Suden hetki
Muutama yö taaksepäin oli povattu revontulia puolen yön maihin. Sieltä ne tulivatkin, tykittivät hetken täydeltä laidalta ja ottivat yötaivaan haltuun vielä kerran.
Ajoin naapurin pellolle kytikseen puolenyön jälkeen. Joka puolella kuuli konserttia, lintujen äänet hallitsivat maailmaa kilvan tähtien kera. Ja toden totta, alhaalla horisontissa köllötti matalalla revontulikaari. Se nousi hämäränkaaresta selkeästi erilleen.
Odottelin hetken ja revontulikaari alkoi nousemaan ja vahvistumaan. Vilkaisin kännykkää, alle vartti ja pitäisi kaiken järjen mukaan lähteä pientä näytelmää. Kaaren selkeä eläminen ja paikalliset kirkastumat kertoivat samaa. Taas kului muutama minuutti. Säädin kameran asetuksia, lisäsin langattoman laukaisimen ja suoristin jalustaa. Ongelmana oli kiukkuiset tuulenpuuskat joita syntyi edelleen tyhjästä. Ne sain ratkottua siirtymällä lähemmäs penkereen vallia hieman taas tosin etualan kustannuksella.
Samassa kaareen syttyi säde, se tekee sittenkin näytöksen. Kaari nousi katsellessa ylemmäs, aina kp 4 korkeudelle, jonka jälkeen siihen alkoi hahmottumaan tuplakaari ja hyvin korkeita punaisia säteitä ja pilareita. Herttinen! Ja siitä sitten lähti näytös käyntiin. Seuraava puoli tuntia olikin täynnä äksöniä, nämä reposet olivat energisen vilkkaita.
Suden hetkellä eli kolmen maissa reposet ja kuvaaja hyytyivät lähes yhtä aikaa. Silmät luppasivat ja oli pakko luovuttaa joten lähdin autolle reposten häivyttyä. Autolla pompin hetken ylös-alas ennen kotiin lähtöä poistaakseni väsymystä. Sitten lähdin ajamaan hissukseen kotiin.
Ajatukset olivat vielä revontulien lännen puolen kaaren punertavassa osiossa kun auton valoihin ilmaantui eläin. Hiljensin vaistomaisesti samalla miettien "kenellä on noin juttaan iso koira irti keskellä yötä". Pysäytin auton ja ei helkkari, siinähän jolkotteli susi, varsin suurikokoinen lajinsa edustaja. Tyrmistys ja epäusko vallitsivat. Jotenkin sijaintiani ajatellen odotin näkeväni tutun kauriin tai peuran. Muistan nipistäneeni itseäni kädestä - olen siis edelleen hereillä. (Vähän sama homma kävi pari vuotta sitten villisian kanssa, ei oikein meinannut uskoa silmiään.)
Tuijotin mykkänä eläintä, joka oli ihan hirvittävän kookas. Miksi hitossa niitä kuvittelee mielessään pienemmiksi? Joka tapauksessa komea näky. Kännykkä oli luonnollisesti jumissa vasemmassa housuntaskussa, tosin kädet kyllä tärisi niin juupelisti että oli tuhoon tuomittu yritys kaivaa luuria esille.
Susi ylitti ylväästi tien autoni keulan edestä noin kymmenen metrin päästä. Nyt oli kyllä reissujen reissu, eihän tälläistä voi tapahtua, vaan näinhän niitä havaintoja yleensä tulee, joko susi näkyy riistakamerassa tai justiin ylittäessään tietä. Kaukaisia näköhaviksia olen susista tehnyt ennenkin, mutta tämä oli lähellä. Eläin katosi pimeyteen Laustin puolelle.
Huh, olipas elämys eikä muuten enää väsyttänyt! Onnesta rutussa ajoin kotiin. Teki mieli herättää aviomies "arvaamitänäinarvaamitänäin" joten tyydyin laittamaan viestin kännyyn, näkeepä sen sitten herättyään... en muuten saanut millään heti unta, reposet ja susi pyörivät mielessäni.
Oli kyllä öiden yö!
Lomalle jäänti ja sen toitottaminen suureen ääneen osoittautui varsin strategiseksi vedoksi ja saatiin vielä yhdet reposet (tää oli ystäväni humoristisen taikauskoinen tulkinta sattuneesta). No heh. Kun olisikin noin.
En ole taikauskoinen, mutta nyt äkkiä lomalle takaisin....Se on morjens ja palataan!
-TTT