Tykkylunta ja tähtiä

Illalla 28.12.2022 näytti hetkeksi selkenevää säätä, ja koska maisemat olivat edelleen sanalla sanoen hulppeat, päätin vyöttää kupeeni ja ajaa Pyhärantaan katsomaan, saisinko autoa parkkeerattua lähelle kuvauspaikkaa. Perille päästyä aloitin lapiohommilla, liittymä oli kohtuu ummessa. Heiluttelin lapiota hetken ja ajoin Focuksen parkkiin postimerkin kokoiseen tilaan.

Heitin kameralaukun selkääni ja lähdin kahlaamaan upottavassa lumessa, jota oli puoleen sääreen asti. Kun pääsin metsän suojasta pois, huomasin pilvien ottaneen taivaan haltuun. Hetken aikaa mietin, että "tjaa, oliko tää nyt tässä", tsekkasin pilvikartan joka näytti päivittyneen umpitukkoon, käännyin ympäri ja lähdin tekemään Focukselle kunnollisen parkkipaikan-kiire ainakin loppui tähän. Pilvet olivat kyllä mallia "vielä voi kirkastua" eli rakoja siellä täällä pilvien välissä, joten huhkin hetken lapion varressa, puoli tuntia vierähti siinä heiluessa ja lopulta parkkitilaa oli hurumykky. Lieväksi hämmästykseksi tähdet ja Kuun sirppi näkyivät taas, joten hetken huilaamisen jälkeen nakkasin kamerarepun uudelleen selkään ja suunnistin entisiä jälkiäni pitkin takaisin. Ajattelin, ettei tämä reissu ota jos ei anakaan ja ainakin on tullut liikuntaa.

Siinä kävellessä taivas repeytyi yllättäin linnunradan puolelta taas auki ja otin suunnan kohti metsään vievää polkua, tykkylumiset puut ja linnunrata huusivat tulla ikuistetuksi. Puiden varjot venyivät tummansinisinä valkealle pohjalle nostaen ympäristön kontrastia äärimmilleen. Ja joka puolella kimmelsi, helkkyi ja välkkyi. Sukelsin puiden luomaan tunneliin, puiden oksat roikkuivat luokilla polun yläpuolella. Kulkiessani puiden alta jään peittämät oksat helähtivät kuin tuhannet tiu'ut ja sävelsivät matkan tekoani ropsien välillä lunta niskaan. Ensimmäisen kunnon lumipesun jälkeen vedin huput tiukemmin päälleni, kylmä lumi tuntui polttavalta kaulan alueen kolmoishermolla.

Linnunrata näkyi yllättävän hyvin, vaikka Kuu oli 30%. Kuun puolella lipui jonkin verran pilviä ja sumua viemässä sen kirkkautta pois, ne tosin auttoivat linnunrataa näkymään aavistuksen paremmin. Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa, teki mieli rynnistää pitkin lumisia lakeuksia paikasta toiseen ja antaa kameran laulaa ja hihkua riemusta, mutta haluaisin selvitä mahdollisimman vähillä jäljillä, niinpä etenin kerrankin melko suunnitelmallisesti paikasta a paikkaan b. Huikea suoritus näin jälkikäteen arvioituna, miten ihmeessä sain maltettua mieleni...!

Puolitoista tuntia sujui kuin siivillä. Vaihdoin välillä paikkaa, kuun valossa oli upeaa kulkea ja lumi pehmensi etenkin siinä tunnelissa kulkien kaikki ympäristön äänet. Vierestäni nimittäin ampaisi liikkeelle hirvi tai peura ja kuulin ryminän ja ryskeen vasta viime tingassa,- täyshuppujen kanssa kuulo on käytännössä kokonaan pois pelistä. Kun onnistuin lopulta tasaamaan hetkellisesti huisin vitsin nevadaan karanneen sykkeeni, niin lähdin etenemään polulla. Alusta oli jälleen liukas ja kiitin nastakenkien olemassaoloa, kallioilla ei tee mieli kaatuilla talvella. Varoen sai liikkua ja ihan metsään en enää jaksanut kahlata, persjalkainen kun olen ja lunta oli melko reilusti. Huomasin reissun loppuvaiheessa louhoksen lävitse kulkevat jäljet jotka näyttivät ihmisen jäljiltä, mutta olivat hieman oudot ja kulkivat niin karmeasta paikasta, että ajatuksen laitamille jäi jotain häiritsemään. Jokin jäljissä toi mieleen ihmisen paljaan jalan, mutta ajatus karkasi taas jonnekin, kun keskityin kuvaamiseen,-sumu oli lopulta saapumassa.

Lopulta oli kaikki jäässä kameraa myöden, kuvaajakin sinersi joten oli aika kahlata viimeisillä voimilla autolle ja lähteä lämmittämään saunaa kohtuu hyvällä omallatunnolla, kun vanhaa sähkösoppariakin on vielä jäljellä.

Kotimatkalla hämmästyin erittäin suuresti. Jo lähtiessä Laitila oli ollut täydellisen sumussa, samoin Untamala ja jopa Pyhärannan puolikin kappaleen matkaa, mutta Varhokylän Siperian puoli oli ollut kirkas paitsi ihan lopussa. Itse asiassa koko kotimatka tuli ajettua sumuvalot päällä. Miten ihmeessä Siperian alue tekee tämän kerta toisensa jälkeen? Nytkin taivas oli käytännössä 1,5h auki linnunradan suuntaan. On kyllä ihmeellinen paikka, tämä on nyt tullut todettua kerta toisensa jälkeen.

Kotona saunassa tajusin, että mikä louhoksella olevissa jäljissä jäi häiritsemään. Ne näyttivät erehdyttävästi ihmisen jäljiltä kuitenkaan olematta sitä eli ainut vastaus jälkien jättäjiksi olisi karhu. Olen nähnyt karhun jäljet edellisen kerran Lapissa ja sitä ennen Laitilan Puntarin alueella joskus 2000-luvulla. Nähdyt jäljet olivat hämmästyttävän samankaltaiset, vaan sotkuiset tulkita päälle sataneen lumen vuoksi, etenkin kun niitä ei tullut jäätyä ajatuksella katsomaan. Alueella ei ollut mitään vihiä siitä, että siellä olisi ihminen liikkunut ja jäljet kulkivat niin vaikeakulkuista kautta liukkaan kallion päältä, että sekin jäi mietityttämään. Jäin pohtimaan mahdollisuutta, että suuret metsähakkuut Pyhärannan puolella, -jotka olivat siis yölläkin käynnissä, olisivat häätäneet mahdollisesti karhun ylös talviuniltaan. Mene ja tiedä sitten, jäljissä oli lunta ja en tarkastellut niitä kovin tarkasti, koska keskittyminen oli ihan muualla. Erikoista joka tapauksessa. Tai sitten meillä on taas seuraavaksi riesoina naftavarkaita.

Sen verran jäljet jäivät mietityttämään, että viestittelin seuraavana päivänä ystäväni Tapion kanssa. Päädyimme siihen, että täytyy varmaan mennä seuraavan kerran alueelle kuvaamaan vähän isommalla porukalla- ei se oletettu nallukka meitä kaikkia kerralla kiinni saa...eihän?

Joulun tähtikuviin pääset tästä 

-TTT