Pimeyden ytimessä

Kävimme edellispäivänä miehen kanssa Tomalla, joka on keskellä ei mitään. Kuvausalueena se on tutustumisen arvoinen, joten sovimme että seuraavalla selkeällä ilmalla lähdemme koeponnistamaan Toman tähtikirkkaan taivaan. Ja uskomatonta, mutta totta-heti natsasi ilmojen kanssa. Edellisiltana 9.11.2021 pääsimme toteuttamaan retken. Mennään!

Edessä oli kiehtova ajelu melko tuntemattomalla alueella joka kostautui jo alkumetreillä, - huomasimme onneksi ajaneemme yhden risteyksen liian pitkälle, joten seurasi pieni kunniakierros pimeällä Vaaljoella. Eipäs lähdetä liikkeelle takki auki ja henkseleitä paukutellen niin sanotusti :D

Tomaan perille päästyä tähtitaivas oli sanalla sanoen huikaiseva-, tähtipaljouden ryöpsähtäessä silmille heti alkumetreillä. 

Jätimme auton tien päässä olevalle puomille, lukitsimme ovet ja suuntasimme jalan umpipimeään, puiden ja tiheän kasvillisuuden verhoamalle kapealle tielle. Muutamaa koiran haukahdusta ja kävellessä syntynyttä kuolleiden lehtien tuottamaa kahinaa lukuuntottamatta oli rikkumattoman hiljaista ja hyvin, hyvin pimeää. 

Kävelymatka tuntui kestävän iäisyyden joten lopulta louhokseen saavuttaessa tuli mieleen sellainen seikka, ettei auto olisi ihan liki mikäli jotakin sattuisi. Se seikka mukaan lukien Petonetin tarjoilemat tuoreat havikset alueella liikkuneesta karhusta sävyttivät hieman pimeässä olemista.

Voi luoja, tämä oli varmasti yksi jännimmistä reissuista ikinä. Ja ehdottomasti yksi pimeimmistä paikoista, ihan heittämällä kärkeen, aivan pimeyden ytimessä!

Vaan linnunrataa silmin tarkasteltaessa jotakin vaan tuntui olevan edessä, näkyvyys ei ollut lännen ja etelän suuntaan ihan klaari. Ensimmäisen kuvan valmistuttua varmistui seikka, että meillä oli silmiemme eteen muodostumassa yksi upeimmista koetuista ilmahehkuista-juuri silloin, kun olemme kerrankin pimeässä paikassa pääasiallisena tarkoituksena saalistaa linnunrataa, ei hehkua... ei oikein tiedetty pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätetimme nauraa ja nauttia tilanteen saamasta muutoksesta. Eli otetaan ilolla vastaan kaikki, mikä ei ole laminaattipilveä. Oli ihan jumalattoman komeaa kuvata ilmahehku sille suositetuilla arvoilla eli ruuvata Isot aina 6400 ja antaa valotuksen olla jopa 30s. Ei onnistuisi meillä Laitilassa. Vaan tuolla saattoi antaa mennä vaan, ei palanut horisontti puhki. Nättiä :)

Yhtäkkiä hiljaisuuden leikkasi sarja murahduksia, haukahduksia ja luihin sekä ytimiin leikkaava ulahdus eri suunnalta, kuin asutus oli. Äänet olivat komentavia ja vastaavia olimme kuulleet ennenkin, nyt kyseessä eivät olleet koirat. Jännittävintä asiassa oli se, että äänet tuntuivat tulevan auton ja meidän sijaintimme välistä. Siinä kohtaa nousi kummallakin karvat pystyyn ja tarkkaavaisuus alkoi kohoamaan. Äänet lähenivät ja lähenivät kunnes loppuivat. Yhtäkkiä oli niin pimeää ja hiljaista, että sitä olisi voinut leikata veitsellä. Mieleen hiipi aavistus susista, olisivatko ne voineet kulkea jälkikasvunsa kanssa pimeässä meidän ohitsemme? Olisipa coolia jos näin olisi, ja samalla huomasimme hakeutuvamme kuvaamaan kylki kylkeen...kummallinen reaktio, kertakaikkiaan :P

Vaan takaisin ilmahehkuun-, puitteet olivat niin sanotusti kunnossa. Peilityyni vesi, eteen levittäytyvä louhosmaisema ja pimeys jota vaan riitti. Tunnelmakin oli kunnossa ja aviomieheni sanoin "ympärillämme saattaa olla laumallinen hukkia tässä pimeydessä ja me emme tiedä siitä mitään" No niinpä, mahtavaa!

Kuvasimme aikamme, jonka jälkeen oli suunnitelmissa vaihtaa paikkaa. Kävelimme jännittävän ja pimeän pätkän autolle ja joimme kahvit, joiden jälkeen otimme suunnan kohti Leinmäkeä ja vanhaa murskainta.

Vaan ennenkuin sinne asti päästiin, piti pysähtyä Vapon entisen turpeenottamon kohdalla katsomaan hieman maisemia ja herranjestas minkä kokoinen alue meillä on täällä nykyään kuvauskäytössä. Näkyy muuten jatkossa matalatkin reposet, ellei kukaan tule hätistämään kuvaajia pois alueelta. Otin parit testikuvat ko.alueelta, valosaastetta on, mutta todella vähänlaisesti. Ilmahehku varasti shown tälläkin stopilla. Ja se ihana hiljaisuus, voihan nenä että meilläpäin on paljon taustähälyä, sen ymmärtää vasta päästyään näin syrjäiseen paikkaan.

Hyvillä mielin totesimme, että nyt löytyi jälleen hätävara-kuvauspaikka reposille, niitä ei ole koskaan liikaa. Vilkaisin vielä repomittareita- hieman kohollaan olevaa aktiviteettia oli havaittavissa ja päätin silmäillä tilannetta välillä, voitaisiin siis jatkaa hyvällä omallatunnolla kohti murskainta.

Seuraavan kohteen hakemiseen meni hieman aikaa. Ja jälleen tuli todettua, että ilmahehku taitaa varastaa shown. Siis voi pyhä jysäys sentään, kylläpä nyt hemmotellaan. Könyttiin aikamme sommittelemassa murskan ympärillä kunnes oli niin helkkarin kylmää ja kosteaa (-7), että oli viisasta luovuttaa hetkeksi, koska kasvojeni iho kävi jäätymään. (olen joutunut tinkimään paljon viime aikoina juuri ulkoilusta, viima, kylmyys ja kosteus altistaa kolmoishermokivulle) Päätettiin kunnioittaa allekirjoittanutta vaanivaa Herra Hermokipua ja lopetella siltä erää kuvaamiset ja lähteä kotiin sulamaan repomittareiden ollessa edelleen keskiarvoa.

Huruteltiin oikein todella tyytyväisin mielin kotiin. Ja lisävalot tienasivat itsensä takaisin, eipä ole aiemmin peura näkynyt noin pitkän matkan päästä. Kyllä valoteho auton keulalla tuo turvallisuutta pimeässä liikuttaessa.

Kotiin päästyäni riisuin toppavaatteet mytyksi lattialle ja silmissä siinsi ihanan lämmin sänky, kunnes avasin pädiltä revontuliseurannan eli virmaliseedin sekä Porin reaaliaikaisen all sky- kameran ja todellisuus iski tajuntaan :D Mitä ihmettä ulkona on tekeillä? 

Siinä Porin karhunvartijoitten all sky-kameraa livenä seuratessa revontulikaari sai samassa seuraansa sykkivän läikän alhaalla lännen puolelle. Ei helkkarin perhanan perseensuti, nyt vaatteet päälle, kamera mukaan ja kipinkapin ulos, on jotakin outoa näkyvissä....Ei hemmetti, nuo ovat jonkinlaisia sykkiviä revontulia! Tiheydet olivat kohollaan eli opitusti, olisi SAR - mahdollisuus!! Seurasi hervottoman nopea pukeutuminen, miehen jäädessä kyydistä ihan vapaaehtoisesti joten säntäsin itsekseni matkaan.

Ajoin ensin jalka suorana vakkari kytispaikkaan. Ei -kele, nyt jotakin muuta maisemaa. Käänsin auton takaisin kotia kohti ja koska sumu loisti poissaolollaan meidän kylän laitamilla, niin jäin kuvaamaan kotikylää halkovalle sillalle, jossa näkyvyys joka suuntaan oli mainio. Ilmahehku alkoi olemaan todella pysäyttävän näköinen, samaten revontulikaaren tai oikeastaan meille se näkyi harsona, jonka yläreunaan muodostui sykkiviä, irtonaisia laikkuja. Siis mitä nuo ovat?

Räpsin kuvia vimmatusti. Silmäkulmassa idän suunnalla putosi majesteetillinen tulipallo alas taivaalta jättäen peräänsä savuvanaa samalla, kun ohitti suuren, lähes zeniitissä olevan sykkivän revontuli läikän... SIIS ohitti minkä? Nostin katseeni...mitä ihmettä, zeniitissä sykki valtavan kokoinen, vihreän sumea revontuli läiskä. Apua, nyt kamera siihen suuntaan äkkiä, lopu jo edellinen valotus, lopu hoin pimeässä. Kameran aiempi 30s valotus ilmahehkun suuntaan kesti päättyä tuskaisen kauan. Suuntasin kameran heti edellisen valotuksen loputtua zeniittiin, heitin asetukset hatusta "herran haltuun" ja annoin kameran hoitaa loput. Ehdin ottamaan kolme kuvaa tuosta oudosta sykkivästä vihreästä hötöstä ennen sen häviämistä.  

(Höttö muuten piti sisällään pätkää Sar-kaarta! Se selvisi myöhemmin kuvaa kehittäessä lightroomissa- voidaan siis sanoa, että ilta oli täydellinen lottovoitto!!)

Reposarvot eivät olleet ihan tajunnan räjäyttävät, vain tiheys oli enemmän kohollaan (16). Bz oli negalla, nopeuden ollessa vajaan 400 ja kp-lukeman näyttäessä kakkosta joka on varmasti lähellä noin muuten, miinus tosin läikän sijainti joka oli pääni yläpuolella eli kp-5 lukemissa. Sykkivän reposhötön hävittyä pään yläpuolelta oli edelleen jäljellä matalalla horisontissa erikoinen revontuliharso sekä huikean näyttävä punertava ilmahehku. Lopulta kamera veti jäähän ja kellon tullessa kaksi alkoi lämmin sänky-visio houkuttelemaan niin ylivoimaisen paljon, että lopetin havainnoinnin hyvällä omallatunnolla. Komeaakin komeampi yö, jonka avulla selvitään taas huonot ilmat. Tuli kaikenlisäksi käytyä pimeyden ytimessä, keskellä ei-yhtikäs-mitään.  

Arvoin hetken tekstiin liittyvän kuvan kohdalla ja päädyin siihen, että reissu oli niin vahvasti Vaaljoki-painotteinen, että blogin molemmat kuvat ovat sieltä. Blogin kuvissa juhlitaan ilmahehkulla ja päättymättömällä pimeydellä Vaaljoella-revontuli kuvat löytyvät myöhemmin kuvagalleriasta kohdasta "revontulet" ja maisematähtikuviin tulee myöhemmin myös lisäystä.