Kauhun tasapaino

Kaverini taannoin tenttasi, olenko kirjoittanut miten pitkään. No olen, tunnustan! Vaan miten kaikki alkoi ja eteni, kaivoin muistojani oikein kunnolla ja lopputulema on toivonmukaan melko looginen kertomus tapahtumista niin hyvin, kuin ne muistan. 

Tässä kohtaa tekstiä tosi järjettömän iso kiitos pitkäaikaiselle oikolukijalle Suuren Kirkon suuntaan, joilla on itsellä etenkin geologinen puoli mainiosti hallussa ja joka kannustaa haastamaan itseäni mitä merkillisimpien asioiden parissa. I salute you! Hyviin ystäviini lukeutuu onneksi myös tietokirjailija sekä sekalainen revohka kolumnisteja, ja ne eivät ole tässä kohtaa yhtään huono asia! Teitä taustalla vaikuttajia muodossa tai toisessa on siis muutama, kun mukaanlukien myös lukijat :D On aina huojentavaa omata ystävinään ihmisiä, joita voi tarpeen tullen nykiä hihasta... Ja kyllä, minkään sirkuksen pyörittämiseen ei riitä yksi ihminen!

Ja uskokaa pois, vieläkin huojentavampaa on nähdä, että kotisivujen kävijämäärä hilautuu jatkuvasti ylöspäin. Sitä tuntee olevansa menossa aika ookoo huudeilla ja oikeaan suuntaan.

Tekstini ovat aina jotenkin omansa näköisiä ja välillä saattaa jokin näkymä olla sen päiväistä Pike-Suomea ettei mitään määrää, vaan eipä ole sekään haitannut tahtia. Vasta viime aikoina olen panostanut kielelliseen ulkoasuun ja muutamaan kirjoitustekniseen asiaan enemmän. Sitä huomaa haluavansa parantaa omaa ulosantia. Zeniitinkin aikana tuli kirjoitettua, mutta.... monasti kävi niin, että määrä korvasi liian innokkaana laadun tai sitten tarina oli typistetty liikaa muiden toimesta neuvottelematta asiasta jolloin asiayhteys saattoi päästä katoamaan tai meni oudoksi.

Mulla on käynyt flaksi alusta alkaen jos miettii ylipäänsä aiheita "äidinkieli ja kirjoittaminen". Yläasteella äidinkielen ope oli vanhin ja kokenein Harjavallan yläasteen henkilökunnasta ja lisäksi äitini oli äidinkielen opettaja (ristinsä kullakin sanoisi tähän mutsi tähän hirtehisesti) joten on kai luonnollista, että mun elämään on kuulunut aina kirjoittaminen eli jonkinasteinen sisällön tuottaminen tekstitse. Nuoruuden tuskakin on tullut purettua monta kertaa paperille ja hyvä niin.

Muistan usein äidin korjaamassa ainekirjoituksia keittiön pöydän ääressä, istuimme vastakkain hiljaisuuden vallitessa , tein yleensä samalla läksyjä. Äiti saattoi esittää muina opettajina kysymyksen korjattavana olevan aineen oikeinkirjoitus asusta ja sanajärjestyksestä. Usein tyytyväisenä vastaukseeni hän kysyi vielä, minne laittaisin tekstissä kappalejaon. Mietin hetken ja vastasin. Oikein meni tällä kertaa. Korjattavissa oleviin aineisiin viuhui punakynällä merkintöjä tai sitten ei. Olin tuolloin toisella luokalla :)

Voisi sanoa, että äitini antoi eväät pukea havainnot ja tapahtumat sanoiksi ja kertomuksiksi, tehdä niistä lukijaa viihdyttävä (tai kolumnissa ehkä kiihdyttävä) kokonaisuus ja isäni taas opetti havainnoimaan sekä tunnistamaan erilaisia ilmiöitä ja tarkkailemaan säätä, joka ilmiöt tuo matkassaan. Kiitos vanhemmat! Krediitit jakautuvat täysin tasapuolisesti.

Muistankin poimineeni ko.punakynän käteeni varsin varhaisessa vaiheessa elämääni ja katsoneeni tyhjästä hillopurkista mallia ja sitten vaan kirjoittanut matkien ruutupaperille (jota luonnollisesti notkui ympäri huushollia kun huomioi mutsin ammatin) "dronningholm mansikkahillo" ja nimenomaan punaisella värillä. Värillähän ei ole väliä, kunhan se on punaista...vai mitä? 

Opin kuulemma kirjoittamaan n. viiden- kuuden ikäisenä, joka tapauksessa ennen kouluun menoa ja olin alkanut pitämään heti päiväkirjaa. Nyt seuraa hauska fakta... Ensimmäinen havainto kertomukseni päiväkirjassa lapissa koetuista punaisista revontulista on siis rapian 40 vuoden takaa... Että silloin jo oli puettava nähty ihanuus sanoiksi. Lapsen sanavaraston turvin, tosin.

Äiti huudahtaisi tähän väliin ehkä jotakin tämänsuuntaista "No mutta mietitäämpä hieman mistä tämä kaikki lähti! Lapsiraukka sai kotona 24/7 täysilaidallisen äidinkieltä, mitä muuta voimme odottaa, kuin että hänestä tulisi freelancer- kirjoittaja tai kolumnisti..." No joo, ehkä mulle on annettu hieman erikoisemmat eväät elämään.

Mä olen pitänyt suurimman osan elämästäni päiväkirjaa, kirjoittanut aina lehtijuttuja eri asioista eri tahoille, kirjoittanut sinne ja tänne ja tuonne alkaen kivistä ja mineraaleista seikkailu kertomuksiin, kannanottoihin, yleisönosastoihin ja viime aikoina pitänyt myös tätä blogia, jossa yhdistyvät seikkailukertomukset kuvineen eri ilmiöistä ja välillä tulee hieman maristuakin. Eivätkä lukijat ole silti karanneet. Pääasia on ollut kynän tai näppiksen tauoton savuaminen muodossa tai toisessa.

On syntynyt pidempää kertomusta, lyhyempää, novellia, muutamaa riviä. You name it, aina Espanjan Nerjan seikkailusta Untamalan kylän yöpilviin eli kertomuksia laidasta laitaan. Jonakin päivänä valikoiduista seikkailutarinoista (director's cut) tulee kuvineen ulos kirja, olen sen päättänyt. Kustantajaa etsiessä, siis...

Tarinoiden kirjaimia on virrannut väliin vanhanaikaisesti kynästä röökiaskin takakanteen, lautasliinoille, sormistani ne ovat valuneet näppäimistölle ja siitä koneelle...Kaikki, mihin voi kirjoittaa, voi tehdä muistiinpanoja! Tässähän voi huudahtaa kepeästi; "tää nykyaika o vaiks kui siistiä!" - Ja nyt on kyllä sanasi irti asiayhteydestä, ja liikaa puhekieltä korjaisi meidän äitee :D

Itseasiassa venaan kynnet syhyten kolumnin aloittamista Laitilan Sanomissa, vaikkakin se vaatii kauhun tasapainon ylläpitoa. Koittaa uusi vuosi ja uudet kujeet. Toki aina ei ole tarkoitus narista, mutta kantaa tulen ottamaan eri asioihin ja todennäköisesti teen sen omintakeiseen tyyliini-ei saa siis viljellä hernehiä nenässä. Olen syntynyt suoraksi ja suorana pysyn. Valitettavasti tulevista teksteistä voivat välittyä esimerkiksi kirjoitushetkellä päällä olevat kivut, tuolloin kirjoitukset saattavat olla hieman, eh, sapekkaampia ja säserämpiä ja kantaa-ottavampia? Mutta yhtä kaikki, mä rakastan kirjoittamista!! Olenhan muistanut mainita sen aina välillä? 

Eli lyhyesti, aviisin tilaajat ja lukijat, prepare yourself, koska täältä pesee, sitä saa mitä tilaa. Eka kolumni tulee näillä puheilla ulos 14.1.2022 Laitilan Sanomissa.

Pysytään kuulolla ja ollaan vuoden vaihde maltilla liikkeellä.

(Tämän tekstin kuvitus on yhdistelmä maisematähtikuva (tekstin pohja, RIP M) sekä helmiäisruskoa joulukuulta -blogin kuva)

-TTT