Varjojen valtakunnassa

On viimein koittanut ihana kesä, valoisat kesäyöt ja ilmiökuvausrintamalla on hiljaisempaa. Voisi melkein muotoilla "olevansa lomalla," mutta vaan melkein. Seuraavaksi kytätään siitepölykehiä, valaisevia yöpilviä, haloja ja ukkosia. Nyt viimeiset pari viikkoa olemme juosseet kilvan maastossa Rikun kanssa, koska tiettyjen kohteiden geologiset kenttäkäynnit tarvitsee yrittää hoitaa ennen aluskasvillisuuden täyttä rehevöitymistä. (Tässä välissä nöyrin kiitos Renlundin säätiölle ja Geologian tutkimuskeskukselle,- you made this happen.) Jotain uutta on jälleen löytynyt, palataan tapahtuneeseen myöhemmin analyysien jälkeen ainakin jalokiviharrastajien julkaisussa eli Mineralian artikkelissa sekä täällä omassa blogissa.

Mutta tämänkertainen oma blogi meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, onneksi vaan meinasi. Tänä keväänä oli tosi koreat kuvaussäät ja paljon taivastapahtumia, joten varastossa on tarinoita, ninpä teitin viihdyttämiseksi käynnistetään taas aikakone ja palataan ajassa takaisin, tällä kertaa kuluvan vuoden maaliskuulle ja erääseen hienoon yöretkeen. Mennään!

Oli maaliskuun loppu ja poltteli lähteä ulos seikkailemaan täydenkuun valossa. Yleensä kuutamolla käyn kävelyllä tai muuten vaan nautiskelen sen suomasta valosta, mutta tänä iltana ajattelin tehdä muutaman tunnin töitä, veri veti liikkeelle baanalle kevätyöhön. Lumet olivat tällöin osin sulaneet, mutta tuiskapaikoissa sitäkin tavaraa oli vielä riittämiin. Osa maisemasta oli kuitenkin jo sulana joten pääsin päiväsaikaan hiplaamaan kiviä tutun louhokselle. Paikanpäällä huomasin ihan uskomattoman hienon luonnollisen jäätaideteoksen louhoksen seinämällä ja ideaa pukkasi. Ei siinä just muuta tarvittu kuin ilmataiteenlaitoksen laatima pilvetön sää ja menovettä auton tankkiin.

Ajoin Varhokylään kymmenen maissa illalla. Kun avasin auton oven, kuulin ensimmäisenä sudet ja seassa tolskaavat lähijärven joutsenet ja kauempaa kurjet,- yön äänimaailma räjäytti tajunnan heti. Istuin autossa ovi auki ja kuuntelin ulvontaa, joka nostaa karvat pystyyn jo pelkästä kunnioituksesta. Wau. On se komeaa, ja jotenkin karmivaa. Aikamoinen alku illalle. Nyt pitäisi taas lähteä kuvaamaan tuonne varjojen valtakuntaan ja jättää auto. Kokosin tavarat sekä rohkeuteni ja lähdin matkaan, Kuu hoiti valaistuksen puolestani.

Kävelin päivällä löytämälläni seinämälle ja kävin sommittelemaan sitä kuviin. Kuun valo teki kulkemisesta helppoa ja varjot loivat jyrkkää kontrastia ympäristöön. Jääpuikot näyttivät Kuun valossa kesken liikkeen jähmettyneeltä hopeiselta putokselta. Samassa huomasin toisenkin jääputouksen ja löysin itseni sommittelemasta sitä kuviin. Onneksi kumpikin jäätaideteos sijaitsi pohjoisen puolen varjoisilla seinämillä. Kuvasin kaikessa rauhassa kunnes vähän matkan päästä kuului pahaenteinen "krats", perään kumea tömäys ja tanner tärähti. Nyt oli pakko sytyttää otsavalo. Otsavalon keilassa näin viiden metrin päässä ison kappaleen jäätä, jota ei äsken vielä ollut maassa. Jaahas, tämä oli merkki siirtyä pois seinämän läheisyydestä. Samassa jäätä putosi ylhäältä seinämältä lisää ja iso pala murskaantui tuhansiksi murusiksi läheiseen kivikkoon siinä katsellessa. Otin samantien etäisyyttä seinämään, ei jäätä niskaan kiitos. Samalla kun poistuin vaaranpaikasta, tulin kääntyneeksi kohti pohjoista ja näin revontulikaaren, joka nousi määrätietoisesti metsän takaa. Katsoin sitä hetken liikkumattomana. Mistä se ilmestyi ja millä arvoilla?

Syöksähdin ottamaan kuvia ja kiroilin Kuuta, nyt sen valoteho oli liikaa. Revontulikaari eli hetken aikaa, näkyi muutamia säteitä kunnes revot sammuivat Kuun valoon. Kaivoin kännykän esille ja lähetin kotiin kuvan reposista ja murskaimesta kera viestin "et kyllä usko mitkä keskeytti maisematähtikuvaukset äsken", samalla otin auki kännykällä Virmaliseedin sekä Porin Karhunvartijoiden Karhukameran sivustot. Ja toden totta, aurinkotuuli ei ollutkaan enää ihan huonoissa lukemissa plus että Porin Karhukameran all-skyn kuvassa kellotteli ilmielävä revontulikaari.

Päätin odotella hetken, mitä tuleman pitää, aikaa kuluttaakseni aloin kuvaamaan työkoneita tähtitaivaan alla. Muistin murskaamon omistajan toiveen, mahtaisiko isosta kaivurista saada kuvaa tähtien kera. Niinpä kulutin aikaa haahuilemalla ympäriinsä räpsien kuvia kaivurin ympäriltä. Seuraavaksi sivusilmällä näin, että revontulikaari lähtee kirkastumaan ja nousemaan ylemmäs, jaaha, nyt tarvitsisi saada näkymää ympäristöön ja sijaintini oli edelleen montussa. Paikanvaihto olisi edessä joten lähdin kävelemään vanhaa reittiä kalliolle ja törmäsin pimeydessä lymyävään uuteen sorakasaan. Ohoh, tätä ei ollut käydessäni paivällä, pitää vissiin yrittää kiertää...Loikin tarkemmin katsottuna kahden uuden valtaisan sorakasan välissä etsien tietä ylös kallioille ja kasojen välissä vajosin polveen asti lumeen. Lopulta hirveän rämpimisen jälkeen pääsin hengästyneenä kasan ympäri tielle ja lähdin pinnistelemaan kävellen ylöspäin kohti kalliota. Kävely ei ehkä ole oikea sana kuvaamaan liikkumista, ja kun viimein pääsin eroon siitä simpuran sepelikasasta ja metrisestä hangesta niin ylämäki sujui rämpien/ kahlaten/ upoten/ liukastellen/ noituen.

Kun pääsin kallion päälle sai alkaa napsimaan reposia talteen kuviin. Tähyilin haukkana länteen ja itään ja välillä eteläänkin Sar-kaaren tai Steven varuilta, mutta mitään ihmeellistä ei näyttänyt olevan taivaalla tavan reposten lisäksi. Tosin Kuu oli todella…kehvelin iso ja valoteholtaan ihan hirveä. Revontulissa näkyi hetken upea punainen yläosa kunnes näytelmä tasaantui matalalla eläväksi revontulivyöksi ja säteiksi. Aivan lopussa näkyi korkeita pilareita. Tämäniltainen oli nätti, pieni näytös ja paikoin jopa yllättävän kirkas, vyön liikkeet näkyivät komeasti silmälle. Joutsenten mekkalointi lähijärvellä yltyi kilpaa revontulien kanssa, reagoivatkohan nekin muuten muuten revontuliin? Naapurin lehmät ainakin ammuvat ja ovat levottomia reposten aikaan. Kuvasin vielä työkoneet ja Venuksen ja nautin kuulaasta kevätyöstä. Pöllöt huutelivat ympärilläni "hei minä olen täällä, missä sinä olet" huutojaan ja hanhiaura suhahti yön pimeydessä kohti järveä. Tämän illan käänne tähtikuvauksesta reposiin - ei mitään valittamista. Ja nuo sudet. Miten usein niitä pääseekään nykyään kuulemaan!

ps. Koettakaa saada tekstistä selvää, Webnoden pohja bugittaa jälleen tekstin värin vaihtoa ja vähän kaikkia muitakin toimintoja...

-TTT