Oli hieman ironista upota pellolla eikä siellä järvellä :p

Onneksi mitään ei sattunut ja kengät pitivät vettä. Räpiköin "rannalle" ja päätin pysyä auratulla, pitävällä osuudella kameroineni. Sääli, koska mielessä olisi ollut eräs sommittelu... noh, se jäänee sitten maaliskuulle toteutettavaksi mikäli vesi laskee ja pellolla pääsee kulkemaan.

Joka tapauksessa ilta oli menestys. Fiilis oli paljon parempi kotiin tullessa kuin lähtiessä. Tähdillä on merkillinen tapa rauhoittaa kaoottista mielialaa ja laskea stressiä. Jään helpolla märehtimään asioita, joille ei siinä hetkessä tai ehkä koskaan voi mitään. Siksi allekirjoittanut yrittää hioa sitä piirrettä persoonastaan pois, koska eläminen märehtien on äärettömän kuluttavaa eikä siinä ole järkeä, mut kausivaloja saa ja pitää aina kritisoida :D

Yritetään olla märehtimättä,

-TTT

Edit. tätä tekstiä kirjoittaessa mr. P veti hernekset ja lanttupellon nenuun ja viritti kostoksi meille ydinohjukset. Ans katsoa, kuvataanko hetken päästä taivaalla lentäviä ohjuksia. On tämä hemmetti aikamoista sekoilua tää nykyelämä. Koeta tässä sitten elää märehtimättä yhtään...