Silkkaa zeniä
22.9.2022 hektisen sienestys päivän päätteeksi hyppäsin illalla autoon ja hurautin kiirettä karkuun Pyhärantaan. Tarkoitus olisi harjoitella linnunradan sommittelua kaikessa rauhassa ja oleilla hetki öisessä luonnossa.
Ajomatkalla sankka sumu teki seuraa aina Laitilan rajalle saakka. Pienellä jännityksellä jatkoin matkaa, missähän sen raja kulkee, - jos kulkee. Onnekseni sumuton alue alkoi pian Pyhärannan kyltin jälkeen.
Päästessäni perille kävi selväksi, ettei taivas tulisi olemaan ihan selkeä ja iltaan kuuluisi vaihteleva pilvisyys, mutta linnunrata näkyi kaikesta huolimatta. Pilvet hieman toivat lisänsä kuviin, kauniit virgat kirjoivat öistä tähtitaivasta. Jos pilvet sopivat joskus kuviin, nyt ne sen tekivät.
Ajatusmaailmassani on sellainen pieni juttu, että pitää yrittää kääntää syntyneet tilanteet aina voitoksi, niinpä kuvasin hetken intensiivisesti cirruksia ja linnunrataa niistä kuvakulmista, mitä olin ajatellut ja tunti mennä liihotti ohitse huomaamatta. Lopussa Jupiter loisti niin kauniisti taivaalla, että kiipesin kallion korkeimmalle kohdalle ottamaan siitä kuvaa, se suorastaan varasti koko shown iskiessään silmää cirruksien välistä.
Saatuani mieleiseni kuvat otettua istuin kalliolle katsomaan tähtiä ja nauttimaan mukaan tekemiäni eväitä. Kaivoin esiin Ursan tähtikartan ja tunnistin tukun muita planeettoja, jotka nousivat pikkuhiljaa Jupiterin seuraksi. Välillä taivaalla vilahti pieniä tähdenlentoja ilman ollessa tyyni ja todella pimeä. Oli ihan mahtavaa istua taivasalla, nauttia ja hengittää rauhaa, hiljaisuutta ja tähtiä. Tällainen reissu on ollut pocket listillä jo kauan, aina pienen iäisyyden. Loppukesä ja syksy ovat olleet täynnä luonnonilmiö-actionia ja täytyy sanoa, että on pitänyt kiirettä. Mutta nyt tänä yönä asiat olivat toisin. Ei aina reissut voi olla hetktistä heiluntaa vaan joskus saa myös hengata hetkessä ja vain olla sekä nauttia. Allani kallio oli vieläkin lämmin aurinkoisen päivän jäljiltä, ympäristössä oli hiljaista ja täytyy sanoa, että ainakin sielu lepäsi. Annoin ajatuksen käyskennellä täysin vapaana ja se kuulkaas teki äärettömän hyvää. Kokeilkaas! En muista koska olisivat olleet ajatukset niin balanssissa kun pois lähtiessäni, olotila oli pitkästä aikaa silkkaa zeniä.
Saavutettu zen-olotila karisi vähän kotimatkalla, koska eläimiä oli ihan juupelisti liikkeellä ja ne pitivät hyvin hereillä koko paluumatkan. Ensin ajovaloihin lyllersi supikoira, jonka tien ylitys oli epätoivoisen näköistä, se on kuin maksamakkaran pötkylä jolle on annettu lyhyet jalat, ihan liian lyhyet kroppaan nähden. Seuraavaksi ajovaloihin poukki peura jonka onneksi näin ajoissa. Jälleen siunasin Tuo-jon varaosaliikkeestä Laitilasta ostettua led baria. Valovoima on ylivoimaa, niin autossa kuin objektiivissakin. En päässyt montaakaan kilometriä, kun seuraava supikoira lyllersi valoihin, mietin että kylläpä niitä nyt on. Melkein kotosalla yhytin vielä kolme kaurista joilla oli kokoontumisajot keskellä tietä, ja tuosta asetelmasta tuli väkisinkin mieleen Utsjoen rauhalliset porot. Ilman mitään kiirettä kaurisperhe lontosteli auton edestä pois. On tämä öinen maailma vaan ihan omanlaisensa kulkea ja sellaista matkan teko oli tällä kertaa. Ensi viikolla alkaa taas uudet kujeet.
Hox!! Viime yönä on muuten olleet reposissa ainakin idän puolen kaaressa dyynit, laittakaahan ihmiset haviksia Taivaanvahtiin asap! Tulet on näkyneet parhaiten Oulun korkeudella.
Jatketaan kytistelyä ja toivotaan kirkkaita, pimeitä taivaita!
-TTT (se iänikuinen Dyynitiimin arkiston täti)