Haasteita kerrakseen

Lähipäivät olivat kuluneet ärsyttävästi toipilaana, hammaslääkärin poistettua suustani sekvesterin sekä luupiikin. Kaikenlainen kommunikointi on ollut kivuliasta ja pinna oli todella kireällä joten himassakaan ei ollut järkeä makoilla kätisemässä. Pitäisi selkeästi tehdä asialle jotakin, niinpä päätin lähteä illalla kuvaamaan linnunradan kylmyydestä huolimatta. Hippasen vaati jälleen pokkaa lähteä kokeilemaan, paljonko kasvohermo tänä vuonna kestää ärsytystä, mutta jonakin iltana ulkoilut on aloitettava :P

Asetin auton lämmitykseen, ei huvittanut ajatus istua kylmään biiliin matkalla jäisiin maisemiin. Jännitti ja pelotti yhtä aikaa, mitä ilta toisi tullessaan. Pakkasta oli tukevat -9 astetta ja tuuli 4m/s, joka on aikaisempina vuosina torpannut meikäläisen ulkoilut aika tehokkaasti. Nyt botox ja tns-hoitojen turvin olen lisännyt näitä kovempien säiden ulkoilu kokeiluja. Funtsin illan kuvauspaikat silti niin, että pääsen tuulta karkuun-revontulia ei hirveästi pystyisi kyttäämään niistä asetelmista, mutta nyt menenkin linnunratailemaan ja haastamaan omaa kehoani.

Matkan aikana auton lämpömittarin lukemat putosivat hieman lisää...ja lisää -10, -12...jumankekka, perillä auton mittari asettui-13 rannikon purevaan pakkasasteeseen. Simpuran sammakot sentään. Ajoin auton parkkiin ja mietin, että mihinköhän hittoon olen itseni jälleen vetänyt ja mihinkäs aikaan se Uudenkaupungin sairaalan päivystys taas aukeaakaan nimittäin jos tästä pikku kokeilusta ei tule kasvohermolle kipukohtausta tai hortonia niin ei tule mistään? Vaan kun tämä minun luonteeni ei anna jättää keikkaa kesken. Puin huokaillen ylleni autossa koko helehoidon, maskin, pipot ja kaulurit ja kierähdin autosta ulos ketterästi kuin kirjahylly.

Pyörin kuvauspaikkaan ja kylläpä kannatti lähteä ähräämään, tähtitaivas kaartui kauniisti pään yläpuolelle linnunratoineen kaikkineen. Kuvauspaikka oli nappivalinta-kallioisen kulman takana ei tuullut joten sommittelua sai tehdä rauhassa. Alueelle piti vaan taapertaa rivakasti, koska avoimen louhoksen pohjalla oli pikku pätkä tuulitunneli-olosuhteita. Sommittelin muutaman ruudun ja päätin vielä lähteä käymään tähtipäissäni urheilemassa naapuri louhoksella, koska kasvotkin tuntuivat kestävän kylmyyttä melko hyvin.

Ajoin toiselle puolelle louhosta ja sukelsin jälleen tuulta karkuun alas monttuun. Sommittelin kivistä seinämää kaikessa rauhassa kuviin kun yhtäkkiä kuului selkeä pamaus. Koska minulla oli myssyä ja huppua ja maskia niin en kuullut äänestä muutakuin sen, että se kuulosti auton ovelta. Kannattaa lukaista blogista "naftavarkaat" niin siinä viimeistään lukija ymmärtää miksi allekirjoittaneella lähti mielikuvitus ja mopo keulimaan heti. Otin sydän pamppaillen myssypipohuivimaski-yhdistelmää hieman auki ja jäin kuulolle hetkeksi. Oli ihan hiljaista. Sitten kuuluu kuulaassa talviössä varsin humalainen "shaatana!" miehen äänellä. Ei helevetti, eikai toisella puolella louhosta ole sittenkin porukkaa. Sydän nosti laukan. Ei taas tätä, ei taas varkaita.

Onneksi maltoin olla hetken paikoillani, nimittäin selkeille äänille löytyi kymmenen minuutin patsastelun jälkeen ihan hyväksyttävä selitys-keli oli siinä kuvatessa tyyntynyt, oli reilusti pakkasta joten äänet kantoivat ihan uskomattoman hyvin, asutusta on alle kilometrin päässä kuitenkin. Samassa kuului uusi, vaimeampi paukaus. Ahaa, jäät juttelevat louhosmontuissa-ei siis hätää! Jatkoin kuvaamista, keskityin maisemaan kun kuului "suoraan Tuonelasta"-ääni, jollainen kuuluu vain louhosmontun jään eläessä. Se hyydyttää silti joka ikinen kerta kuulijansa, ääni on yksinkertaisesti kammottava ja sitten vielä se paikan akustiikka, kaiku ja mielikuvitus päälle pimeässä niin valmista tulee...

Kylmyys alkoi tuntumaan jo hieman liialliselta, vaikka tuuli oli käytännössä tyyntynyt kokonaan. poskipäät alkoivat maskin suojissa ilmoittelemaan itsestään. Nappasin kameran jalustoineen silti vielä kainalooni ja kiipesin tasanteelle lähemmäs autoa ottamaan vielä parit kuvat linnunradan suuntaan. Jotenkin olen vaan ihan fiiliksissä tästä pienestäkin määrästä lunta, se saa maiseman muuttumaan.

Kylmyyden hyökkiessä ei auttanut kun ottaa viimeiset kuvat ja hyvästellä linnunrata ja suunnata kohti kotia ja saunan lämpöä.

Kasvohermo otti hieman itseensä ilmoittaen sen yöllä ja seuraavana päivänä, mutta kyllähän tuo sää oli kova terveellekin ihmiselle. Olen tottunut maksamaan hintaa näistä öisistä reissuistani olosuhteista riippuen yleensä kivun jossakin muodossa. Nyt ei tarvinnut lähteä päivystykseen apua hakemaan, laskettakoon jo se isoksi plussaksi, kennolle jäivät nätit kuvat ja minä sain itseluottamusta lähteä radalle, vaikka pakkasta oli noinkin paljon :) Pitää vaan jatkossa pukea itsensä ketteräksi ja kuuroksi...Mutta ei parane silti hurjailla liikaa.

Tätsy kyllä sai eilisestä silti sen verran bensaa suoniin, että saatampa käydä tänäkin iltana kurkkaamassa onko linnunrata paikoillaan! Olis nimittäin taas uusi idea! 

-TTT