Salamointia lokakuussa
Salamointia lokakuussa
16.10.2022 ukkonen lopulta hieman yllätti voimakkuudeltaan. Oli luvattu salamointia, johon suhtauduin aavistuksen skeptisesti, joten keitin kaffit ja päätin mennä "ihan vaan ulos", jos nyt kerran tai kaksi välähtää niin hyvä on. Kasvihuoneesta tai laavulta olisi passelit näkymät. Pääsin ulko-ovelle kun jyrisi ensimmäisen kerran. Perään seurasi heti toinen murina. Jaaha, että tällainen meininki heti alkuun!
Oltiin länttämäässä aviomiehen kanssa takalistojamme penkkiin, kun lännessä merellä välähti kaatosaateen läpi oikein kunnolla. Ei tarvinnut kysyä, mennäänkö, kun singottiin yhtenä ryppäänä kohti autoa ja tien päälle Juoksin hakemaan sisältä talosta kameran ja jalustan ja hyppäsin autoon Rikun perässä.
Aloitimme koko operaation tyylipuhtaasti uppoamalla focuksen kanssa untamalassa peltoon. Osimoilleen homma meni näin: ajoimme kohti hyvää peltoaukeaa ja tarkkailimme Turun puolen soluja, jotka välkkyivät välillä. Parkkeerasimme tuttuun liittymään. Siinä kohdassa kaikki oli ok, vettä tuli tosin taivaan täydeltä mutta pelto oli ihan pitävä. Teimme parkeissa ollessa suunnitelman, eli lähtisimme kotiin laittamaan kahvia ja valmistautumaan kierros nro kakkoseen. Turun suunnan välke oli nättiä, samoin Porin, mutta monta kilometriä sade seinämää salaman ja kuvaajan välillä ei auta valokuvauksessa. Ei auttanut kuin odotella myräkkä nro kakkosen rantautumista. Ja tässä kaikessa ei siis kulunut kuin muutamia minuutteja ja siitä huolimatta pelto ehti tulvimaan ja viemään renkailta lopun pidon..
Seuraava askel oli auto käyntiin, pakki päälle, mitään ei tapahdu ja auto ei liiku joten todetaan yhteen ääneen: "Jumissa ollaan.". Menimme ulos kaatosateeseen todetaksemme uudestaan "me muuten ollaan tosiaan jumissa". Sitten oli aika vetää-työntää-heijata-rukoilla-toivoa-työntää autoa.
Saatiin lopulta auto taiottua takaisin pitävälle tielle julmalla yhteispelillä, kylätien mudan-sepelin remiksauksella ja yhdellä kappaleella makuualustaa. Rip makuualusta, muuten. Kokonaisvaltaisen kuraisessa pellossa puljaamisen jälkeen ei ollut just muuta vaihtoehtoa, kuin suunnata kotiin vaihtamaan vaatteet. Nyt ei kyllä anneta periksi! Keitimme kahvit mukaan, pyyhimme enimmät kurat kasvoilta, lyötiin lämmintä päälle ja lähdimme ottamaan vastaan ehtaa 2.myrskyä joka salamoi jopa paremmin kuin muutama 2020 vuonna kesällä ollut yöukkonen.
Päästiin vakkari ladolle ja vahingosta viisastuneena käveltiin katsomaan missä kunnossa tie on ja päätettiin uskaltaa ajaa auto sisään halliin, jotta ainakin voidaan seurata ukkosta niin, että mies pääsee lepäämään, jos tulee tarvetta, toipilas kun on edelleen. Ei tarvinnut kauaa seistä kun etelän puolella oleva solu intoutui salamoimaan ja yksi väläys jäi jopa kennolle, voi sitä tuuletuksen määrää!
Ilmeisesti meillä vieraili taivaalla myös alasinryömiäinen, ihan myrskyn lopulla koillisen-kaakon sadealue meni kartoilla pinkiksi ja saimme nähdä jännittävän kokoisen, pitkän salaman jonka etenemisen pilven reunassa näki hienosti silmällä. Se eteni strobovalomaisesti sykkien, eikä me edes nähty sitä koko mitalta, niin valtavan pitkä se oli kulkiessaan koillisesta etelään pitkin pilven sivua. Oli mikä oli, mutta näyttävä se oli!
Yhdentoista aikaan satoi niin kaatamalla, että vetäydyttiin kotio, salamointi hyytyi mukavan pari tuntisen jälkeen ja peltotie oli kuin olisi ajanut purossa, niin paljon joka puolella tulvi. Itse tuuli iski onneksi vasta, kun olimme jo kotona ja yöllä tuli herättyä parikin kertaa "mahtaako meillä olla vielä katto aamulla" ajatuksiin kun joka puolella rymisi ja ryskyi.
Pyykkikone muuten käynnistyi seuraavana aamuna.Ja ne meidän kengät...voihan nenä mikä muta määrä.... Josko silloista habitusta olisi pitänyt kuvailla, niin me sekä auto näytimme karanneen suopotkupallon mm-finaalista.
Tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen kävin autolla ja avasin takakontin hakeakseni samantien hieman puhdistusainetta ja seuraavat pari tuntia sujuivat rattoisasti kuuratessa kuraa auton SISÄPUOLELTA. Miten ihmeessä tämä on edes mahdollista? Ainut selitys oli, että siinä hässäkässä, kun jumimme liittymässä ja kävin hakemassa takapaksista makuualustan, en ollut saanut takakopan kantta menemään kunnolla kiinni ja peruutusvaiheessa se rapa vähän lensi...
Näin ollen oltiin onnistuttu adoptoimaan meille pala aitoa, Untamalan peltoa. On tää myrskybongaus vaan vekkuli laji!
Seuraavana päivänä hankin kiltisti uudet renkaat MD-Comprexilta. Ei yhtään vastaavaa seikkailua enää, kiitos.
ps. Illalla jatkuu työpäivä, näyttäisi tulevan revontulikytis, parhaimmillaan lupailee G2 paukutusta. Kaiken tämän päälle pitäisi opiskella uusin revontulimuoto nimeltä RAGDA. Kyllä, luitte oikein. Suomalaiset ovat onnistuneet löytämään uuden revontulimuodon eli Dyyneille tuli jatkoa Ragdalla ja Ragdan taustajoukoissa haahuili mm.allekirjoittanut. Ragdasta lisää blogissa myöhemmin, pitää editoida eräs vanha havainto ja sisäistää itse ilmiö ensin kunnolla. Ragdasta tulee myöhemmin myös tietopaketti meidän FB Etelä-suomen ilmiökyttääjiin suoraan ilmiön äidiltä eli Taivaanvahdin Emmalta. Sitäkin odotellessa toivotaan kirkkaita Ragdan kirjomia taivaita!
-TTT