Dyynien paluu

14.1.2022 revontulimittarit villiintyivät kilvan maanpäällisen tuulen kanssa. Kisastudio oli jälleen pystyssä ja jännitys käsin kosketeltavaa. 

Reposet koettiin lopulta kaikin puolin myrskyisissä lukemissa. Aurinkotuulen lukemat olivat kuin "näin syntyvät dyynit" - oppikirjasta eli bz pitkin päivää kunnolla miinuksella, tiheydet päälle 12 ja aurinkotuulen nopeus viidensadan huitteissa ja jopa alle. Mitä tulee maanpäällisiin olosuhteisiin, niin tuulenpuuskat hipoivat reilua 20m/s. 

Pilvikartta meille näytti sanalla sanoen hirveältä eli ongelmia oli koossa koko rahan edestä. Bz ja tiheys- nimiset arvot kyntivät Virmaliseedin sivustolla jo punaisella ja meillä vastaavasti pilvipeite sekä tuulenpuuskat lisääntyivät.

Seurasin alkavaa repostelua livenä rystysiä syöden Tampereen Ursan kameran kautta, siellä oli selkeää. Kamerassa näkyi jo reipas kaaren retale ja myös jotakin muuta, pilvikuituako...samassa tuli voimakas deja-vu tunne. Eikai taas... Sitten alkoi tapahtumaan kuten ennen vanhaan. Ensin tuli Kempeleestä takanäytöltä kuvattu kuva, jossa oli selkeät dyynit. Ihmettelen kuvaa ja onnittelen kaveria kunnes ryhmämme mese heräsi eloon ja tampereelta raportoitiin revontuli dyynien paluu. Ja todellakin, dyynit näkyivät hyvin selvinä (aiheuttaen järjettömän hulabaloon täällä päässä)

Siinä kohtaa yritin samaan viestiä muille harrastajille asiasta ja pukea jälleen päälleni... viesteistä tuli sekavia "koittakaa nyt joku kuvata jossakin jotain, siellon dyynit luoteessa" höystettynä lukuisilla kirjoitusvirheillä...Juoksin ulos, mutta meillä ei mitään ollut tehtävissä, taivas oli laminaattia. Voi pahus! Takaisin sisälle ja all sky kamerat auki ja pilvikartasto esille. Tässä kohtaa nakersin pöydänkulmaa.

Kaverit olivat maastossa kuka missäkin ja säätietoja sateli kännykkään. Sisämaassa näytti huonolle, mutta Rauman repo sankarit olivat Rihtniemessä ja sain sieltä positiivisia tietoja, kuten sen, että pilvissä on aukkoja ja ne ovat tulossa meille päin. - Ja tuulee niin että tukat lähtee, siis kuulemma eli varustaudu hyvin. Aikaa kului, rystyset ja pöydänjalat oli syöty ja pilvipeite ei edelleenkään antanut periksi. Vilkuilin ursan kameraa, revontuli arvoja ja ikkunasta ulos. Dyynit näkyivät edelleen Tampereen kamerassa, taivas meillä ei. Lopulta allekirjoittanut lakosi sohvalle melankoliaan.

Onneksi meidän isäntä (nyt propsit tästä oikeasti) katsoi viimeisillä voimillaan ikkunasta ulos, allekirjoittanut rötkötti siinä kohtaa sohvalla maansa myyneenä kintut seinää vasten pystyssä joten huudahdus "siellä näkyy tähtiä" aiheutti nopsan ylös pomppaamisen ja verenpaineen heiton lisäksi hirvittävän ryntäämisen ulos heti, kun pääsin sieltä sohvalta kylkimyyryssä verenpaineeni kanssa ylös. Ja ulko-oven avattuani, todellakin, tähtiä näkyi. Puin niin järeästi päälleni tuuleen kuin pystyin, nappasin kameran ja jalustan ja säntäsin pihalle.

Ulos päästyäni katsoin ensin ylös ja en kyllä unohda pään yläpuolella eli zeniitissä ollutta näkyä, valtava revontulivyö kiemurteli reilussa pilvi aukossa talomme yläpuolella. Näky oli kuunvalossa sanoinkuvaamattoman kaunis. Teki mieli juosta avoimelle paikalle, mikä ei olisi mahdollista jäisellä alustalla. Seuraava vilkaisu kertoi, että joudun sipsuttamaan kymmenen metriä sileällä jäätiköllä kunnes pääsen loikkaamaan toivon mukaan, sulokkaasti, lailla peurain naapurin pellolle.

Kerrankin loikka "lailla peurain" onnistui ja pellolla oli pitoa paremmin joten säntäsin etsimään vihaiselta tuulelta suojaa. Vanha autiotalo pelasti täysin tämän keissin, koska myrskytuuli kuoli talon ja sen ympäröimään puustoon. Samassa lännen puolen taivas avautui pilvien lipuessa pois tieltä ja tuijotin avautunutta näkymää leuka polvissa kameran raksuttaessa idän suuntaan.

Taivaalla oli ilmiselvästi revontuli dyynien "jämät" eli nk. "dyynihylly", joka oli tässä kohtaa jo hajoamassa. Kyseistä muotoa on näkynyt lähes jokaisessa allekirjoittaneen kokemassa revontuli dyyni näytelmässä hieman ennen aktiivisinta näytelmää sekä sen jälkeen. Ehdin saamaan vääntyneestä kaaresta muutaman kuvan, ennen kuin muoto hajosi ja lännen puoli tukkeutui muista pilvistä taas. Riehuin pellolla ympyrää sen aikaa, kun näytelmä kesti ja sitä näkyi eli parikymmentä minuuttia. Sen jälkeen pakkasin kamat ja suunnistin sisälle ja - heitin lahjakkaasti lipat. Pellolla säntäillessäni oli nyöri päässyt aukeamaan kengästä ja se takertui kiinni toisen kengän hakaseen kävellessä, askeleen topatessa näin ollen kuin seinään.

Hokasin veren valumisen vasta ulko-ovella ja nahkaa piti alkaa paikkaamaan enempi urakalla ettei kaikki sotkeennu.. mikään muu ei kolahtanu kun polvi, kämmenet ja vähän itsetunto. Haavat ei olleet syviä, mutta vuotivat lahjakkaasti. Lopulta oli laastareita pitkin poikin ja kytis jatkui. Seuraavaksi porin kamerassa näkyi ihan uskomaton, punainen revontulikorona. Meillä näkyi...tattadaa- harmaata taivasta. Se oli meikäläinen joka täällä vihersi sitten extraa, kateudesta!

Kävin pihalla muutamaan otteeseen vielä ja näin revontuli koronan pilvien lävitse. Ja sain jopa kuvan siitä! Viime kerralla olen nähnyt koronan livenä 2018 Utsjoella.

Katselin jälkeenpäin muiden kuvista, että tämän iltainen oli lähes toisinto 2017 ja 2018 näkemästäni dyyni reposetistä. Ovaalin reunassa olleet dyyni kuviot näkyivät todella komeasti jengin kuvissa kuutamosta huolimatta, mahtava homma! Hienoa, että harrastajat jaksoivat kytätä keliolosuhteista huolimatta. Kaikkein hienointa on ollut seurata uusien harrastajien intoa, kun dyyni reposet on bongattu ekaa kertaa. Minulla on mielettömät fiilikset käydä lukemassa netissä ihmisten kommentteja ja kuvauksia illasta ja dyyneistä. Harrastajat ovat lähettäneet minulle upeita kuvia nähtäväksi, dyyni tiimin arkistontäti kiittää, muistakaa laittaa haviksenne jemmaan Taivaanvahtiin.

Onnittelut vielä ko. repomuodon bonganneille tätä kautta.

Jatketaan kytistelyä sillä dyynit ovat todellakin palanneet. Voi mahtavuutta!

Vanhaan juttuun dyynien löytymisestä pääset tästä

TTT