Uhka vai mahdollisuus
13.7.2021 illan ollessa kaunis, tuuleton ja ennenkaikkea selkeä päätin lähteä toteuttamaan ihtiäni eli kuvaamaan. Mielessäni oli muutama erilainen sommittelu. Kellon lyödessä puoltayötä ilmaantuivat ensimmäiset yöpilvivyöt näkyville ja allekirjoittanut starttasi liikkeelle kohti idyllistä Untamalan kylää ihan jäätävällä fiiliksellä.
Tästä yöstä tulee kivaa settiä jaettavaksi! Matkoihin meni muutama minuutti ja saavuin Untamalaan juuri, kun yöpilvet lähtivät kirkastumaan. Sommittelin ensin muutaman ruudun Untamalan kirkosta ja rististä ulkopuolella. Kirkolta siirryin rauhassa kohti maaseutua koukaten kasitien yritystorin kautta ja lopulta pääsin lempi ladolleni.
Ilta sujui ihanan rauhaisissa tunnelmissa, kuvauspaikkoja letkeästi vaihdellen. Oli aivan hiljaista, eli auton pystyi jättämään miltein lennossa parkkiin enkä näin ollen ollut (kerrankin) kenenkään jaloissa. Satojen sirkkojen siritys kuulosti luonnottoman kovalle, koska joka puolella oli muuten ihan hiljaista ja tämä sai aikaiseksi sen, että ajatus sekä ideat virtasivat pitkästä aikaa tasaisesti. Kesäyö tuoksui tuhansille kasveille ja kukille, kypsyvälle viljalle ja loputtomalle seikkailulle. Laskeskelin aukkoja ja valotusaikoja, etsin kohinatonta lopputulosta kuviin. Miten kuvaaminen voi pitkästä aikaa tuntua näin helpolle?
Kauhukseni näin seuraavaksi kauempana pelloille nousevan sumun. Jaa-, mahtaakohan hommat loppua ennen aikojaan. Joudunko lähtemään kotiin kesken luovan hetken? Sitten mietin asiaa uudestaan. Entä jos tuo horisontissa siintävä pellon saareke sijoittuisi kauniisti sumun keskelle? Siitä se ajatus sitten läksi ja sitten lähdin minäkin.Yleensä tapahtuu niin päin, että ajan poispäin sumusta, - en sitä kohti. Sukelsin focuksen kanssa keskelle sumua, parkkeerasin mahdollisimman penkalle ja syöksähdin ojanpenkalle sommittelemaan. Maisema oli ihan sanoinkuvaamattoman kaunis.
Tällä kertaa sumu kokeilu kannatti, ehdin saamaan kymmenisen eri valotuksilla olevaa ruutua, koko tienoo katosi nopsasti vain muutama minuutti kuvien oton jälkeen. Pian sumun noustua myös nousevan auringon valo alkoi hajottamaan yöpilvi näytelmää, joten oli yrittää hipsiä unten maille. Jätin sirkat sirittämään ja aamun vaalenemaan ja starttasin kohti kotia väsyneenä, mutta onnellisena ja löysin itseni pysähtyneenä parinsadan metrin päästä onnesta ymmyrkäisenä, koska yöpilvet kirkastuivat vielä kerran ja kuvausaikaa oli jäljellä ainakin vielä viisi minuuttia ennen auringonnousua ja kun tieltä löytyi sumuton kohta kuvata ja maisemakin oli kohdallaan niin mikäs siinä, nukkumaan ehtii myöhemminkin...
Nämä kesäyöt ovat itselleni luovuuden polttoainetta eikä niiltä malttaisi palata millään kotiin nukkumaan, niin kivaa kuin sekin on...
Yöstä jäi päällimmäisenä mieleen yöpilvien joukossa esiintyneet punaiset kuidut ilmeisesti auringon kulmalla oli jotakin tekemistä pilvien värin kanssa. Ja se ihana kiirettömyys, joka leimasi illan olemisen.
Kesän yöpilviä